Mehevät lampaankääpä-kanapullat, vhh/keto




Onpa ollut mahtava syksy ainakin sienien osalta. En muista minä vuonna olen saanut kerättyä näin paljon sieniä pakkaseen kuin tänä vuonna. Varmaankin se sateinen heinäkuu ja elokuun lämpö auttoivat asiaa.

Oletko sinä saanut sienisaalista?


Lampaankääpää on ollut mökin metsissä ihan silmän kantamattomiin. Onko tämä sieni sinulle tuttu? Tässä linkki googlen wikipediasivulle.


Mielestäni lampaankääpä on oikein hyvä ruokasieni, joka ei edes kutistu pannulla paistettaessa niin kuin esim. kanttarellit tai suppilovahverot, joita saa kerätä monta kiloa muutamaa pakastuspussia varten. Se on myös maultaan mieto sieni, joka kypsyessään muuttaa väriään mukavan keltaiseksi.

Lampaankäävät käyvät hyvin kastikkeisiin, keittoihin ja ihan sellaisina, vaikka pihveiksi paistaen  (täältä ohje lampaankääpä hampurilaispihveille).

                            anteeksi hätäisesti napatusta kuvasta, tässä pullat uuniin menossa

Eilen kokeilin raastaa tätä herkullista sientä ja lopputulos oli mitä mainioin. Sieniraasten paistoin sipulin kera ja lisäsin sen broilerin jauhelihan joukkoon yhdessä mausteiden kanssa ja paistoin kanapullat uunissa. Tulipa niistä meheviä!


Jos olet aikaisemmin saanut kuivia kanapullia, niin kokeilepa tätä ohjetta ja mehevät pullat ovat taattu!

Tämä ohje sopii niin VHH- kuin KETOdieettiä noudattaville.


MEHEVÄT  LAMPAANKÄÄPÄ-KANAPULLAT


Raaka-aineet:

  • noin 170g lampaankääpää raastettuna
  • 1 sipuli
  • nokare voita
  • 400g broilerin jauhelihaa
  • 1 kananmuna
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 tl curry madrasjauhetta
  • 1 rkl rakuunaa/persiljaa



OHJE:

Raasta puhdistetut sienet ja pilko sipuli pieneksi.

Lisää nokare voita pannulle ja paista sieni-sipuliseos, anna jäähtyä.

Sekoita suola, paprikajauhe, curry madrasjauhe sekä jäähtynyt sieni-sipuliseos jauhelihan joukkoon ja lisää lopuksi yrtit sekä kananmuna.

Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta.

Laita leivinpaperi uunipellille ja ota kahdella lusikalla sopivan kokoisia pullia taikinasta pellille (taikina on melko löysää).

Paista pullia uunissa noin 15-20 minuuttia.



4 kommenttia:

  1. Onpa kyllä mehevän näköisiä pullukoita! En ole tainutkaan koskaan maistaa lampaankääpiä...tämä homma pitää nyt hoitaa pois alta. Minä tykkään erityisesti sienistä, joita ei tarvitse ryöpätä ennen käyttöä.
    Itse olen saanut vain kanttarelleja kerättyä.
    Ihanaa syyskuun alkua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sun on korjattava tuo lampaankäävän kokeilu ehdottomasti. Niin hyvä ja helppokäyttöinen sieni kun on kyseessä.
      Ihanaa syksyä sinulle Outi <3.

      Poista
  2. Taikina tekeytymässä nautajauhelihasta. Löysin lampaankääpäapajan ihan muualta, kuin aiemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anja, mahtavaa kuulla ja hyvää syksyn jatkoa sekä menetyksellisiä sieniretkiä sinulle <3.

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo
Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä