LEHTIKAALI-KYLMÄSAVULOHIPAISTOS JA KURKUMALATTE




Viikonlopun rientojen jälkeen on taas kiva palata ruotuun, ainakin tuon syömisen suhteen. Vaikka ihmetellä täytyy, että juhlienkin jälkeisenä aamuna raikas smoothie tuntui ja maistui parhaimmalle. Ennen olisin varmasti kaivannut vähintään paistettua pekonia ja kananmunia.




Oli kyllä kiva käydä tuulettumassa ja kuuntelemassa Diandraa, siinä on laulaja, jolla ääntä sekä osaamista riittää ja jolle toivoisi sen oman paikan löytyvän sieltä artistien top kympistä.


Mutta juu asiaan eli lehtikaali-lohipaistokseen, joka on varsinaista pikaruokaa parhaimmillaan. Oikeastaan kaikki vaan laitetaan vuokaan ja uuni hoitaa loput. Tästä ruuasta se oma siippakin totesi, että totisesti jatkoon ja pian uudelleen.


Itse laitoin kahteen erilliseen vuokaan, mutta toki voit käyttää yhtä isoa uunivuokaa. Ohje on tosiaan kahdelle, mutta tuplaamalla tarvikkeiden määrän, niin saat neljälle kunnon aterian.


Ja koska mä kaipaan aina jälkiruokaa, niin eilen sen virkaa toimitti aivan huumaava KurkumaLatte, iso peukku tälle. Ohjeita löytyy googlaamalla, mutta laitan oman versioni tähän alle.


LEHTIKAALI-KYLMÄSAVULOHIPAISTOA KAHDELLE


Raaka-aineet:

  • 120g lehtikaalia
  • ¼-1/2 dl hyvää öljyä
  • 4 kananmunaa
  • 150g kylmäsavulohiviipleita
  • fetajuustoa ja (cashew) pähkinöitä
  • luomusitruunan mehua ja kuorta
  • tarvittaessa suolaa


OHJE:

Aseta uunin lämpö 180-200 asteeseen.

Huuhtele sekä kuivaa lehtikaalit ja revi pieniksi paloiksi kulhoon. Kaada päälle öljyä ja sekoita hyvin.

Voit voidella uunivuokaa tilkalla öljyä.

Jaa lehtikaalit uunivuokiin tai vuokaan.

Tee kolot kananmunille. Riko kananmuna varovasti ja erottele valkuainen ensin koloon ja sitten päälle keltuainen kokonaisena (näin lopputulos on kauniimpi). Laita kumpaankin vuokaan kaksi kananmunaa. Ripottele päälle fetajuuston murusia.

Paista vuokia uunissa ensin noin 5-7 minuuttia ja lisää sitten kylmäsavulohiruusukkeet sekä muutama rikottu cashewpähkinä ja jatka paistamista vielä noin 5 minuuttia.

Raasta päälle sitruunankuorta ja purista päälle myös hiukan sitruunan mehua. Lisää tarvittaessa suolaa, muista että suolaa tulee myös juustosta sekä lohesta.

Ja sitten jälkiruokaan eli LÄMMIN KURKUMALATTE

  • 4 dl kauramaitoa
  • 2/3 rkl kurkumaa
  • ½ tl kanelia
  • ½ tl raastettua inkivääriä (myös jauhe käy)
  • 2 tl hunajaa
  • ½ tl sitruunan kuorta raastettuna
  • kuivattua chiliä valmiin laten päälle


Mittaa kaikki aineet kattilaan, lämmitä kuumaksi, mutta älä anna kiehua. Vaahdota blenderillä tai sauvasekoittimella. Koristele kuivatulla chilillä. Nauti lämpimänä.


6 kommenttia:

  1. Ihanaa ruokaa taas kerran, tykkään lehtikaalista <3 Olisiko mitään vinkkiä, että millä voisin korvata lohen?

    VastaaPoista
  2. Heissan Outi ja ihana kuulla, että maistuisi sullekin. Jos et kalaa halua syödä, niin laittaisin tilalle vaikka Atrian vuolukanaa, se melkoista herkkua, täyttä fileestä leikattua, joten yhtä nopeasti valmistuisi tämä ruoka myös sillä.
    Mukavaa tiistai-iltaa Outi ❤️

    VastaaPoista
  3. Oi nam! Ihanaa ruokaa olet taas kokkaillut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kaura ja kaunis kiitos sinulle <3. Tämän ruokavalion muutoksen myötä on kyllä löytynyt aterioihin ihan uusia ulottuvuuksia ja sillä on ollut positiivisia vaikutuksia koko elämään, oon tosi tyytyväinen :).
      Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä