SIIDERI-SINISIMPUKAT, SIMPUKKARESEPTIEN TOP 1




Heipati Heit vaan kaikille!

Oli jo varmaan korkea aika palata ruotuun ja tulla teitä rakkaat lukijat moikkaamaan. Vitsit mimmoisesta kesästä olemme koko Suomessa päässeet nauttimaan, lämpö on hellinyt kuin etelässä konsanaan. Miltäs se on sinusta tuntunut?

No tänä kesänä on pitänyt piilotella auringonsäteiltä, mutta onneksi on nuo päivänvarjot, aurinkorasvat ja uv-vaatteet keksitty, että ei kuitenkaan sisällä ole tarvinnut kuin työn puitteissa olla. Varsinaista kesälomaa en ole viettänyt, mutta onneksi pidemmistä viikonlopuista on mökillä nautittu. Mitä sinun kesääsi on kuulunut?



Tänä kesänä ruokaa on tehty jos on jaksettu ja etupäässä grillailuhommiksi se on mennyt. Melko kevyesti silloinkin ja kala on maistunut parhaiten.



Viimeiset kaksi viikkoa olen pyörinyt kuin kissa pistoksissa, melkein yöuniin on simpukat hiipineet, heh hee. Vihdoin eilen niitä kuitenkin löytyi kalatiskiltä, voi onnenpäivää! Ihmettelen muuten suuresti miten harva ravintola noita on listoilleen ottanut.



Simpukat ovat edullisia ja varsin nopeasti niistä valmistaa herkullisen ruuan. Niistä saa kunnon proteiini pläjäyksen samalla. Usein leipä riittää oheen eikä muuta kaipaa.


          nuo vihreät "heinät" ei ole tilliä vaan fenkolin lehtiä

Tällä kertaa simpukat saivat ranskalaisen siiderin (tätä kyseistä sidukkaa löytyy muuten puoleen hintaan tuolta Järvenpään Saiturinpörssistä), fenkolin ja limen kaverikseen. Ensi kuulemalta voi vähän kuulostaa oudolta tuo makeahko siideri, mutta eikö mitä, voisitpa heti maistaa tätä makunautintoa! Nämä kiilasivat ensi lusikallisesta mun simpukkareseptien huipulle. Vieläkin tätä resepti teille kirjoittaessani, kuola valuu.



 SIIDERI-SINISIMPUKAT KAHDELLE


Raaka-aineet:

  • 1 pussi sinisimpukoita (noin kilo)
  • 1 pieni fenkoli (noin 150g)
  • 2 uutta sipulia varsineen tai yksi keltasipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 50 g voita
  • 2 ½ dl Louis Raison rouge delice tai vastaavaa
  • 2 dl kuohukermaa
  • reilu ½ tl suolaa
  • 1 limen kuori raastettuna sekä mehu
  • ½ punttia persiljaa silputtuna


OHJE:

Huuhtele ensin simpukat kylmän veden alla ja poista parta, jos sellainen löytyy. Heitä rikkinäiset pois.

Huuhtele fenkoli ja siivuta se ohuiksi suikaleiksi.

Pilko sipulit varsineen ja silppua myös valkosipulinkynnet.

Laita korkea laitaiseen pannuun tai kattilaan voi sulamaan. Kuullota ensin noin 4 minuuttia fenkolisiivuja sekä sipuleita, älä ruskista.

Kaada seuraavaksi siideri joukkoon ja anna kiehahtaa noin minuutti. Lisää sitten suola sekä kerma ja kuumenna. Kun liemi alkaa poreilla, lisää simpukat ja keitä niitä pari minuuttia, kunnes kuoret avautuvat.

Lopuksi raasta limen kuori ja purista mehu joukkoon persiljasilpun kera, sekoita.

Tarjoile valkosipulileivän kera.




Kaikki meni ja ähky tuli....mut kyllä ne olivat ihan parasta pitkään aikaan.

12 kommenttia:

  1. Mä en ole koskaan ymmärtänyt simpukoista, mutta nämä sun tekemät NÄYTTÄVÄT kyllä hyviltä...ehkä jopa maistuisivatkin :)

    Iloa viikkiseen ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Taru, asuisitpa lähempänä niin varmasti laittaisin sut näitä maistamaan ja voisin jopa saada pääsi kääntymään :).
      Muksaa viikonloppua myös sinulle ihana <3.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Siiri ja toivottavasti ensi kerralla saat muutakin kuin pelkkää lientä 😂

      Poista
  3. Nam mitä herkkua) Teillä on tosiaankin ollut kesä melkein kuin täällä omalla suunnallani;D
    Oikein ihanaa viikonloppua Sari:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei oo tullut ikävä etelään, oon kyllä nauttinut näistä ilmoista. Kiitos paljon Jael, simpukat oli kyllä ihan parasta herkkua 😋.
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle 😘

      Poista
  4. Ai että mun mies tykkäisi tästä ruoasta :) Hän tykkää merenantimista, mutta minä allerginen tyssäilen hänen ideoitaan aina.
    Herkullista ja lämpöistä viikonloppua Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi tuollaiset ruoka-allergiat 😪.
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle Outi 😘

      Poista
  5. Täällä on syöty paljon lohta. Se on nopeaa ja hyvää grilliruokaa.
    Nyt kun aikaa toivottavasti alkaa rempalta olla enemmän, niin uskaltaisikohan näitä kokeilla :) En ole koskaan tehnyt itse sinisimpukkaruokia, mutta nämä näyttävät niin kutsuvilta ja herkullisilta. Jospa rohkaistuisin. Ihana resepti ja tykkään sinisimpukoista.
    Ihanaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tottakait uskallat tehdä Tuula ja huomasithan kuinka helppokin noita on valmistaa 😊👍😊
      Oli muuten iso remppa teillä, hatun nosto siitä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle 😘 ja laitahan kuvaa sitten kun keittele simpukoita 😊

      Poista
  6. Moi Saara! Olen kesästä saakka kuolannut tätä reseptiäsi! 😋 Nyt siitä tuli vihdoin totta, kun pääsin ostamaan tosi tuoreita simpukoita.
    Harmi, että en huomannut ostaa limeä ja fenkolia. Seuraavalla kerralla hankin myös niitä.
    Kiitos hyvistä ohjeista! Linkitin sen omaan blogiini! 👍💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena ja kaunis kiitos sanoistasi ❤️ Ihana kuulla, että pidät resepteistäni ja todellakin nuo siiderisimpukat on niin herkkua, oman ruoka top 10 huipulla.
      Mukavaa uutta viikkoa sinulle 😘

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo
Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä