Hemmotteluristeily Helsingistä Tallinnaan, osa 3, kotimatkalla

Terveiset vaan lounaalta ja päivä kääntyy paremmalle puolelle. Matka jatkuu...


Ruokailun jälkeen saimme muutaman tunnin vapaasti kierrellä Tallinnassa ja osa bloggareista lähtikin kuvaamaan kaupunkia tarkemmin, muutama meistä halusi vierailla sisustusliike Musterissa, linkki tässä.



Liikkeestä löytyy ihania tavaroita kotiin kuin kotiin. Pikku esineistä huonekaluihin ja valaisimiin.




Myynnissä oli myös laadukkaita kankaita sekä nyt niin in olevia antiikkimaaleja. Tarttuipa sieltä minunkin mukaani ihana emalipotta.


Tämän vien mökille ja täytän sitten vihanneksilla tai luonnonkukilla.

Täältä matkamme jatkui elämäni ensimmäiseen juomatastingiin.


Henkilökohtaisesti tämä tilaisuus kruunasi minun Tallinna päiväni, unohtamatta sen ihastuttavaa ja eläväistä omistajaa Kaire Jakobsonia.


Siidri Maja on Tallinnan ensimmäinen ja ainoa käsityösiiderikauppa eikä näitä pelkkään siideriin erikoistuneita kauppoja löydy montaa muualtakaan Euroopasta.

Ennen tätä siideripuodissa tapahtunutta maistelua, en ole tiennytkään mitään siidereistä, vaikka onhan noita uppareita tullut juotua. Kairen mielestä ne ovat aikuisten limppareita eikä niillä ole mitään tekemistä oikean siiderin kanssa.




Ja toden totta maisteltuamme kymmentä eri käsintehtyä, eri maista ja eri valmistajien siidereitä, niin pääsin hiukan jyvälle siitä, kuinka laaja skaala näitä upeita juomia löytyykään. Toki siellä joukossa oli niitäkin, joita en välttämättä toista kertaa halua maistaa. Niiden ominaismaut olivat niin karvaita, etikkamaisia tai sitten ne vaan haisivat ihan kaamealle.



Kaupassa löytyy kaikki virolaispanimoiden käsityösiiderit sekä laaja valikoima mm. espanjalaisia, ranskalaisia, australialaisia, afrikkalaisia ja myös suomalaisia. Kaiken kaikkiaan 120 erilaista siideriä.

Mitä sitten on käsityösiideri? Siihen Kaire vastasi seuraavasti:
Käsityösiideriä tehdään ainoastaan tuorepuristetusta omenamehusta. Näin ollen siideriä voidaan valmistaa vain kerran vuodessa. Tuore omenamehu alkaa käymään itsestään eikä sen valmistuksessa tarvita sen enempää lisättyä hiivaa kuin sokeriakaan. Itse asiassa käsintyösiideri on terveysjuomaa eikä kuulemma aiheuta edes päänsärkyä seuraavana päivänä, ei huono!

Kotiin piti viedä tuliaisiksi muutama pullo. Tästä pääset lukemaan miehelleni ostamasta kotimaisesta Suomenlinnan Panimon tuottamasta Black Apple Tin Soldier siideristä. Itse ihastuin tähän niin suunmukaiseen ranskalaiseen siideriin <3.



Käyhän ihmeessä tutustumassa tähän harvinaiseen puotiin ja sen pitäjään. Kiva tilaisuus porukalla viettää Tallinna päivää sidukkoja maistellen, maisteluhinta on 10 €/hlö ja pikku purtavan kera 15 €/hlö.

No iltahan siinä tuli sitten vastaan ja kotimatka taitettiin upealla ja nopealla MegaStarilla. Olin jo aikaisemmin päässyt tämän uuden ja ekologisen risteilijän neitsymatkalle. Halutessasi voit käydä lukemassa lisää tästä.

Eihän tuota kotimatkaa olisi voinut enää paremmin tehdä, meidät ohjattiin aluksen business luokkaan. Voi tytöt ja vaikka pojatkin!
Hulppea tilava ja niin skandinaavisen elegantisti sisustettu lounge. Siellä kyllä matkustaa loistavasti ja tilavasti!






Loungessa matkustaville on tarjolla oma seisova pöytä salaatti- ja kalatiskeineen. Lämmintä ruokaakin tarjolla kolmea eri sorttia ja juomahanoista löytyy veden ja tuoremehujen lisäksi myös oluita ja viinejä. Lisäksi voit kaataa itsellesi aperitiivin ja nauttia konjakin tai liköörin kahvin kera. Eikä jälkiruokiakaan ole unohdettu.

Herkutteluksihan se kotimatka sitten meni, onneksi kerkesin kuitenkin tuliaiset ostaa. Näille risteilyille lähden ilomielin uudelleen ja suosittelen sinullekin <3.






Tuhannesti kiitoksia ihanille bloggaaja kollegoille ja matkakumppaneilleni: ElisaHeli-Hannele, Katja, Minna, SariTiia, Tuula ja Tuula-Anneli 40+ yhteisöstä.


Sekä tämän upean matkan järjestäneille ja mahdollistaneille Marika Nöjd/Tallink ja Mall Oja/Visit Tallinn.

Täältä näet matkan ensimmäisen ja toisen osan.

Risteily tehty yhteistyössä Tallink ja Visittalinn.

8 kommenttia:

  1. Minulla odottaa yksi siideripullo sitä sopivaa hetkeä, kun voi nautiskella :) Maistelu oli mielenkiintoista ja toi sisustuskauppa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä hoppasuu olen jo "maistellut" toisen omista sidukoista, täytyy säästää toinen mökkikauden avajaisiin :)

      Poista
  2. Ranskassa, Englannissa ja Espanjassa olen maistellut noita "oikeita" siidereitä, ovat kyllä ihan erilaisia kuin meidän limusiiderit.

    Kävin silloin neitsytristeilyllä katsastamassa businessloungen, oli aivan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nuo käsityösiiderit ihan omaa luokkaa, minä rakastuin osaan niistä <3. Megastar business lounge ihan huippu!

      Poista
  3. Noh, minusta ei nyt tullut sidukkafania, mutta ehkä sitä pitää vielä harjootella:)
    Kiitos kivasta matkaseurasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän kaikki voi kaikille maistuakkaan, hienot ladythan juovat vain kuoharia ja samppanjaa <3. Mukavaa viikkoa ystävä rakas!

      Poista
  4. Siiderit eivät olleen yhtään mun juttu paitse se oluen makuinen ;)

    Hiphei, uusia risteilyjä odottelemaan!! Iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nuo siiderit vaativat jo enemmän maistajaltaan ja olihan siellä joukossa aika "hirveitäkin" versioita :D. Mutta kaikenkaikkiaan vallan ihana kokemus ja varmasti meen sinne uudelleen kamuja kanssa :).

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä