Kotona tehtyä juustokakkujäätelöä ilman jäätelökonetta


Kuivakaappeja siivotessa tuli hyllyllä vastaan tölkki kondensoitua maitoa. Mitä varten se oli jäänyt käyttämättä, enpä muista, mutta ainakin jäätelöä siitä olen aiemmin tehnyt.


Kondensoidusta maidosta saa tosiaan itsetehtyä jäätelöä varsin helposti, vaikka et omistaisi edes sitä jäätelökonetta.


Normaalisti käyttäisin kermaa, mutta halusin kokeilla miten se onnistuisi Philadelphia juuston kanssa. Halusin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli herkullista juustokakkua ja kotona tehtyä jäätelöä.

Vadelmia ja mustikoita (joko tuoreena tai pakkasesta) raikastamaan tätä jälkkäriä sekä minun lempi keksejä antamaan purutuntua.






Näin syntyi herkullinen

JUUSTOKAKKUJÄÄTELÖ VADELMILLA, MUSTIKOILLA JA OREOKEKSEILLÄ



Raaka-aineet:

125 g vadelmia
125 g mustikoita
½ dl sokeria
½ vettä

200 g Philadelphia juustoa
1 tölkki kondensoituamaitoa (397 g) itse käytin Rainbow tuotetta
1 sitruunan kuori ja mehu

8 kpl oreokeksejä
20g  voita
8 kpl kertakäyttömukeja  (2 dl)



OHJE:

Mittaa vesi ja sokeri kattilaan ja lisää marjat. Keitä niin, että sokeri sulaa ja riko vadelmien rakenne, jäähdytä hetki.
Lusikoi mukien pohjaan marjaseosta (n. 3-4 rkl/muki) ja laita mukit pakkaseen 30 minuutiksi.

Pese sitruuna hyvin, raasta kuori ja purista mehu.
Kaada kondensoitumaito ja Philadelpia juusto kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. Lisää vaahtoon sitruunan kuori ja mehu. Lusikoi vaahtoa jäähtyneen marjaseoksen päälle (n 1 dl/kuppi) ja laita mukit takaisin pakastimeen noin tunniksi.

Murskaa oreokeksit mixerilä tai käsin ja lisää joukkoon huoneen lämpöinen voi. Kauli keksiseos ohueksi kahden leivinpaperin välissä ja ota muotilla tai lasilla  8 sopivan kokoista keksiä ja laita ne päällimmäiseksi mukeihin.
Anna juustokakkujäätelöiden pakastua vähintään 6 tuntia.

Jäätelöt irtoavat mukeista, kun valutat hiukan lämmintä vettä päälle tai aina voit leikata mukin auki.

Voit koristella juustokakkujäätelöt tomusokerilla ja laita tarjolle extra hilloa sekä tuoreita marjoja.


HERKUTTELEMISIIN!

Olen kiitollinen kaikenlaisesta palautteesta ja kommenteista.

22 kommenttia:

  1. Oijoijoi mitä herkkuja ja ihanuuksia ja niin kauniita. Ihanaa makua on muuten noille antaa tuo sitruuna. Nam. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Tiia ja pakko myöntää nämä vei kyllä kokinkin kielen mennessään. Sitruunalla maustettu juustokakku on mun suosikki nro 1 ja tietty vadelmat , mustitkat ja oreokeksit.... taidan lähtee kurkkaa pakastimeen :D.

      Poista
  2. Kyllä niin ihanan näköistä.Aikoinaan rakastin Bem&Jerryn mansikkajuustokakkujäätelöä,ja yritin tehdä siitä kotitekoisen version,mutta en mitään noin nättiä kuim muo sinun jäätelösi🍨🍨Kaunista keskiviikkoiltaa Sari🍨❤💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jael <3, sinulta saa aina niin ihkut kommentit <3. Ja nuo Ben & Jerry`s jädet on kyllä herkullisia ja nyt niiltä löytyy paljon uusiakin makuja, maapähkinä tekis mieli maistaa. Lumisia terveisi täältä sinulle!

      Poista
  3. Kyllä niin ihanan näköistä.Aikoinaan rakastin Bem&Jerryn mansikkajuustokakkujäätelöä,ja yritin tehdä siitä kotitekoisen version,mutta en mitään noin nättiä kuim muo sinun jäätelösi🍨🍨Kaunista keskiviikkoiltaa Sari🍨❤💙

    VastaaPoista
  4. Sinulla Sari on tuo ilmiömäinen taito loihtia toinen toistaan kauniimpia annoksia, kuvata ne silmiähivelevästi ja makukin on varmasti taattu. MasterChef!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kauniisti sanot Satu <3, kylläpä lämmittää mieltä. Ihanaa kun olet lukijani, iloa ja aurinkoa päiviisi <3.

      Poista
  5. Voi miten kauniita herkkuja. Ihan mahtisidea käyttää tuota kondensoitua maitoa. Minä olen tainut tehdä siitä vain kerran kinuskikastiketta :)
    Herkullista keskiviikkoiltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Outi, tuolla kondensoidulla maidolla saa niin täyteläisen jäätelön maun aikaan, viakka ei sitä jädekonetta omistaisikaan. Mukavaa loppuviikkoa Outi <3.

      Poista
  6. Tuo on takuuvarmasti hyvää! Aion kokeillä myös. Kiva idea nuo muovimukit!
    Vesikielellä Aila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Aila ja kaunis kiitos sinulle <3. Muovimukit korvaavat hyvin jäätelömuotit, kun en niitä vielä ainakaan omista. Kiva kuulla, että haluat kokeilla ja uskon, että kutkuttaa myös sinun makuhermojasi :).

      Poista
  7. Oi nam! Varmasti herkullista. Kauniit kuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kaura <3 ja niin totta, nämä juustokakkujädet olivat herkkua. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Onpa kauniita - ja tietysti herkullisia <3 Muovimukit ovat hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh hee, juu oli pakko keksiä "muotit" jäätelölle, kun en omista niitä oikeita. Aurinkoista sunnuntai sinulle <3.

      Poista
  9. Tuo on kyllä niin herkullisen näköistä. Minä ostin kesällä meille jäätelökoneen, mutta näin talvella se on palautunut takaisin laatikkoonsa. Ehkä pitäisi kaivaa esille. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Minna ja se jädekone olis kyllä kiva, en vaan tiedä miten se mahtuisi meille, niin paljon jo kaikenlaisia koneitahuusholli täynnä.

      Poista
  10. Vähänkö ihanan näköisiä! Mullakin olis yksi purkki kondensoitua maitoa odottamassa jätski inspiraatiota! Ja se iski nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ja ei muuta kuin inspiraatiota päin! Herkullista päivää sulle!

      Poista
  11. Sinun jälkiruokasi on aina niin kauniita ja ihanan oloisia, että vesi tuli taaskin kielelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Peggy <3, kiitos paljon kommentistasi, tulipa hyvä mieli,

      Poista
  12. Kondensoitu maito on ollut minulle aina liian makeaa, enkä jostain syystä pidä sen makumaailmasta. Tuollaisessa kombossa se voisi toimiakin, on siis ilmeisesti annettava säilykkeelle uusi mahdollisuus!

    VastaaPoista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä