Pages

torstai 29. marraskuuta 2018

PANIMOMESTARIN RIISTAPATA SEKÄ NELJÄ HYVÄKSI TODETTUA RIISTARESEPTIÄ LINKKINÄ



Tutkin ja siivoilin pakkasta pari päivää sitten ja käsiin osui viimeinen peuran paisti. Kyseessä oli kulmapaisti, josta kokemukseni mukaan on parasta keitellä lihapata. Yleensä ottaen peuran palat ovat melko mureita, mutta tätä juuri kyseistä ruhon osaa kannattaa kyllä haudutella pidempään, jos ei sitten ihan ohuiksi siivuiksi (käristys) sitä leikkaa.


Halusin yllättää mieheni hiukan erikoisemmalla padalla ja niin päätyi tummaa olutta, stouttia, tähän peurapataan ja nimikin valikoitui sen mukaan... Panimomestarin riistapadaksi.


Olutta en ole itse paljon ruuanlaitossa käyttänyt. Merimiespihvit taitaa olla se ainoa ruoka, johon sitä yleensä on lisätty.



Mutta turhaan olen pelännyt sitä riistan kanssa käyttää, padasta tuli niin herkullista, että sitä syötiin ja santsattiin ihan liikaa jälleen kerran.


Uskon, että voit huoletta tehdä tätä pataa myös hirvestä tai porosta, fondia ehkä kannattaa lisätä hiukan enemmän, koska nuo kyseiset riistat ovat maultaan hiukan voimakkaampia.



PANIMOMESTARIN RIISTAPATA 6:lle


Raaka-aineet:

  • n. 700g peuran kulmapaistia/hirven/poron
  • 1 pkt pekonia
  • 2 porkkanaa
  • 250g salottisipuleja (mielellään pieniä)
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2-3 laakerinlehteä
  • 5 kokonaista mustapippuria
  • 10-15 viherpippuria
  • 1 tl suolaa
  • 2 dl Murphy`s Stouttia tai vastaavaa
  • 3 1/2 dl vettä
  • 1 beef fondi
  • tuoretta timjamia muutamia oksia
  • voita paistamiseen
  • 2 rkl vehnäjauhoja suurustamiseen
  • 1-2 dl kuohukermaa (ei pakollinen)


OHJE:

Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta.

Ota liha huoneenlämpöön. Huuhtele kevyesti ja kuivaa pinta. Poista kalvot ja leikkaa paisti suuhun sopiviksi kuutioiksi.

Kuori porkkanat ja pilko suupaloiksi.

Kuori salottisipulit, jätä ne kokonaisiksi.

Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa siivuiksi.

Leikkaa pekonisiivut neljään osaan ja lisää ne kylmälle paistinpannulle. Kun pekonit alkavat kypsyä, lisää sekaan porkkanapalat, salottisipulit sekä valkosipulisiivut. Jatka paistamista noin viitisen minuuttia, kunnes ne saavat hiukan väriä pintaan. Kaada ne sitten uunivuokaan.

Älä huuhtele pannua, vaan lisää hiukan voita pannuun ja paista seuraavaksi lihapaloja (yhdessä tai kahdessa erässä, riippuen pannun koosta) niin kauan, että ne ruskistuvat kauniisti, ripottele päälle 1 tl suolaa. Lisää ruskistuneet lihakuutiot uunivuokaan.

Laita paistinpannu takaisin liedelle, kaada seuraavaksi 2 dl olutta pannulle ja kun se kiehahtaa lisää seuraavaksi 3 dl vettä ja 1 beef fondi sekä kokonaiset pippurit, muutama timjamin oksa sekä laakerinlehdet. Kun liemikuutio on sulanut, kaada liemi uunivuokaan.

Hauduta uunivuokaa ensin 20-30 minuuttia, kunnes se kiehuu kunnolla, käännä sitten uuni 160 asteeseen ja jatka hauduttamista noin tunnin verran.

Sekoita 2 rkl vehnäjauhoja 1 dl vettä, ota uunivuoka pois uunista ja lisää suuruste vuokaan sekoittaen. Laita vuoka takaisin uuniin vielä puoleksi tunniksi.

Ota uunivuoka pois uunista, halutessa voit sekoittaa 1-2 dl kuohukermaa pehmentämään makua (ei kuitenkaan tarpeellinen).

Tarjoa perunamuussin ja hillon kera.

RIISTARUOKA  ON  NIIN  PARASTA

Täältä löydät muita riistareseptejä:













12 kommenttia:

  1. Niin herkulliset kuvat, näyttävät kyllä kaikki ruuat niin hyviltä:) Leppoisaa päivää ja mukavaa marraskuun loppua♥

    VastaaPoista
  2. Kaunis kiitos sinulle ja hyvistä raaka-aineista tulee kyllä niin herkkua ruokaa.
    Mukavaa torstain jatkoa <3.

    VastaaPoista
  3. Itselläkin täällä riistapadan reseptiikka työn alla. Ihanan näköistä tuo sinun versiosi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kuulostaa hyvältä, täytyypä tulla nuuskimaan kun saat sen blogiin.

      Poista
  4. Poro pataa päästään mekin tänä talvena maistamaan. Isäpuoleni tilasi poron lihaa taas useamman kilon ja mekin saadaan patatarpeet häneltä. Kiva päästä välillä kokkailemaan eri lihoista.
    Herkullista loppuviikkoa sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi hyvältä ja riistaliga on niin erilaista, mielestäni paljon maukkaanpaa. Hyvää viikonloppua myös sinulle Outi 😘❤️😍

      Poista
  5. Riistaruoat on ihan parhautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä kanssasi Peggy!
      Mukavaa viikonloppua sinulle ihana <3.

      Poista
  6. Peuran lihapullat nousi näistä mun silmille ykkösenä nam! <3 Riistapadastakin on kyllä vinkattava miehelle. Ihanaa lauantai-iltaa Sari! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissn Anni ja kiitos. Riistasta saa kyllä niin monenmoista herkkua pöytään.

      Poista
  7. Riista on kyllä todella maistuvaa. Kiitos taas uusista resepti-ideoista ja ihanaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Maria ja komppaan sinua täysin, riista on ihan parasta.
      Mukavaa uutta viikkoa myös sinulle <3.

      Poista