Rapeat Parmesan juustosilakat


Heissan sinä kiireinen joulunvalmistelija. Tulin pikaisesti kertomaan sinulle näistä herkullisista parmesanilla maustetuista silakkapihveistä, niiden perään kun niin moni kyseli.


Näitä syödään meillä melko usein iltapalaksi, ihan vain  ruisleivän päällä. Toki voihan tuohon viereen pyöräyttää vaikka pottumuussia, jos isompi nälkä pääsee yllättämään.



Mitään käryä näistä ei tule, sillä paistaminen tapahtuu uunissa. Valmistus muutenkin vie vain hetken, kun ihanaiset juustoiset silakkapihvit jo maistuvat suussa.


PARMESAN SILAKAT 4-6:lle


Raaka-aineet:

  • noin kilo silakkafileitä
  • Parmesan juustoa
  • Gouda juustoa (tai muuta kermaista juustoa)
  • tilliä tuoreena tai kuivattuna
  • suolaa, pippuria, paprikajauhetta ja mangocurrya (tämän viimeisen voit korvata ihan vain currylla)


OHJE:

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Laita leivinpaperi uunipellille ja lado puolet silakkafileistä nahkapuoli alaspäin.

Mausta fileitä ripauksella suolaa, valkopippuria ja tilliä.

Raasta parmesan juustoa fileiden päälle ja leikkaa juustoveitsellä kunnon siivut goudaa fileille.

Laita loput silakkafileet kanneksi ja mausta paprikajauheella, mangocurrylla ja raasta vielä lopuksi parmesania päälle.

Paista uunissa 15-20 minuuttia, kunnes fileet näyttävät paistuneilta, juusto kunnolla sulaneelta ja pinta rapealta.



Jos et vielä ole kokeillut Vaasan ohut herkku ruisleipäsiä, niin nyt viimeistään kehotan maistamaan.





HALUAN TOIVOTTAA SINULLE MYÖS MITÄ PARHAINTA JOULUA!

18 kommenttia:

  1. Oi mitä ihanuuksia <3 Hitsin pimpulat kun hassasin kaikki silakat etikkaliemiin joulupöytään.
    Näitä pitää tehdä heti vaikka välipäivinä.
    Ihanaa ja rauhallista joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina ja mitä parhainta joulua myös teidän perheelle <3

      Poista
  2. Hyvää ja herkullista joulua ihana Sari <3

    VastaaPoista
  3. Oi, miten herkullisen näköinen annos ❤ Haluan silakoita juuri nyt...mutta kun kello on jo näin paljon... Hyvää joulun odotusta Sari ihanuus ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marjo ystäväiseni ja lämmintä joulun tunnelmaa myös sinulle <3.

      Poista
  4. Kiitos ohjeesta! Näitä kokeillaan lauantaina ennen kinkun paistoa. Ihanaa joulunaikaa sinulle ja läheisillesi!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla Satu ja mitä parhainta joulua sinulle ja perheellesi <3.

      Poista
  5. Kiitos ohjeesta - kalan ystävä aikoo testata!
    Oikein hyvää ja onnellista joulunaikaa, Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kiva kuulla Arja, että resepti pääsee testiin teilläkin ja samalla toivotan myös sinulle sekä perheellesi lämmintä ja tunnelmallista joulua <3.

      Poista
  6. Herkullinen ohje! Niin vähän tulee tehtyä mitään silakoista, joten tämä lähtee Tuulan keittiöön :)
    Hyvää joulunaikaa teille! Lämpimiä ajatuksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Tuula ja ihana luotto reseptin kokeilija olet, mitä lämpimistä ja onnellista joulua sinulle perheinesi <3.

      Poista
  7. Tämä olisi kuule herkkua ihan jääkaappikylmänäkin! Itse tykkään silakoista kylminä, kuulostaa ehkä oudolta ; ) Kaunista joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Heli ja juu olet ihan oikeassa, näitä aina seuraavana päivänä eväänä leivän päällä ja muuten maistuu niin hyvältä kylmänäkin. Lämmintä ja onnellista joulua sinulle ja perheellesi <3.

      Poista
  8. Silakkapihvit kuuluvat lempiherkkuihini. Näitä pitää ehdottomasti tehdä seuraavana silakkapäivänä. Kiitos paljon Sari herkullisesta ohjeesta! Mukavaa joulupyhien jälkeistä eloa ja oloa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Leena ja juu silakoista saa montaa herkkua niin arkeen kuin juhlaankin. Kiva kun resepti pääsee kokeiluun ja hyviä joulun välipäiviä sinulle <3.

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo
Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä