Broilerinleikettä ja paahdettua paprikakastiketta




Paprikoita syödään meillä melkoisen paljon, varmaan enemmän kuin kurkkua tai tomaattia. Kaikillehan tuo paprika ei oikein sovi sellaisenaan, mutta paahdettuna se muuttuu pehmeämmäksi ja kuorikin jätetään pois kokonaan.

Paahdetusta paprikasta saa herkullisen kastikkeen, vaikka broilerin pihvin kanssa tarjottavaksi.

Kaupassa oli ihan huippu tarjous 3 kpl Planti:n chili kaurakermaa eurolla (Y). Jo vain kelpaa.



Olen tutustunut vuoden aikana useamman eri valmistajan kaurakermaan ja vallan ihastunut niihin. Niistä on jo monet kastikkeet sekä keitot keitelty. Hyvin harva vieraskaan on huomannut mitään eroa ja mikä parasta nämä eivät sisällä lainkaan laktoosia.

Vaikka tämä kaurakerma on tällä kertaa chilillä maustettu, on se erittäin mieto sinänsä eli jos kaipaat lisää potkua, lisää chiliä omaan annokseesi.












Ostin muuten pitkästä aikaan broilerin leikkeitä nahkoineen ja luineen (rintalasta) ja juu suosittelen, mehevämpiä ovat kuin esimerkiksi minuuttileikkeet. Eikä ole iso työ niitä renssata.

Ensin vain nahka pois ja peukalo lihan ja rintalastan väliin, niin helposti rintaleike irtoaa luusta.



BROILERIN FILEEPIHVIT JA PAAHDETTU PAPRIKA-CHILIKASTIKE


Raaka-aineet:

  • 1 kg broilerinleikettä (4 isoa, jos yhdestä riittää kahdelle)
  • 2 isoa punaista paprikaa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 sipuli
  • 2 kpl Planti chili creamy cooking kaurakermaa/ 4 dl kuohukermaa
  • 1 kanaliemikuutio
  • paprikajauhetta ja suolaa
  • muuta rosmariinin lehti
  • öljyä paistamiseen



OHJE:

Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta.

Pese, kuivaa ja halkaise paprikat. Laita ne uunipellille kuori puoli ylöspäin. Voit ripotella hiukan öljyä pintaan. Paista paprikoita noin puoli tuntia, kunnes pinta on tummunut ja kuori irtoaa helposti. Anna jäähtyä ja ota kuori pois ja aja paprikat mixerillä soseeksi.

Valmista rintaleikkeet. Poista nahka ja rintalasta.

Laita rintaleikkeet esim muovipussiin ja nuiji niitä ohuemmaksi.
Leikkaa rintaleikkeet kahteen osaan. Voit käyttää toki valmiita broilerin fileepihvejä.

Kuumenna paistinpannu/parilapannu ja lisää hiukan öljyä.

Paista rintaleikkeitä noin 2 minuuttia/puoli.

Aseta paistetut leikkeet uunivuokaan ja ripottele pinnalle hiukan suolaa sekä paprikajauhetta.

Valmista kastike.

Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipulinkynnet.

Kuullota sipuleita pienessä määrässä öljyä pannulla. Kun sipulit ovat pehmenneet lisää pannulle paahdettu paprikasose, chili-kaurakermat sekä kanaliemikuutio. Keitä kiehuvaksi. Revi muutama rosmariinin lehti kastikkeeseen. Kaada kastike broilerin leikkeiden päälle.

Laita vuoka uuniin ja paista noin 20 minuuttia 200 asteessa.


Tarjoile esimerkiksi keitetyn riisin kera tai pelkästään vihanneksilla.




1 kommentti:

  1. Ai miten herkullista! Paprikasta itsekin tykkään kovasti ja kaurakermalla saa niin vatsaystävällistä ruokaa, kun laktoosi (vaikka hylanakin) aiheuttaa ongelmia : )

    VastaaPoista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä