Spagettikurpitsa sieni-pekonikastikkeella, vähähiilihydraattinen ateria


Joko olet tutustunut spagettikurpitsaan?

Itselleni tämä oli vasta toinen kerta, edellisellä kerralla tein siitä keittoa, mutta nyt halusin jotain muuta ja koska haluan välillä syödä vähähiilihydraattista ruokaa, niin tämä ruoka on kuin nakutettu siihen.


Spagettikurpitsoja on erivärisiä vaihdellen vaalean keltaisesta oranssiin ja jopa vihreitä raidallisia löytyy.

Spagettikurpitsan nimi tulee siitä, kun keität tai kypsennät sitä uunissa, niin sen malto muuttuu spagettimaiseksi.



Mun oli tarkoitus tehdä tähän ruokaan kastike pekonista ja suppilovahveroista, mutta eihän niitä metsästä nyt tietenkään tähän hätään löytynyt. Siskon kanssa tosiaan kierrettiin useampi metsä eilen iltapäivällä, onneksi saaliiksi tuli kuitenkin 5 litraa salaattisieniä, etupäässä karvalaukkuja ja kangassieniä. Herkkusienet saivat nyt kelvata, mutta sinä voit käyttää mitä sieniä haluat (kantarelleja, suppilovahveroita, lampaankääpää yms. ja toki niitä suolasieniäkin voi tässä hyödyntää).

Tämä on nopea ruoka valmistaa, kun ei oteta huomioon sitä, että kurpitsoja pitää paahtaa uunissa ensin noin 35 minuuttia, tosin sillä aikaa voi tehdä jotain ihan muuta :).



SPAGETTIKURPITSAA SIENI-PEKONIKASTIKKEESSA


Raaka-aineet:


  • 1 spagettikurpitsa
  • öljyä
  • 1 pkt pekonia (helpoin on ostaa valmiiksi pilkottua)
  • 1 sipuli 
  • 200 g herkkusieniä tai vastaava määrä valmiiksi paistettuja sieniä
  • 70 g tuoretta pinaattia
  • 1 dl kermaa (ei välttämätön)
  • 2 dl parmesanjuustoa raastettuna
  • suolaa, pippuria


OHJE:

Aseta kiertoilmauunin lämpötilaksi 200 (tavallinen uuni 220).

Leikkaa kurpitsan päät pois ja aseta se leikkuulaudalle pystyyn. Itse huomasin, että paras tapa halkaista tämä "kivikova" kurpitsa, on laittaa terävä veitsi keskelle kurpitsan yläpäätä ja naputella lihanuijalla veistä, jolloin se uppoutuu kurpitsaan ja samalla halkaisee sen kahtia.

Kun kurpitsa on kahtia, niin laita ne leivinpaperin päälle uunipellille ja ripauta hiukan öljyä pintaan. Itse laitoin puolikkaat sisäpuoli ylöspäin pellille ja sitten paahdoin niitä 35 minuuttia. Kurpitsan puolikkaat ovat kypsiä, kun pinta on pehmeä.

Silppua sipuli, raasta parmesanjuusto ja puhdista herkkusienet tällä välin.

Laita pannu levylle ja pekonin palat heti jo kylmälle pannulle. Paista niitä niin kauan kunnes ne ovat saaneet hiukan väriä, lisää sitten herkkusienet ja sipulisilppu. Lisää tarvittaessa öljyä pannulle. Jatka paistamista niin kauan kunnes sieni-pekonipaistos on valmis.

Lisää lopuksi tuore pinaatti pannulle, älä pelästy pinaatin määrää, paistuessaan määrä pienenee 1/4 osaan. Paista pinaatteja korkeintaan puoli minuuttia ja kaada lopuksi kerma joukkoon. Mausta kastiketta suolalla ja pippurilla (halutessa voit myös lisätä tuoreita yrttejä joukkoon). Jätä pannu nyt odottamaan seuraavaa työvaihetta.

Anna paahdettujen kurpitsan puolikkaiden jäähtyä vähintään 5 minuuttia. Kun ne ovat jäähtyneet sen verran, että voit käsitellä niitä, vedä haarukalla pitkiä vetoja puolikkaasta, kuin spagettia konsanaan.

Lämmitä nyt toinen pannu ja lisää tilkka öljyä. Kuumenna "spagetit" ja sekoita joukkoon aavistus suolaa ja kaada kastike päälle.Viimeistele ruoka parmesan juustoraasteella.

Hyvää ruokahalua!


Jos kiinnostaa niin täältä löydät myös täytetyn kurpitsan ohjeen.



6 kommenttia:

  1. Oli herkullista👍😋 suosittelen testaamaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos systeri rakas <3, kiitos avustasi kuvauksissa sekä seurasta sienimetsällä :).

      Poista
  2. Voi miten herkullisen näköinen annos. Viikonloppuna yritän saada ystäväni tekemään minulle sienikastiketta, se on niin herkkua.
    Kivaa keskiviikkoa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Outi <3 ja pakko myöntää tämä ruoka osui ja upposi, vaikka ne suppikset jäivätkin saamatta.
      Toivoa torstaihin sinulle!

      Poista
  3. Onpa herkullisen näköistä, spagettikurpitsaa en ole kokeillutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuuli <3, tämä oli kyllä hyvää ja sisko ylisti ihan parhaaksi kurpitsa ateriaksi, mene tiedä, mutta juu, suosittelen :).

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä