LÄMMIN LOHI-KESÄKURPITSASALAATTI, vähähiilihydraattinen





Kevyempi ja vähähiilihydraattinen linja ruokavaliossamme jatkuu edelleen. Vaa`alla emme käyneet ennen tätä karpimpaa suuntaa, mutta nyt jo tuntuu paremmalta. Turvotus vatsassa ja pallean seudulla on laskenut ja olo tuntuu aavistuksen pirteämmältä.





Vaatteet eivät purista, tosin ei tässä todellakaan ole vielä kiirettä shoppailemaan uusiakaan.





Kuuria on kestänyt nyt 2 viikkoa, mitään ketoosia emme ole tavoitelleet ja tuskin se on tällä kertaa se juttu. Koko kuukausi pyritään syömään ilman turhia hiilareita (ainakin leipä saa jäädä kauppaan ja potut laariin).





Hienointa olisi jos painokin tippuisi muutamalla kilolla, mutta varsinkin tuota aktiivisuus ja jaksamispuolta tässä haetaan enemmän. Minä ja mieheni voivotellaan iltaisin ja aamuisin väsymystä ja vastahan tuo pimeä vuodenaika on alkamassa.





Uskon, että ruokavaliolla on suuri merkitys juuri jaksamiseen. Tietysti ulkoilu ja liikunta antavat lisäpotkua.





Lämmin salaatti on nopea ja helppo valmistaa iltapalaksi ja koska viikonloppuna syötiin lihaa, on nyt kiva laittaa se kalasta.


 GRILLATTU LOHI-KESÄKURPITSASALAATTI 4-5:lle



Raaka-aineet:
  • 150-200 g lohta/kirjolohta/palana/ruokailija
  • 1 kesäkurpitsa (n. 400-500 g)
  • valmis salaattisekoitus
  • cashew/saksanpähkinöitä/maapähkinöitä iso kourallinen


Marinadi kesäkurpitsoille ja kalalle:

  • ½ dl hyvää oliiviöljyä
  • 1 sitruunan kuori raastettuna
  • ½ sitruunan mehu
  • 2 valkosipulinkynttä raastettuna
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl pippuria


Salaattikastike:

  • ½ nippu ruohosipulia (n. 1 dl)
  • ½ sitruunan mehu
  • 1 dl smetanaa/turkkilaista jogurttia
  • ½ rs pinaattia (35 g)
  • suolaa, pippuria ja ripaus sokeria/hunajaa/makeutusainetta


OHJE:

Valmista ensin marinadi.
Lisää oliiviöljyn joukkoon kaikki aineet ja sekoita.
Pese kesäkurpitsa ja leikkaa se ensin pituussuunnassa puoliksi ja sen jälkeen siivuta puolikkaat n. 1 cm paksuisiksi.
Laita leikatut kesäkurpitsat marinadiin.
Valmistetaan seuraavaksi salaattikastike.
Mittaa mixeriin hiukan pienennetty ruohosipuli, pinaatit, smetana, sitruunan mehu. Kun yrtit ja pinaatit ovat silppuna, mausta kastiketta ripauksella suolaa, pippuria ja sokeria.
Laita kastike jääkaappiin odottamaan.
Jaa salaattisekoitus pussista suoraan annoslautasille.
Ota kesäkurpitsat pois marinadista eri astiaan ja laita kalan palat vuorostaan marinadiin
Laita (parila) pannu liedelle ja kuumentua kunnolla.
Grillaa kesäkurpitsa siivuja n. minuutti/puoli. Laita valmiit kesäkurpitsat lautasille salaatin päälle.
Grillaa viimeiseksi kalat, noin minuutti/puoli ja asettele lautasille.
Voit halutessa lisätä hiukan sormisuolaa kalan palojen päälle.
Murskaa pähkinöitä ja ripottele ne annoksiin.

Lisää salaattikastike.



1 kommentti:

Pinterest

My Taste

mytastefi.com

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

Pinterest

Follow by Email

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

aamiainen aamupala aasialainen alkuruoka aurajuusto basilika broileri broilerin jauheliha Crock-Pot fetajuusto fish&chips friteeraustaikina frittimuikku glaseerattu gluteeniton gluteeniton leipä grillattu grillaus hampurilaiset hedelmä helppo helppo ja nopea hunaja härkis illallinen iltapala intialainen kanaruoka intialainen lohicurry italialaiset lihapullat itsetehty juusto jauheliharuoka juhlaruoka juhlat. suolainen leivonnainen juusto juustokastike juustoraaste jälkiruoka jättikatkaravunpyrstö kaaliruoka kakku kala kala-ateria kala-ateria- lohi kalakastike kalakeitto kalapihvit kalapuikko kalaruoka kalkkuna kampelafile kana-ateria kana-ateria. broilerin siivet ja nuijapalat kanaruoka kasvisruoka katkarapu kebabvartaat keitetyt lihapullat keitot keittoruoka keksi kesäkurpitsa kesäkurpitsa gazpacho kesäkurpitsa-pinaattivohveli kesäkurpitsacannellonit kevyttä kirjolohi kookosmaito kukkakaali kylmäsavulohi kylmäsavulohikakku lampaankääpä leipätikut leivonta lihapata lihaperunavuoka lihapullat liharuoka lime lisuke lohifilee lohikeitto lohinuget lohipasta lohitartar lohitortilla lounas makea leivonnainen mandariinikeksi mantelinen suklaabanaanivohveli marinoidut päärynät marinoidut silakkafileet marinoitua punasipulia marja-aronia mozzarella opas tasapainoiseen ja pysyvään ruokavalioon paprika patonki pekoni peruna peura peuralihapullat peuran jauheliha peuran jauhelihapihvit peuran sisäpaisti peuranliha kääryleet peuranlihapullat peuranpaisti piirakka pimientos de padron. täytetyt pikkupaprikat possu possun ribsit possun sisäfile puikulaperuna pulla pullakakku purjo pääruoka reseptit riista teriyaki tuorejuusto vähähiilihydraattinen

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä