HÄRKIS COTTAGE PIE, PAIMEN PIIRAKKAA KASVISVERSIONA





Olen ajatellut jo pidemmän aikaa kokeilla tuota härkistä, Versofoodin härkäpapuvalmistetta.

Härkis on kasvisperäinen proteiinivalmiste, josta olet varmaan kuuullut ja ehkä jo ehtinyt maistella sitä.

Tuote on valmistettu sekä härkäpavuista että herneproteiinista. Se on soijaton ja laktoositon, mutta ei kuitenkaan gluteeniton. Härkis on mainio korvike esimerkiksi jauhelihalle. Tuote on valmiiksi kypsytetty ja näin ollen helppo lisätä ruoan valmistuksen loppuvaiheessa.







Jostain syystä minun silmien eteen on viime aikoina pompsahtanut Cottage pie tai Shephert`s pie, brittiläinen paimenpiiras. Jauhelihavuoka, joka on saanut perunamuussista peiton päälleen.

Mikäpä olisi parempi ruoka kokeilla härkistä, kuin juuri cottage pie.

Tosin ohjeeni poikkeaa alkuperäisestä aika lailla, koska halusin lisätä vuokaan myös herkkusieniä, kesäkurpitsaa ja tomaattimurskaa.

Wau! On ihan pakko todeta, tästähän tuli todella hyvää. Hauskinta oli, kun mieheni ei edes tajunnut syövänsä pelkkää kasvisruokaa.

Koostumus härkiksessä oli jauhelihamainen, tosin kyllä sieltä paljastui muutamalle haarukalliselle pavun maku. Kaiken kaikkiaan antaisin aterialle arvosanaksi 9+. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.








HÄRKIS COTTAGE PIE (5-6:lle)


Raaka-aineet:

  • 1 kg perunoita
  • suolaa keitinveteen
  • 50 g voita
  • 2,5 dl oatly ruokaan (kaurakerma)


Paistos:

  • 1 pkt härkistä
  • 200 g herkkusieniä
  • ½ kesäkurpitsaa (200 g)
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 sipuli
  • 1 tlk tomaattimurskaa (400/240g)
  • ½ tlk vettä
  • 1 kasvisliemi
  • suolaa, pippuria ja ripaus cayennepippuria (yrttejä)
  • öljyä paistamiseen
  • pinnalle parmesan juustoa


OHJE:

Kuori ja keitä perunat suolalla maustetussa vedessä.

Aseta uunin lämpötilaksi 220 astetta.

Pyyhi talouspaperilla herkkusienet puhtaaksi ja pilko ne 4 osaan.
Pese kesäkurpitsa ja kuutioi paloiksi (ei tarvitse olla kovin pientä)

Kuori ja silppua valkosipulinkynnet sekä sipuli.

Laita öljyä pannulle ja paista ensin herkkusieniä.
Lisää perään kesäkurpitsakuutiot ja lopuksi silputut sipulit.
Paista yhteensä noin 5 minuuttia.

Kaada tomaattimurska pannulle ja ota tölkkiin vettä noin puoleen väliin ja kaada pannulle.

Lisää kasvisliemikuutio ja härkis.

Hauduta hetki ja mausta paistosta suolalla, pippurilla ja veitsen kärjellisellä cayennepippuria.

Kun perunat ovat kypsiä, kaada vesi pois ja muussaan perunoita voin kera sekä lisää oatly-ruokakerma. Maista suola ja lisää tarvittaessa.

Voitele uunivuoka ja laita härkispaistos vuoan pohjalle.

Kaada muussi peitoksi päälle, voit lusikalla tehdä koristeita pinnalle.

Raasta parmesan juustoa pinnalle.
Paista vuokaa uunissa noin 30 minuuttia.

Tarjoile punajuurien ja salaatin kera.

6 kommenttia:

  1. Wautsi, herkullisen näköistä. Minä pääsin härkiksen makuun heti kerta kokkailulla. Täytyy ehdottomasti testailla sitä lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos <3...oikein hämmästyin itsekkin härkiksen mausta, ainakin yhtä hyvää kuin soija, nyhtis on vielä kokeilematta, ehkä sekin tässä lähiaikoina löytää meidän keittiöön.

      Poista
  2. Hei uusi look täällä,hienon näköistä:) Saispa tuota Härkistä joskus kokeilla,olen kuullut sen olevan niin hyvää.Tosi hyvän näköinen piirakka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja kiitos Jael, uusi look tuli viime viikolla, nyt kelpaa taas blogata, kun sivut on fressimmät, eikö kukaan tule jouluksi vierailulle, tilaat täältä kaikkia maistiaisia :)

      Poista
  3. Laitoin itse myös blogiini tänään härkiskaalilaatikkoreseptin. Olin todella yllättynyt härkiksen mainiosta tekstuurista ja mausta...ja miehet luulivat syövänsä lihaa hehe....terveisin Annelta (Maalaisbistro)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah hah haaa, näin me naiset puijataan miehetkin kasvisten pariin. Täytyy kokeilla myös kaalin kanssa. Mukavaa loppuviikkoa :)

      Poista

Pinterest

My Taste

mytastefi.com

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

Pinterest

Follow by Email

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

aamiainen aamupala aasialainen alkuruoka aurajuusto basilika broileri broilerin jauheliha Crock-Pot fetajuusto fish&chips friteeraustaikina frittimuikku glaseerattu gluteeniton gluteeniton leipä grillattu grillaus hampurilaiset hedelmä helppo helppo ja nopea hunaja härkis illallinen iltapala intialainen kanaruoka intialainen lohicurry italialaiset lihapullat itsetehty juusto jauheliharuoka juhlaruoka juhlat. suolainen leivonnainen juusto juustokastike juustoraaste jälkiruoka jättikatkaravunpyrstö kaaliruoka kakku kala kala-ateria kala-ateria- lohi kalakastike kalakeitto kalapihvit kalapuikko kalaruoka kalkkuna kampelafile kana-ateria kana-ateria. broilerin siivet ja nuijapalat kanaruoka kasvisruoka katkarapu kebabvartaat keitetyt lihapullat keitot keittoruoka keksi kesäkurpitsa kesäkurpitsa gazpacho kesäkurpitsa-pinaattivohveli kesäkurpitsacannellonit kevyttä kirjolohi kookosmaito kukkakaali kylmäsavulohi kylmäsavulohikakku lampaankääpä leipätikut leivonta lihapata lihaperunavuoka lihapullat liharuoka lime lisuke lohifilee lohikeitto lohinuget lohipasta lohitartar lohitortilla lounas makea leivonnainen mandariinikeksi mantelinen suklaabanaanivohveli marinoidut päärynät marinoidut silakkafileet marinoitua punasipulia marja-aronia mozzarella opas tasapainoiseen ja pysyvään ruokavalioon paprika patonki pekoni peruna peura peuralihapullat peuran jauheliha peuran jauhelihapihvit peuran sisäpaisti peuranliha kääryleet peuranlihapullat peuranpaisti piirakka pimientos de padron. täytetyt pikkupaprikat possu possun ribsit possun sisäfile puikulaperuna pulla pullakakku purjo pääruoka reseptit riista teriyaki tuorejuusto vähähiilihydraattinen

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä