JUUSTOLEIPÄSET SPELTTIJAUHOISTA




Olin selaillut keittokirjoja taas sillä silmällä, että saisin jonkinlaisen inspiraation, mitä meillä syötäisiin tulevina päivinä.

No pahus sentään, mun on pakko tunnustaa, että ruuanlaitto on viimeisinä viikkoina tuntunut melko työläältä ja suurin syy siihen on se, ettei juuri mikään maistu.

Makkara, jauheliha, pastat ovat ihan nou nou, koska en halua kärsiä sitten montaa päivää vatsakivuista. Vihanneskeitot tulevat jo korvista ulos. Apuva, tulis jo kesä, että pääsis edes grillamaan niitä vihanneksia, kaloja ja kanaa!

No aasialainen keittiö on täynnä herkullisia kasvisruokia, joten pinaatticurrylla mentiin (siitä taitaa olla jokin postauskin).

Mutta illaksi piti vielä jotain keksiä.



Hatsapurileivästä (Georgialainen ”pizza”) olin lukenut viime syksynä ja koska naapurin emäntä oli mulle joululahjaksi tuonut spelttijauhoja, niin lähdinpä sitä sitten toteuttamaan, mutta totean jo heti alkuun, että tämä ohje EI OLE AUTENTTINEN, ei edes sinnepäin, joten jos sitä kaipaat, niin siirry googlaamaan.


Nämä juustoleipäset ovat helppoja ja nopeita tehdä.  Leivän ohje on jonkinlainen naanleivän ohje eikä kuitenkaan sitäkään, mutta tuo juustotäyte on hatsapurileivästä, ääh korjaan eipäs olekaan, sillä mä käytin myös aurajuustoa näissä. Mutta lopuksi kuitenkin totean, että hyviä leipäsiä saatiin syödäksemme ja olivathan ne melko ruokaisia J. Auran tilalle voit valita fetan ja käytä muutenkin vahvempia juustoja makua antamaan.


 Leivät kannattaa syödä saman tien tai jos niitä jää seuraavaksi päiväksi, ne kannattaa lämmittää mikron kautta pöytään.


JUUSTOLEIPÄSET SPELTTIJAUHOISTA 


Raaka-aineet:

  • 2 dl vettä
  • 1 ps kuivahiivaa (11g)
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 tl suolaa
  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • 8-9 dl spelttivehnäjauhoja
  • 2-3 rkl öljyä


Täyte:

  • 175 g juustoraastetta (itse käytin quatrosekoitusta)
  • 170 g aurajuustoa
  • 2 kananmunaa


Voiteluun kananmuna

Valmiille leipäsille
voisulaa, valkosipulinkynsiä sekä persiljasilppua

OHJE:

Sekoita kuivahiiva noin puoleen (4 dl)spelttijauhojen määrästä. Lämmitä vesi 42 asteiseksi ja lisää joukkoon hunaja sekä suola.

Lisää nesteeseen seuraavaksi se osa vehnäjauhoista, joihin olet sekoittanut kuivahiivaan.

Lisää joukkoon seuraavaksi huoneenlämpöinen jogurtti ja vaivaa joukkoon myös loput vehnäjauhot (jauhoissa on varmasti paljon eroja ja omaan taikinaan meni tuo reilu 9 dl, älä kuitenkaan tee liian kovaa taikinaa).

Anna taikinan nousta reilu puoli tuntia liinan alla (uuni on paras ja vedoton paikka).

Tee tällä välin täyte eli yhdistä juustoraaste, raasta aurajuusto ja sekoita joukkoon 2 kananmunaa.

Kun taikina on noussut tarpeeksi (yli puolella), niin lisää joukkoon 2-3 rkl öljyä.

Aseta uunin lämpötilaksi 220 astetta.

Tee taikinasta pötkö leivinalustalla ja jaa se kuuteen tai kahdeksaan osaan palloksi.

Laita leivinpaperia kahdelle uunipellille ja leivo pallot soikion muotoisiksi. Käännä reunat rullalle, niin että täyte ei valu piiraan päältä.

Jaa täyte piiraiden päälle ja voitele reunat kananmunalla.

Paista piiraita noin 15-20 minuuttia uunista riippuen.
Itse paistoin kiertoilmauunissa ja vaihdoin peltien paikkaa puolessa välin.

Kun piiraat ovat jäähtyneet voit valella halutessa niiden päälle voisulaa, valkosipulisilppua ja persiljaa.

Meillä nautittiin nämä teen kanssa, miten sinä meinasit tarjota näitä?

11 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä!

    Olen ollut nyt muutaman viikon yksin kotona ja tullut myöhään töistä; olenkin syönyt lähinnä salaatteja, joista ei paljoa ole blogiin kerrottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yksin ollessa voi sen kokkailun suosiolla jättääkin vähemmälle. Mut ihanan suklaahummuksen olit kuitenkin väkertänyt, sitä kyllä testaan, kun saan tyttären kylään.

      Poista
  2. Minä olen niin kova juomaan maitoa, että kylmän maidon kanssa nauttisin näitä ja leivän päällä saattaisi olla sitä fetaakin :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih kylmä maito ja lämmin leipä on ihana yhdistelmä 😋👌 mun on vaan laktoosikkona jätettävä väliin.
      Aurinkoista viikonloppua Outi 😘

      Poista
  3. IHANAN näköisiä! Todellakin pitää joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
  4. Oli tosi herkullinen iltapala😋👍mennen tullen voittaa tavallisen pizzan😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sirkku ❤️ ja onhan nää kiva vaihtoehto pizzalle 😊

      Poista
  5. Onhan herkullisen näköisiä . Näotähän voisi jatkojalostaa vaikka vielä millä täytteillä halutessaan. Ihanaa ja aurinkoista viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Tiina ja kiitos paljon <3. Olet ihan oikeassa, näihin voi lisätä vaikka kasviksia, pekonia ja mitä mieleen juolahtaa :).

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä