Herkullinen paahdettu tomaattikastike soijapaloille, luomu baby herkkusieniä ja rucolanversoja, kasvisruokaa parhaimmillaan




No hitsit mikä muisti mulla on nykyään, siis ihan luokattoman huono. Aiemmin aina ihmettelin, kun rakas puolisoni unohteli milloin mitäkin, niin tavaroita kuin asioitakin. No meitä on nyt sitten jo kaksi perheessä.




Varsinkin ihmisten nimet tuppaa unohtumaan ja se vasta noloa on. Tilanteessa täytyy vaan osata kiemurrella. En minä kehtaa aina kysyäkkään ja tietysti se riippuu tilanteesta. Onneksi tuo kasvomuisti on vielä säilynyt ja noloahan se olisikin jos en muistaisi asiakkaitani edes kasvoihin katsomalla.




Pitäisi ottaa taas vanha harrastukseni ”sanaristikot” käyttöön, ainakin väittävät niiden auttavan muistiin.





Tytär kertoi ystävänsä kysyneen (siis jo joskus toukokuussa) josko minulta löytyisi jotain reseptiä soijarouheiden- ja palojen käyttöön. On minua jo keritty muistuttaa, no puolustaudun kun vasta oli juhannus ja siihen piti keksiä kisoja, talent-ohjelman harjoittelua ja tietysti 3 päivän ateriat isolle porukalle :D.





Eilen kaupassa vihdoin muistin ja onneksi niin. Kyllä meillä on syöty paljonkin soijasta valmistettua ruokaa, tosin siitä on aikaa jo muutamia vuosia. Kyllästyttiinköhän me silloin?





No joka tapauksessa tästä soijapaloista valmistetusta ateriasta tuli ihan hirmu hyvää ja sain vihdoin ja viimein aiheen tutustua myös kaurakermaan. Kiva uusi tuttavuus tuo Oatly-ruokaan kaurakerma. Hinta tietty hiukan arvokkaampi kuin tavallisen kerman, mutta maku on ihanan pehmeä ja oikean kerman tuntuinen. Mikä parasta tämä käy vegaanille ja kasvissyöjille eli kaikki voivat syödä samasta kasarista. Tällä herkullisella kasvisaterialla voit hämmästyttää lihansyöjänkin.





SOIJAPALOJA PAAHDETUSSA TOMAATTIKASTIKKEESSA KERA LUOMU BABY HERKKUSIENTEN JA RUCOLAVERSOJEN (OHJE4-6:LLE)





Olen jakanut ohjeen työvaiheittain, mutta raaka-aineet löytyvät kaikki samasta listasta. Ohje on kuitenkin helppo ja nopea, eniten aikaa vie (puoli tuntia) tomaattien paahtaminen, jonka voi tehdä vaikkapa jo edellisenä iltana ja soseuttaa valmiiksi.



Raaka-aineet:

  • 6-8 tomaattia
  • 3 valkosipulin kynttä
  •  oliiviöljyä
  • ½ chilipalko
  • 4 dl soijapaloja
  • 4 1/2 dl vettä
  • 2 ½ rkl kasvisfondia
  • 1 rkl soijaa
  • 200 g luomu baby herkkusieniä
  • 1 sipuli
  • 3 tl tomaattipyrettä
  • 2,5 dl oatly ruokaan (kaurakermaa)
  • suolaa ja pippuria
  • rucolan versoja
  • maapähkinöitä, fetajuustoa ja rosepippuria (ei välttämättömiä)


OHJE:

Tomaattien paahtaminen:

Aseta uunin lämpötilaksi 180 astetta.
Pese tomaatit ja leikkaa ne 4:n osaan (poista kannat).
Kuori valkosipulit ja murskaa hiukan.
Laita tomaatit ja valkosipulin kynnet uuni vuokaan.
Ripottele pintaan 2 rkl oliiviöljyä ja ripaus suolaa.
Anna paahtua noin 30 minuuttia.

Soijapalojen esivalmistelu:

Keitä vesi kiehuvaksi ja ota pois liedeltä.
Lisää veteen kasvisfondi ja soija sekä soijapalat.
Jätä soijapalat kattilaan turpoamaan.

Kastikkeen valmistus:

Puhdista harjalla herkkusienet ja pilko sipuli.

Laita kasariin (pannulle) oliiviöljyä ja kuumenna.

Lisää herkkusienet ja pilkottu sipuli ja anna niiden saada väriä pintaan.

Ota tomaatit uunista ja pilko chilipalko.

Soseuta paahdetut tomaatit sekä valkosipulinkynnet (mixeri on paras tähän tarkoitukseen, onnistuu varmasti myös bameksilla)

Lisää soseeseen viipaloidut chilit sekä 3 tl tomaattipyrettä ja soseuta niin että tomaattikastikkeesta tulee tasainen.

Kaada nyt turvonneet soijapalat herkkusienipaistoksen sekaan ja lisää myös tomaattikastike sekä Oatly-kerma.

Anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia ja mausta ateria suolalla ja pippurilla.

Itse keitin lisäksi täysjyväriisiä, mutta kastike sopii mainiosti myös pastan ja kuskusin kera.

Kun laitat aterian tarjolle niin voit lisätä päälle maapähkinöitä, muutaman nokareen fetajuustoa ja rosepippuria.

Rucola versot antavat ihanan pikantin maun tälle tomaatti-soijakastikkeelle.


Hyvää ruokahalua kasvisaterian merkeissä J





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

seuraa blogit.fi

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

Pinterest

Herkkusuu.fi - Parhaat ruokablogit

Follow by Email

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

aamiainen aamupala aasialainen alkuruoka aurajuusto basilika broileri broilerin jauheliha Crock-Pot fetajuusto fish&chips friteeraustaikina frittimuikku glaseerattu gluteeniton gluteeniton leipä grillattu grillaus hampurilaiset hedelmä helppo helppo ja nopea hunaja härkis illallinen iltapala intialainen kanaruoka intialainen lohicurry italialaiset lihapullat itsetehty juusto jauheliharuoka juhlaruoka juhlat. suolainen leivonnainen juusto juustokastike juustoraaste jälkiruoka jättikatkaravunpyrstö kaaliruoka kakku kala kala-ateria kala-ateria- lohi kalakastike kalakeitto kalapihvit kalapuikko kalaruoka kalkkuna kampelafile kana-ateria kana-ateria. broilerin siivet ja nuijapalat kanaruoka kasvisruoka katkarapu kebabvartaat keitetyt lihapullat keitot keittoruoka keksi kesäkurpitsa kesäkurpitsa gazpacho kesäkurpitsa-pinaattivohveli kesäkurpitsacannellonit kevyttä kirjolohi kookosmaito kukkakaali kylmäsavulohi kylmäsavulohikakku lampaankääpä leipätikut leivonta lihapata lihaperunavuoka lihapullat liharuoka lime lisuke lohifilee lohikeitto lohinuget lohipasta lohitartar lohitortilla lounas makea leivonnainen mandariinikeksi mantelinen suklaabanaanivohveli marinoidut päärynät marinoidut silakkafileet marinoitua punasipulia marja-aronia mozzarella opas tasapainoiseen ja pysyvään ruokavalioon paprika patonki pekoni peruna peura peuralihapullat peuran jauheliha peuran jauhelihapihvit peuran sisäpaisti peuranliha kääryleet peuranlihapullat peuranpaisti piirakka pimientos de padron. täytetyt pikkupaprikat possu possun ribsit possun sisäfile puikulaperuna pulla pullakakku purjo pääruoka reseptit riista teriyaki tuorejuusto vähähiilihydraattinen

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä