ENGLANTILAISTYYLINEN SIENI-PEURAPIIRAKKA ALTA PUOLEN TUNNIN



Voi onnen päivää, olemme odotelleet jo pari kuukautta peuranlihaa. Vihdoin sitä sitten saatiin ja monen monta herkkuateriaa siitä varmasti valmistuu.





Koska oli melko myöhäinen ilta ja hirveän työlästä en viitsinyt enää siinä vaiheessa alkaa kokkailemaan, niin tulipa mieleeni kokeilla tällaista englantilaistyylistä piirakkaa.


Pakkasesta löytyi vielä joulusta jääneitä lehtitaikinalevyjä ja nehän ajoivat asiansa tosi hyvin.


Ei oikein helpommin ja kuitenkin niin herkullista piirasta voisi alle puolessa tunnissa valmistaa.


Samalla sain käytettyä pakkasesta sieniä (lampaankääpää) ja jääkaapista löytyi keittoon varaamani koskenlaskijajuusto (savuporo), joka sopi kuin nenä päähän tähän iltapalaan. Siitä tulikin varsin ruokaisa, joten saadaan herkutella vielä tänään saunan jälkeen.


Kylkeen vielä ihan perus vihersalaattia, ei se muuta kaivannut.


PEURAPIIRAKKA ALLE PUOLESSA TUNNISSA

Raaka-aineet:

  • 400-500g peuranjauhelihaa (toki mikä vaan jauheliha käy)
  • 2 punasipulia
  • 200g sieniä (lampaankääpä, suppilovahverot tai mikä vaan)
  • suolaa, mustapippuria
  • 1 kpl koskenlaskija savuporojuustoa
  • ½-1 dl kermaa
  • timjamia
  • voita tai öljyä lihan paistamiseeen
  • 5 kpl lehtitaikinalevyjä/voitaikinaa

        
OHJE:

Aseta kiertoilmauunin lämpötilaksi 200 astetta.

Ota lehtitaikinalevyt sulamaan.

Leikkaa sipulit puoliksi ja siivuta.

Ota uunin kestävä pannu (toki voit kaataa täytteen myös uunivuokaan).

Paista jauhelihaa hetki ja lisää sipulit ja sienet sekaan, paista kypsäksi.

Mausta suolalla ja pippurilla (muista, että juustossa on myös suolaa).

Lisää kerma pannulle (mulla ei ollut kuin ½ dl kermaa, se riitti just ja just, ehkä parempi olisi lisätä se koko desi) sekä juusto nokareina, sekoittele niin kauan, että juusto sulaa.

Laita päälle vielä timjamia. Ota pois levyltä.

Leikkaa taikinapyörällä levyistä kannet (4 kpl) ja yhdestä levystä voi tehdä koristeet piiraalle.

Paista uunissa noin 10-15 minuuttia, kunnes piiras on kauniin värinen ja kypsä.

Anna jäähtyä hetki ja tarjoa vihersalaatin kera.



Merkkaa maaliskuussa puolessa tunnissa valmistuvat ruoat Instagramissa hästägillä #kuukaudenruokahaaste tai fiilistele pikana valmistuvia ruokia ihan vaan kotikeittiössäsi. Semmoinen tämä uusi kuukauden ruokahaaste on – kunhan pidetään hauskaa keittiössä!

9 kommenttia:

  1. Voi kumpa tämä ihanuus odottaisi minua kotona! Taitaa olla tyhjä jääkaappi joka siellä odottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3.... mut onneksi sinä oot sellainen keittiövirtuoosi, että sulta onnistuu kyllä mikä vaan puolessa tunnissa.
      Mut toisaalta mä ymmärrän tuon tunteen, kun joskus vn ei huvita ja olis niin kiva käydä valmiiseen pöytään :).

      Poista
  2. Taas tein sen virheen, että tulin tänne nälkäisenä lukemaan :) Rakastan piirakoiden helppoutta ja nopeutta. Niin hyvän näköinen tämäkin piirakka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou... No äkkiä leipomaan, tämähän valmistuu melkein itsestään 😊

      Poista
  3. Ihana, ihana piirakka. Minulle tämä olisi irlantilaistyylinen piirakka. Kun tätä teen, niin tarjoan irkkupiirakkana.
    Ja miksi? Olen joskus nuorena naisena asunut Irlannissa, ja rakastan irkkujen piirakoita. No, samanlaisia ovat kuin naapurimaan piirakat :) Kiitos Sari herkullisesta ohjeesta.

    VastaaPoista
  4. Heissan Tuula ja tosiaan, menee myös irkkupiirakkana. Vautsi vau, olet siis asunut Irlannissa, siitä olisikin kiva kuulla lisää :).
    Mukavaa aurinkoista päivää sinulle <3.

    VastaaPoista
  5. Oijoi, onpa herkullisen näköinen piirakka!

    VastaaPoista
  6. Rakastan brittipiirakoita ja tämä sinun versio on vertaansa vailla!

    VastaaPoista
  7. Oi miten ihana! Lehtitaikinalevyt ovat iloinen asia joka vuodenaikaan :)

    VastaaPoista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä