LUUMUKIISSELI TUOREISTA LUUMUISTA




Nyt saa luumuja kaupasta vähän yli euron kilo. Luumuista saa vaikka mitä herkkuja, mutta nyt päätin tehdä tuore luumuista kiisseliä.


Yleensähän tuota kiisseliä tulee keitettyä kuivatuista luumuista ja viimeistään joulun tienoilla.


Luumujen on todettu vilkastuttavan aineenvaihduntaa sekä vahvistavan vastustuskykyä.  Juuri näitä olin kaivannut.



Kiisselin maustoin perinteisen kanelin ohella myös tähtianiksella ja juu, kiisselistä tuli super hyvää J. Tästä ohjeesta riittää isommallekin porukalle.


LUUMUKIISSELI TUOREISTA LUUMUISTA




Raaka-aineet:

  • 1 kg tuoreita luumuja
  • 1 l vettä
  • 1,5 dl sokeria
  • ½ tl kanelia
  • 1 tähtianis
  • 1 tl sitruunamehutiivistettä


Suurustamiseen:

  • 1 dl vettä
  • 4 rkl perunajauhoja
  • pinnalle sokeria


OHJE:

Pese ja halkaise luumut. Poista kivet ja lohkoa puolikkaat.

Laita lohkot kattilaan. Mittaa vesi ja lisää sokeri, kaneli sekä tähtianis.

Keitä 20 minuuttia.

Kaada keitto siivilän läpi ja laita pelkkä mehu takaisin kattilaan, lisää 1 tl sitruunamehutiivistettä. Lämmitä luumumehua.

Sekoita 4 rkl perunajauhoja 1 dl vettä ja lisää se koko ajan sekoittaen kuumaan keittoon. Kiisseli on valmis, kun se alkaa poreilla.

Kaada luumut siivilästä tarjoiluastiaan ja päälle valmis kiisseli kattilasta.

Sirottele pinnalle hiukan sokeria, ettei kiisselin pintaan tule kalvoa.

Halutessa voit vispata kermaa kiisselin päälle.

MUKAVAA SYKSYN JATKOA!

14 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä, minähän rakastan luumukiisseliä (joka on joulupöydän jälkkärikunkku)! Ja totta mooses siihen tarvitaan kermavaahtoa. Ei onnaa ilman :D
    Muiskuja ihana Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Taru, ollaan siinä mielessä samiksia, luumukiisseliä pitää saada ja mähän nyt syön luumuja aina :D.
      Muksuja myös sulle <3.

      Poista
  2. Onpa kaunista kiisseliä, upean väristä. Kyllä tämä näyttää paljon houkuttelevammalta kun jouluinen ruskea kiisseli.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Outi ja juu samaa mieltä sun kanssa, kauniimman väristä tulee tuoreista luumuista :).

      Poista
  3. Onpa kauniin väristä! Ihana idea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kimmo ja tosiaan kyllä tämä sen ruskean perinteisen kiisselin voittaa värillään ja jotenkin maistuukin freesimmältä 😊

      Poista
  4. Aivan ihanat kuvat ja kiisseli tuo nostalgisia muistoja omasta lapsuudesta, tosin se kiisseli ei vaan noin kauniilta näyttänyt.

    Ihanaa joulua Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiia, luumukiisseli kuuluu niin jouluun, sillähän ne rasvaiset ruuatkin sulaa nopeammin :D. Kiitos sinulle ihana toivotuksista ja oikein tunnelmallista joulua myös sinulle <3.

      Poista
  5. Moikkelis, sovelsin ohjettasi, lisäsin jääkaappiin jääneet juuri kerätyt punaiset herukat 0.5dl, ans kattoo mitä tuli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, varmasti hyvää kiisseliä, hienoa innovointia :).

      Poista
  6. Hei! Yritin tässä pohtia, miksi otit luumut erikseen ennen perunajauhojen lisäämistä. Helpottaako se perunajauhojen sekoittamista, näyttääkö lopputulos paremmalta vai oliko jokin muu syy? Ajattelin itse kokeilla tätä piakkoin, kun vaikuttaa herkulliselta ohjeelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tanya ja juuri niin kuin pohditkin, tuon perunajauho-vesi seoksen saa helpommin vispattua kiisseliin, lopputulos on tasaisempi eikä tule paakkuja.
      Mukavaa keskiviikkoa sinulle :).

      Poista
  7. Heippa! Ihanan simppeliä ja lopputulos äärimmäisen herkullinen, kiitos hyvästä ohjeesta! �� Tällä otin juuri ensikosketuksen tuoreiden luumujen "jalostukseen". ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Jenni ja olipa kiva kuulla, että pidit reseptistä. Meillekin maistuu tämä luumukiisseli ympäri vuoden.
      Mukavaa syksyn jatkoa sinulle <3.

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä