TERIYAKI BEEF SANDWICHES




Yksi lempi maustekastikkeistani on Teriyakikastike. Se sopii mainiosti niin lihalle, kanalle kuin kalallekin.

Teriyaki tulee japanista ja sillä tarkoitetaan ruoan marinoimista soijapohjaisella kastikkeella ennen paistamista, teri (kiiltää) ja yaki (paistaa, grillata).

Mielestäni kaupasta ostamani teriyakikastikkeet ovat melko mietoja, joten pienellä tuunaamisella niihin saa kivaa potkua ja  aterian raaka-aineisiin enemmän syvyyttä.





Lihana käytin tällä kertaa peuran kulmapaistia, aivan uskomattoman mureaa. Pelkkä nopea parilapannulla paisto riittää eikä mitään hauduttamisia tarvita.

Jos sinulla ei löydy peuraa, niin suosittelen ostamaan mureaa naudan ulko- tai sisäfilettä.






Leiväksi kannattaa valita isohko leipä tai limppu.

TERIYAKI BEEF SANDWICHES (4-5:LLE)


Raaka-aineet:

500-600 g peuran paistia/mureaa naudan ulko- tai sisäfilettä

Marinadi:

  • ½ dl teriyakikastiketta
  • 2 valkosipulinkynttä raastettuna
  • ½ rkl sambal oelak/sriracha kastiketta
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 chilipalko siivuina


Lisäksi:

Leipää, salaattia, punasipulia, cheddarjuustoa, ananasrenkaita, majoneesia/smetanaa, sweet chilikastiketta sekä kotijuustoa (ei välttämätön) tai oman mielen mukaan.


OHJE:

Kuivaa lihan pinta ja poista kalvot.
Leikkaa liha ohuiksi siivuiksi (korkeintaan ½ cm) ja laita astiaan.

Valmista marinadi.
Sekoita kaikki aineet yhteen ja kaada valmis marinadi lihojen päälle.

Anna lihan marinoitua vähintään 2 tuntia välillä sekoittaen.
Jos laitat lihan jääkaappiin, muista ottaa se tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön.

Kuumenna (parila)pannu, lisää hiukan öljyä ja grillaa lihan siivuja kuumalla pannulla nopeasti ja laita lautaselle odottamaan leipien kokoamista.

Grillaa samalla pannulla myös ananasrenkaat.

Leikkaa leivästä reilut siivut ja paista kummaltakin puolelta.

Sekoita reiluun ½ dl majoneesia/smetanaa 1-2 rkl sweet-chilikastiketta.

Siivuta punasipuli renkaiksi.

Kokoa leivät ja herkuttele J


Parmesanperunoille löydät ohjeen täältä.

Bogistani löytyy myös muita Teriyaki ohjeita esim. lohta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä