Arkinen lohicurry maistuu hyvältä



Tämän viikon ensimmäistä kalapäivää vietetään lohicurryn merkeissä. Aiemmin olen tehnyt kalacurrya vaaleasta kalasta, mutta koska lohifilee oli ihan hirmu halpaa, uskotko jos sanon 6,90 kilo, niin päätyi se tällä kertaa curryyn.




Hauskinta oli tätä intialaista ruokaa tehdessäni, kun pyysin mieheltäni mielipidettä kokkailun loppuvaiheessa. Hän silmät ymmyrkäisinä ja topakkana totesi, että hei tää ei maistu yhtään currylle!


No ei tietenkään maistu totesin siihen, siis ei sen pidäkään maistua sille keltaiselle jauheelle tai valmis maustesekoitukselle nimeltään curry.




No keskusteltuamme hiukan niistä kanacurryista, joita olemme viimeksi syöneet, sain lopulta hyväksyvän nyökkäyksen. Ei mun ukko kullalla nuo ruokien nimet pysy mielessä ja kuulemma olisin voinut sanoa vain intialainen lohikastike.




ARKINEN LOHICURRY 4-6:lle

Raaka-aineet:

  • 700 g lohifileetä
  • 5-6 tl RED currypaste
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 sipulia
  • 1 suippopaprika (punainen paprika)
  • 1 tl inkivääriä raastettuna
  • (1 tl sitruunaruohopaste)
  • 1 tlk kookosmaitoa
  • ½ tl suolaa
  • ½ tl sokeria (voit toki jättää pois)
  • ½-1 sitruunan mehu
  • nippu kevätsipulia
  • persiljaa (korianteria)
  • 3 rkl öljyä


OHJE:

Kuori sipulit ja pilko pieneksi. Raasta valkosipulinkynnet.

Pese ja viipaloi suippopaprika ohuiksi renkaiksi.

Leikkaa lohifilee kuutioiksi (3x3 cm).

Silppua kevätsipulit ja hiukan persiljaa.

Mittaa 3 ruokalusikallista öljyä pannulle.

Kuumenna hiukan ja lisää joukkoon 5-6 tl punaista currypastea. Anna hetki lämmetä.

Lisää joukkoon pienityt sipulit sekä valkosipulinkynnet.
Laske lieden lämpöä muutama aste.

Raasta inkivääri pannulle ja lisää sitruunaruohopaste jos käytät sitä.
Lisää joukkoon myös paprikasiivut.

Sekoittele ja anna hautua muutama minuutti.

Kaada kookosmaito pannulle ja anna kiehahtaa, laske tämän jälkeen taas lämpöä.

Mittaa suola ja sokeri.

Lisää nyt lohipalat, puolikkaan sitruunamehu sekä pilkotut kevätsipulinvarret. Anna hetki vielä hautua.

Maista currya, lisää sitruunanmehua jos tarpeen.


Koristele persiljalla tai korianterilla.


Lohicurryn kanssa sopii parhaiten jasmin- tai basmatiriisi, mutta toki sitä voit nauttia ihan kasviksilla, salaatin lehdellä tai esim. kukkakaaliriisillä.




HYVÄÄ RUOKAHALUA!

8 kommenttia:

  1. Ohoh,olipa edullista lohta, en vuosiin ole tuohon hintaan lohta nähnyt missään. Myrkylliset levät tappoivat chileläisissä lohikasvattamoissa viime vuoden alussa valtavan määrän kaloja ja maailman toiseksi suurimman lohentuottajamaan lohen tuotanto romahti, Norja lohen hinta lähtikin sitten suuren kysynnän vuoksi hurjaan nousuun. Jossain ennustetiin, että hinnat pysyisivät ylhäällä ensi vuoteen asti, mutta nyt näköjään on hinta lähtenyt laskuun.

    Kyllä tuota annosta kelpaisi tarjota vaikka vieraille, kauniin näköinen ja herkullisen kuuloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oli kyllä jännä juttu, liekö ollut syynä se, että menekki oli hiljaista vappuna ja joutuivat myymään alta pois, nimittäin ovh. hinta olikin jo 18,90, mutta en minä valita, ostin pakkaseenkin, oon mä sen verran ahne. Kiva kun kävit täällä vieräilemassa ja mukavaa pikku lauantaita <3

      Poista
  2. Tätä pitää ehdottomasti kokeilla. Muiskuja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, itse oon ihan hulluna curry ruokiin ja muutenkin makumaailma nykyään menee tuonne Aasiaan. Muiskuja ja rutistuksia sullekin ihana <3

      Poista
  3. Hyvät hyssykät miten ihana ruoka. En noin yleensä ole lämpimän kalan kamu, mutta curryn muodossa maistuisi ja miehenikin rakastaisi tätä. Nam eli kiitos reseptistä ja aurinkoa päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan ja kiitos Tiia, tää oli kyllä niin hyvää, että ahmin taas ihan liikaa, maha sit koko illan turpeena ja ähky olo. Koska sitä oppii ettei sitä ruokaa tarvitse santsata tai malttais edes odottaa sen 15 minuuttia, mut kun....suu söis enempi kuin vatsa vetää... Kiva kun käväisit täällä :)

      Poista
    2. Niin herkullinen ohje! Nam!
      Tätä pitää tehdä lähipäivinä.

      Poista
    3. Heissan ja kiva kuulla, tätä kyllä suosittelen mielelläni ja lohi sopi oikein hyvin myös curryyn. Mukavaa euroviisu iltaa :)

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä