"Parhaat kalareseptit" -kirja-arvostelu sekä huumaava lohi-chorizopannu



Sain helmikuun alussa käsiini tämän kevään yhden herkullisimmista ja samalla kauneimmista kirjoista eli teoksen nimeltä ”Parhaat kalareseptit”.



Kirjan on kirjoittanut ja valokuvannut Peggy Thomas, jonka blogi – Peggyn pieni punainen keittiö, on yksi suomen suosituimmista. Olet varmaa kuullut puhuttavan Igorin kanasta, aivan sama hersyvä sekä ihastuttavan aito bloggari myös sen takana.



Peggyn rakkaus kalastamiseen on kulkenut lapsuuden mahtavan vonkaleen etsimisestä aina tähän päivään asti, vaikka sitä vonkaletta ei kuulemma ole vielä löytynytkään. Myös rakkaus kalaan ja mereneläviin huokuu kirjan kannesta kanteen.



Parhaat kalareseptit –kirjan kansien sisään on koottu lähes sata toinen toistaan maistuvampaa reseptiä niin perinteisistä klassikoista innovatiivisiin kalaruokauutuuksiin.

Itse rakastuin suin päin tähän upeasti kuvattuun reseptikirjaan ja sen tunnelmiin.



Peggyllä on silmää ja taitoa vangita kuviin juuri se jokin, mikä saa lukijan haltioitumaan ja palaamaan uudelleen ja uudelleen kirjan pariin.



Oikeastaan olen kuolannut kirjan sivut lähes sataa kertaa läpi (onneksi kirja on tehty kunnon paperista).



Mikä parasta kirjan reseptit eivät perustu vain kalatiskien yleisemmin tarjoamiin kaloihin, vaan reseptejä löytyy järvistä usein saaliiksi saatuihin kaloihin, kuten haukeen, särkeen ja ahveneen. Myös lahnasta ja muikuista löytyy useita eri reseptejä.

Reseptejä löytyy niin suupaloista arkisiin aterioihin, kuin vähän fiinimmin tehtyihin tarjottaviin.




Kirja sopii hyvin myös aloittelijalle, sillä sen sivuilta löytää vinkit niin fileoinnista maustamiseen, kuin tarvikelistan kalan käsittelyyn.

Ja mikä parasta tällaista hullua kastikkeiden rakastajaakaan ei ole unohdettu, vaan kirjan lopusta löytyy ihania soosseja ja lisukkeita yllin kyllin.



Itse päädyin kokeilemaan ensimmäiseksi LOHI-CHORIZOPANNUA,  tuo värien sinfonia sai sen aikaan, resepti on kahdelle.

Raaka-aineet:

  • 300g nahatonta lohifilettä
  • 200g chorizoa
  • 2 sipulia
  • 1 tl savupaprikaa
  • 1 tl sormisuolaa
  • 1 tl chilirouhetta
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 200g kirsikkatomaatteja
  • 200g tomaattimurskaa
  • 1/2 dl kivettömiä oliiveja
  • nippu tuoretta basilikaa
1. Kuori ja hienonna sipulit. Halkaise tomaatit. Viipaloi chorizo ja kuutioi lohi tasakokoisiksi paloiksi.

2. Paista chorizo ja sipulit kuumalla pannulla. Lisää mausteet ja lohipalat. Anna kalan saada väriä.

3. Lisää tomaatit ja tomaattimurska. Hauduta muutama minuutti. Viimeistele oliiveilla ja basilikalla.

Resepti lupasi ruokaa, joka syödään aina viimeiseen kastikepisaraan asti ja totisesti! juuri sellaista herkkua tämä  mausteinen pannu tarjoilikin, kiitos Peggy <3.











7 kommenttia:

  1. Rakastan tätä kirjaa. Niin odotettu uutuus ja arvostan kirjassa juurikin sitä, että myös ne "onki"kalat on huomioitu. Kertakaikkiaan ihania ja perusteellisia reseptjä joista kokematonkin kalan käsittelijä saa kiinni. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta Tiina, tästä kirjasta on iloa moneen kertaan ja tapahtumaan. Mulla on jo pitkä lista, mitä seuraavaksi kokkaillaan.

      Poista
  2. Hieno juttu, että vinkkasi tuosta kirjasta. Rakastan kalaruokia, mutta en omista yhtään kalaruokakirjaa. Tämä täytyy tilata pikimmiten. Luen myös Peggyn blogia, mutta en niin säännöllisesti kuin sinun.
    Hienoa tämän viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissn Leena ja juu kannattaa ehdottomasti investoida tähän kalakirjaan, löydät sieltä niin herkullisia aterioita ja ehdottomasti suosittelen tätä lohi-chorizopannua, syötiin sitä rieskan päällä, suu olisi vetänyt enemmänkin.

      Poista
  3. Wau, miten ihana postaus! Ja mainiosti sanottu, onneksi on sivut tehty vähän vahvemmasta paperista, niin kestää kuolauksenkin :)

    VastaaPoista
  4. En ole kerennyt vielä kokata itse Peggyn kirjasta. Kauhea valinnan vaikeus ihanien ohjeiden lomasta tehdä! TämäKIN on kyllä ehrkullsien näköistä!

    VastaaPoista
  5. Oi mikä kirja kalaruokien ystäville!
    Ihanaa iltaa sinulle Sari <3

    VastaaPoista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä