Esikoiskirjan Annin Uunissa julkkarit ja kurkistus itse leivontakirjaan



Viime torstai oli eräs makeimmista tilaisuuksista, joissa olen ollut. Tilaisuus oli siis sitä ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä vietimmehän Annin uunissa Annin esikoiskirjan julkkareita.

Paikaksi oli valittu hurmaava karkkikauppa Helsingin keskutassa, -  Sweetheart nimeltään.

                                     kuva @camillabloom

Kauppa oli yhtä söpöinen kuin hurmaava leipoja/kirjailija Anni itse.


Itse tilaa koristi useat vaalenpunaisena hehkuvat kukkakimput sekä niin herkullinen kakkubuffet.




Nämä julkkarit olivat ihan Annin näköiset, herkät, kauniit ja lämpimät.

                                         kuva  @camillabloom

Kuplivan juoman jälkeen saimme käydä heti maistelemaan itse herkkuja.


Ja voi miten herkullisia ne tarjottavat olivatkaan. Itse ihastuin suuresti vegaaniseen oreokakkuun, jota pitikin heti leipoa viikonlopuksi.




No sunnuntaina, kun irroitin kakkua vuuasta, niin otteeni lipesi ja kakku tipahti lattialle, voit uskoa sitä sadatuksen määrää. Onneksi puolet kakusta oli vuuassa, joten saimme syödäksemme sitten lasiin kauhottua kakkua, kuvaa tosin en halunnut siitä ottaa.



Rakastan eri vuodenaikojen tarjoamaa inspiraatiota, mutta mielestäni kirsikkapuut saisivat kukkia ympäri vuoden”

Näin kuvailee Anni, jonka kirja: IHANIMMAT LEIVONNAISET JOKAISEEN VUODENAIKAAN, onkin toteutettu juuri tämän mukaan.


Kirjasta löytyy reilut kuusikymmäntä etupäässä makeaa leivonnaista. Mutta mikä hienointa, teoksesta löytyvät niin opastukset työvälineille,  kuin muille tarvikkeille. Ohjeet täydellisen kakkupohjan valmistukseen sekä erilaisten täytteiden ja kuorutuksien valmistamiseen. 

Kirjan reseptit aloittaa kevät ja ensimmäisenä pääsiäinen, niin söpöisen linnunmunakakun kera. Vapun perinteiset munkit ja passionsima ohjaavat toukokuun ja äitienpäivän tarjottaviin. Ja sittten tulemmekin jo päättäjäisjuhliin ja kirjan mielestäni kauneimman kakun, Syreeni-mustaherukkakakun ohjeeseen. Tulisipa pian jo syreeniaika.


Kirjan reseptit jatkuvat sesongin mukaan raparperista, mansikoista, kirsikoista ja ym. marjojen mukaan tehtyihin ohjeisiin.

Syksyn tullen ohjeet vievät metsän kautta esimerkiksi sienipiirakkaan sekä ihaniin omenasadoista luotuihin ohjeisiin..



Talven pimeys ei Annia pelota.

Onneksi on kynttilät, kotisohva, lämpimiä huopia ja ihania lohtuherkkuja”


Kirja on täynnä  katseltavaa sekä luettavaa ja kuvat niin hengeäsalpaavan kauniita. Tämä kirja luo ihania tunnelmia ja varmasti paljon iloa lukijalleen. Ohjeet ovat melko helposti toteutettavia ihan tavalliselle Maija tai Matti Meikäläiselle.


Tähän loppuun kehoitan sinua vielä tutustumaan Annin uunissa blogiin, jos et sitä vielä ole tehnyt, itse olen ainakin koukussa siihen. 

Paljon onnea ja menestystä sinulle Anni ja esikoisteos <3.

11 kommenttia:

  1. Ihanan makeat julkkarit🍩🍭🥧🍬🍰ja kirja varmaan yhtä ihana kuin Anni itse💗,olispa saanut olla mukana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä Jael, niin kauniit ja herkulliset olivat nämä julkkarit, niin Annin itsensä näköiset, herkkää ja vaaleanpunaista.
      Kirjassa tosi ihania ja varsin helposti toteutettavissa olevia leivonnaisia.

      Poista
  2. Wow 😍 aivan ihania kuvia...uskotaan, että oli kiva kokemus. Ps. Saan varmaan lainata joskus sitä kirjaa ja yllättää teidät leipomalla🙄🤔😉😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Sirkku ja niin kuin kuvista näitkin, oltiin kakku taivaassa 😋
      Ja tottakait saat lainata milloin vaan ❤️

      Poista
  3. WAU miten upeita leivonnaisia! Teillä on ollut ihanan vaaleanpunaiset julkkarit ja jopa vatsavaivainen ruudun tällä puolella kuolaa. Tuohan on ollut ihan kakkuparatiisi ❤️
    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain Marjo, herkät ja herkulliset juhlat, niinkuin kirja itsekin 💕🌺💕 Kiitos Marjo 😘

      Poista
  4. Sari <3 Kiitos kun olit mukana juhlistamassa kirjaani ja samalla erityisen tärkeää päivää minulle! Olen otettu, että kirjoitit julkkareista ja näin kauniisti vielä! Mikä harmi kuulla, että kakku tippui lattialle :( Onneksi ohje on melko helppo, joten voit tehdä kakun joskus varmasti uudestaan! Kiitos Sari tuhannesti!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anni 😘 ja joo hitsit mikä tunari mä olin, ei se onneksi vaikuttanut makuun, täytyy tehdä pian uudelleen.
    Mukavaa uutta viikkoa sinulle 🌺🌸🌺

    VastaaPoista
  6. Oih mitkä julkkarit. Niin kauniita kakkuja ja kaunis on kirjailijakin!
    Ihanaa viikkoa sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin hempeät juhlat, niin Annin näköiset ❤️.
      Mukavaa viikkoa myös sinulle Outi 😘

      Poista
  7. Niin oli kauniit juhlat, ja ihan Annin näköiset ❤️
    Tuo todellakin on aivan huikean upea kirja!

    VastaaPoista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä