MUISTOJEN PAELLA



Kohta on grillailtu lähes 2 kuukautta eikä siinä mitään, hyvältähän se ruoka on maistunut. Voipi olla, että vähän liiankin hyvältä, mutta ei murehdita sitä nyt.

Grillailun sijaan alkoi tehdä mieli paellaa enkä just muista milloin sitä olisin viimeksi laittanut.


Ihan autenttista espanjalaista ei kyllä nyt ole luvassa, mutta tällä ohjeella on syötetty monia ystäviä ja kavereita ja aina on kiitosta tullut.

Paella on espanjalainen ruoka, jonka alkujuuret johtavat Valenciaan. Sen pääruoka-aineet ovat riisi, mausteet sekä oliiviöljy ja se valmistetaan yleensä rautapannulla. Aluksi tätä herkullista, mutta arkista ruokaa valmistettiin sadonkorjuun aikaan ja mukaan laitettiin mitä milloinkin oli saatavilla esim. linssejä, papuja, paprikaa. Lihaksi valittiin kanaa tai kania. Nykyään paellaa tarjotaan myös äyriäisillä.


Tekemäni paella edustaa ns. ”sekapaellaa” eli aineksista löytyy kanaa, kalaa, sinisimpukoita, katkaravunpyrstöä ja paprikaa, herneitä sekä runsaasti valkosipulia.

Tämä paella perustuu omiin makumuistoihini, kun nuorena tyttönä sain maistaa tätä herkkua ensimmäistä kertaa.

MUISTOJEN PAELLA (4-6:lle)


Raaka-aineet:

  • 4 dl pitkäjyväistä riisiä
  • 2-3 rkl oliiviöljyä
  • 2 sipulia
  • 5-6 kpl valkosipulinkynsiä
  • 1 tl kurkumaa
  • 1 tl paahdettua paprikajauhetta
  • 1 l kanalientä (litra vettä ja 2 kpl kanaliemikuutiota)
  • 1 dl valkoviiniä
  • 300 g broilerin fileesuikaleita
  • 300 g pakaste kalakuutioita (seitä tai turskaa)
  • 250 g herne-maissi-papusekoitus
  • 1 punainen paprika
  • 1 keltainen paprika
  • 250 g pakaste valmiiksi kuorittuja sinisimpukoita (voit käyttää myös tuoreita)
  • 200 g pakaste tiikeri ravunpyrstöjä
  • 1 sitruunanmehu
  • persiljaa, limen tai sitruunan lohkoja


OHJE:

Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet pieneksi.

Pese ja kuutioi paprikat.

Mittaa öljy isolle korkea laitaiselle pannulle ja lämmitä sitä.

Kaada pannulle riisit ja silputut sipulit sekä kurkuma ja paprikajauhe. Toki voit käyttää sahramia, jos sitä kaapista löytyy. Sekoita koko ajan.

Anna riisin hetken aikaa kuullottua pannulla, mutta varo polttamasta.

Lisää ensin desi valkoviiniä ja muutama desi kanalientä.
Anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia.

Lisää pannuun seuraavaksi broilerin fileesuikaleet ja kalakuutiot.

Lisää kanalientä hiljalleen. Anna kiehua noin 8 minuuttia.

Lisää seuraavaksi kuutioidut paprikat sekä herne-maissi-papusekoitus. Jatka hauduttamista kunnes koko kanaliemi on kaadettu pannulle. Liemen ei ole tarkoitus kokonaan imeytyä riisiin.

Kun paella on melkein valmis (maista riisin kypsyys), maista suola ja lisää lopuksi sinisimpukat ja ravunpyrstöt. Kun ravunpyrstöt muuttuvat punaisiksi, on paella valmis.


Purista sekaan sitruunan mehu ja silppua sekaan persiljaa, sekoita.

Leikkaa sitruunan tai limen lohkoja pannun reunoille.

Tarjoa paellaa tuoreen patongin kera.


BUEN APETITO!


3 kommenttia:

  1. Hei! Paella on myös meillä yksi kesäsuosikeista.Olemme kyllä tehnet paellaa talvellakin autotallissa :) Olen tuonut paellamaustetta Espanjasta. Siinä on mm sahrami mukana. Maustetta saa varmasti myös Suomesta ja ainakin nettikaupoista. Itse käytän paellaan risottoriisiä. Se on koostumukseltaan lähes sama kuin Espanjassa käytettävä paellariisi. Teen paellan seuraksi aina myös sitruunaista aiolia. Aioliin on kiva dippailla "sattumia".
    Kiitos sinulle herkullisista resepteistä ja erityisen kauniista ruokakuvista! terv. Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Maarit ja juu paella on niin hyvää. Kiitos vinkistä tuosta paella mausteesta, sitähän voisi joskus kokeilla. Sinun paellasi kuullostaa niin alkuperäiseltä ja herkulliselta myös. Itse en ole koskaan mitään paella ohjetta lukenut, luottanut vain itse maistamiini makuihin ja saanut Espanjassa myös erittäin pahaa paellaa, onneksi kuitenkin 99 % hyviä (tosin sen melkein tietää kun astuu sisään ravintolaan). Tuo sitruuna aioli on varmasti kiva lisä paellaan. Kaunis kiitos ja kiva kun kävit vierailulla, oikein ihanaa loppu kesää sinulle <3

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä