AROMIKKAAT TÄYTETYT MUNAKOISORULLAT JA HELPPO JOGURTTIKASTIKE

 



Viime perjantain kauppareissulta käteeni tarttui ihanan pullukoita munakoisoja. Ostos oli erittäin onnistunut, sillä harvoin olen saanut niin kiinteitä ja kauniita munakoisoja kaupasta. Ehkä nyt onkin paras aika niiden ostoon.




Munakoisoista saa soseita, pizzoja, vuokaruokia yms, mutta tällä kertaa niistä valmistui herkulliset täytetyt rullat.



 


Näiden munakoisorullien täytteenä käytin vähärasvaista jauhelihaa (10%), sipulia ja tietty valkosipulia. Kaiken kruunasi kuitenkin täyteläinen mauste eli ras el hanout, joka on alunperin pohjois Afrikkalainen mauste ja sen on sanottu olevan mausteseoksien kuningas.



Tämä mauste on ihanan täyteläinen ja aromikas, olematta kuitenkaan liian voimakas. Olen ostanut mausteseoksen valmiina, mutta googlettamalla voit itse sekoittaa oman seoksen.


Mielestäni munakoiso ja ras el hanout ovat kuin luotuja toisilleen.




Nämä munakoisorullat ovat melkoisen täyttäviä, joten yhdestä munakoisosta riittää hyvin kahdelle. Täytteen ohje on kuitenkin kahdelle munakoisolle tai sitten voit käyttää lopun täytteen esim. paprikoille (itse tein seuraavalle päivälle töihin lounaaksi) tai kesäkurpitsoille.



Kastikkeeksi sopii parhaiten jogurttikastike, oma mielitiettyni on Arlan lempi turkkilainen 10% jogurtti, se on niin hurmaavan kermainen ja silkkimäinen.




AROMIKKAAT MUNAKOISORULLAT

Raaka-aineet:

  • 2 munakoisoa, suolaa
  • 400g jauhelihaa 10%
  • 1-2 sipulia silputtuna
  • 4 valkosipulinkynttä silputtuna
  • 2 tl ras el hanout-maustesekoitusta
  • 1/4 tl cayennepippuria
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 rkl Arla lempi turkkilainen jogurttia
  • 2 kananmunaa
  • 100-150g juustoraastetta (mozzarella)
  • n. 8 miniluumutomaattia viipaleina


KASTIKE:

1 dl Arla lempi turkkilainen jogurtti

1,5 rkl sitruunamehua, persiljaa


OHJE:

1. Huuhtele munakoisot ja viipaloi ne pitkittäin n. 0,5 cm paksuisiksi viipaleiksi. Levitä leivinpaperinpäälle ja ripottele suolaa päälle. Anna niiden "itkeä" noin 10 minuuttia.


2. Valmista tällä välin täyte. Riippuen pannusta, lisää tarvittaessa 2 rkl öljyä pannulle ja ruskista jauheliha. Lisää sekaan myös silputut sipuli ja valkosipulinkynnet ja lopuksi myös mausteet (ras el hanout, suola sekä cayennepippuri). Kaada paistos kulhoon.


3. Riko kaksi kuppiin kaksi munaa sekä 2 rkl turkkilaista jogurttia, sekoita hyvin ja kaada seos hiukan jäähtyneen täytteen sekaan. Lisää joukkoon myös juustoraaste sekä viipaloidut miniluumutomaatit.


4. Pyyhi pois neste munakoisojen pinnalla ja sivele sudilla päällipinnalle hiukan oliiviöljyä. Paista viipaleita kuumalla pannulla ensin öljytty puoli alaspäin noin minuutti, käännä ja paista vielä toinen puoli, ota sivuun ja jatka paistamista, kunnes kaikki on paistettu.


5. Levitä paistetut munakoisoviipaleet leivinpaperin päälle ja jaa täyte paksumpaan päähän, rullaa viipaleet. Voit käyttää esim. coctailtikkuja, jotta rullat pysyvät kiinni. Lopuksi voit ripotella juustoraastetta rullien pintaan.

6. Paista täytettyjä munakoisorullia 200 asteessa noin 12-15 minuuttia, kunnes juusto niiden päällä näyttää kauniin ruskealta ja rapealta.

7. Valmista kastike sekoittamalla Arla lempi turkkilaista jogurttia sekä 1,5 rkl sitruunamehua ja halutessa 1-2 rkl persiljasilppua.


TARJOILE MUNAKOISORULLAT ESIM. RUCOLAN JA PINJANSIEMEN KERA.

4 kommenttia:

  1. Olipa kiva resepti. Olen vähän huono käyttämään munakoisoa ruoissa, mutta näillä voisin miehen yllättää joku päivä.
    Herkullista viikkoa sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ja kuule luulenpa, että miehesi pitäisi tästä jo pelkästään tuon mausteen ansiosta.
      Aurinkoista viikkoa sinulle <3.

      Poista
  2. Munakoisorullat ovat kyllä niin namia. Olen tehnyt sellaisia tomaattikastikkeen kanssa , ja tällaisia voisin kokeilla, vaihtamalla jauhelihan vaikka soijarouheeseen.Kivaa alkavaa viikkoa Sari:)=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Jael, ne on tosi hyviä ja oiva valinta on muuttaa tuo jauheliha soijarouheeksi.
      Kivaa lokakuun viimeistä viikkoa sinulle <3.

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä