HUNAJAMELONI-MINTTULASSI, RAIKAS JA VIRKISTÄVÄ JUOMA



Oltiin kavereiden kanssa Järvenpään Nepalilaisessa ravintolassa, Pikku Buddhassa syömässä pari viikkoa sitten.

Ollaan oltu siellä aikaisemminkin ja todettu hyväksi, edulliseksi sekä annoskoot vähintäänkin riittäviksi. Yleensä tilaamme monta eri annosta, joista jokainen voi sitten lusikoida itselleen haluamaansa. Näin tehtiin tälläkin kertaa, mutta jälkiruokia emme ole aiemmin jaksaneet nauttia.


Nyt kuitenkin tehtiin poikkeus ja pöytään tilattiin mangolassit sekä nepalilaista jäätelöä. Ikävä kyllä jälkkärit olivat pettymys, sillä lassit olivat ihan liian makeita ja jäätelö outoa tai ehkäpä me vain olemme tottuneet toisenlaiseen jädeen.


Mangolassia olen juonut usein ja varsinkin kylmänä se on todella hyvää.

Lassia juodaan yleensä aamupalalla (Intia ja Nepali) ja ne sekoitetaan maustamattomaan jogurttiin, veteen, suolaan ja mausteisiin. Näin niistä saadaan sakea juoma. Makeisiin versioihin lisätään sokeria, vaniljasokeria, kardemummaa, ruusuvettä ja hedelmiä, joskus myös sitruunamehua.


Pari päivää sitten kaupassa etsin pehmeää mangoa, sitä kuitenkaan löytämättä, joten päähäni juolahti kokeilla hunajamelonia tämän perinteisen juoman valmistamiseen.

Hunajameloni sopi täydellisesti yhdessä mintun kanssa lassiin.


Juomasta tuli niin ihanan raikas ja virkistävä. Tätä on kiva tarjota kesä kuumalla vaikkapa välipalana.




HUNAJAMELONI-MINTTULASSI 4:LLE



Raaka-aineet:

  • 1 hunajameloni (sisus vähintään 500g)
  • 3 dl turkkilaista jogurttia
  • 3 dl paahdettua mantelimaitoa/maitoa
  • noin 15 mintunlehteä
  • 5-7 jääpalaa
  • 1-2 rkl hunajaa tarpeen mukaan makeuttamiseen (voi jättää myös pois)


        
OHJE:

Viipaloi ja paloittele hunajameloni. Laita palat hetkeksi pakastimeen.

Mittaa 3 dl jogurttia sekä mantelimaitoa tehosekoittimeen.

Lisää mintunlehdet sekä jääpalat ja jäähtyneet meloninpalat.

Soseuta juoma, maista ja lisää hunajaa tarpeen mukaan.

Tarjoa juoma heti kylmänä.



5 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä tuollainen minttulassi, en ole koskaan sellaista maistanut:) Täytyykin joskus kokeilla, kiitos ohjeesta! Leppoisaa vappua ja ihanaa alkavaa toukokuuta♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Päde ja juu suosittelen kokeilemaan.
    Hauskaa Vappua myös sinulle ja aurinkoista toukokuuta <3.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanan raikkaan näköistä ja keväisen väristä juomaa, näistä tykkään!
    Ihanaa vappua sinulle Sari <3

    VastaaPoista
  4. Hih! Onpas meillä nyt ollut samanlaiset puuhat! Minä tein juurikin mangolassia ja vahvasti Pikku Buddhan innoittamana :) Tällä kertaa tosin menin helpoimman kautta ja käytin kaupan valmista mangososetta. Tuo hunajameloni kuulostaa kivalta vaihtoehdolta. Täytyykin joskus kokeilla sitä. Mukavaa iltaa Saara!

    VastaaPoista
  5. Oi täällähän on etusivun kuvatkin muuttuneet :) Lassit, varsinkin mangolassi on mun suurta herkkua, mutta en ole koskaan tehnyt sitä itse! Oi ehkä kokeilen sun ohjeella mangosta tai melonista. Ihanaa päivää Sari!

    VastaaPoista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

Follow by Email

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä