PITKÄ VIIKONLOPPU ITALIASSA, 3 KAUPUNKIA, OSA 3 COMO


NELJÄSSÄ PÄIVÄSSÄ MILANO, VENETSIA JA COMO

PÄIVÄ KOLME COMO


Koska otimme tavoitteeksi vierailla näissä edellä mainituissa kaupungeissa, ei silloin auta valittaa väsymystä tai pientä päänsärkyä, joka johtui yömyöhään venyneestä siskon syntymäpäiväjuhlista.

Kello herätti taas kukonlaulun aikaan. Kattilallinen pannukahvia tuttuun tapaan (ei löytynyt pannua eikä muutakaan keitintä meidän huoneistosta), aamutoimet ja juoksujalkaan rautatieasemalle.


Jonotimme ensin väärällä luukulla, josta sisuuntuneina päätimme ostaa liput automaatista. Halpa hinta (4,80) houkutti ostamaan kyseiset liput, no matka kesti sitten reilun tunnin enemmän ja se vaihto jollain asemalla naurattaa vieläkin. Kyseinen juna oli kuin lähijunat meilläpäin, joka asemalla pysähdyttiin eikä ehkä kaikkein miellyttävin ollut junan ulkoasu (täynnä huonoja graffiteja niin ulkoa kuin sisältäkin).

Comoon kuitenkin saavuttiin ennen yhtätoista ja heti asemalta aukesi aivan henkeäsalpaavat maisemat.




Täällä voisin viettää aikaa. Upeat kukkulat kohoavat korkeuksiin, jolle järvi tarjoaa kauniin vastakohdan.



Lago di Como on Italian kolmanneksi suurin järvi heti Gardan ja Maggioren jälkeen. Tämä paikka on myös kuuluisuuksien mieleen. Itse George Clooneyn kerrotaan viihtyvän täällä, mutta ikävä kyllä rantalomakohteeksi tästä paikasta ei ole. Veneillä voi liikkua pitkin järveä, mutta uiminen onnistuu vain altaissa.





Comon aukiolla voi istuskella terasseilla ja ihailla tuomikirkkoa.



Kauniita kapeita kujia pitkin on kiva kävellä.


Shoppailin aika kivat kengät kesäksi.




Äitienpäivä oli seuraavana päivänä ja leipomoiden ikkunoista ihailimme näitä kakkusia.


Vilkkaan rantakadun rantaan oli joutsenpariskunta rakentanut pesän, jossa oli jo pari untuvikkoa.




Kaiken kaikkiaan Como tarjoaa upeat ja romanttiset näkymät, joita voi ihailla pyöräillen tai veneretkiä tehden. Voin vain kuvitella miltä kaupungissa näyttää iltaisin. Tänne haluan uudelleen.



Ps. Milanoon palasimme takaisin pikajunalla, aikaa kului vajaa tunti ja hinta 14,- euroa.

Jos haluat nähdä aikaisemmat kaupungit niin linkki tässä Milano ja Venetsia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

seuraa blogit.fi

mukana 40 + blogit yhteisössä

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

Pinterest

Herkkusuu.fi - Parhaat ruokablogit

Follow by Email

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä