Pages

lauantai 25. tammikuuta 2020

VHH/KETO, PAAHDETTUA RIISTAKÄRISTYSTÄ PEURASTA



Viime viikolla saatiin taas täydennystä pakkaseen riistan muodossa elikä peuran lihaa.

On se kyllä ihana tuntea sellainen kaveri, joka metsästää ja hoitaa lihat vakuumissa pientä korvausta vastaan myös kavereilleen. Tosin tänä päivänä sitä saa helposti netistä tai hyvin varustetuista kaupoista. Mutta kaiken kaikkiaan riista on sitä puhtainta ruokaa lautaselle.


Viikonlopun kunniaksi otin peuran paahtopaistia pakkasesta ja paahdoin siitä pannulla aivan super hyvän aterian reilussa 15 minuutissa. Tästä tuli kyllä sellaista herkkua, että oksat pois!


Raaka-aineita oli ainoastaan kaksi peuran lisäksi eli retikkaa (daikon) ja kiinalaisia Shimeije-sieniä, joita ostin ensimmäisen kerran maailman parhaaksi valitusta ruokakaupasta , Järvenpään City Marketista.


Tuo retikka on hyvää ja edullista niin paistoksiin, raasteiksi kuin nuudeleiksi ja se on omiaan keto/vhh ruokavaliota noudattaville.

Kiinalaiset herkkusienet olivat todella maukkaita, paljon parempia maultaan kuin tavalliset herkkusienet ja hintakin edullinen, suosittelen kokeilemaan.

         kuva lainattu vaimomatskuu blogista



Peuranliha on kaikin muodoin mureaa eikä vaadi pitkää haudutusta, en osaa sanoa porosta tai hirvestä, mutta kannattaa kokeille.




Ja sitten ohjeeseen:


 PAAHDETTU RIISTAKÄRISTYS KAHDELLE

Raaka-aineet:

  • 300g peuran (paahto)paistia, onnistuu myös muista paisteista
  • 1 iso sipuli
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 350g retikkaa kuutioituna (daikon)
  • 150g Shimeje ruskeita sieniä
  • 50G voita
  • öljyä
  • suolaa, valkopippuria
  • lisäksi rucolaa, parmesan juustolastuja sekä omenaviinietikkaa ja rosepippuria


OHJE:

1. Siivuta peuran paistista erittäin ohuita siivuja. Jos otat lihan pakkasesta sulamaan, niin leikkaa se hieman kohmeisena siivuiksi (kohmeisesta lihasta saa helpommin ohuita siivuja).

2. Viipaloi sipuli siivuiksi, kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Kuutio retikka.

3. Laita pannulle 50g voita ja tilkka öljyä. Ruskista lihoja kummaltakin puolen muutama minuutti ja lisää retikkakuutiot, jatka paistamista noin 8 minuuttia välillä käännellen. Lisää sitten pannulle  sipulit ja valkosipulinkynnet, jatka paistamista vielä muutama minuutti.

4. Lisää lopuksi sienet ja paahda paistosta vielä 8 minuuttia (lisää tilkka voita/öljyä tarpeen mukaan), kunnes lihat tuntuvat mureilta. Mausta reilulla suolalla sekä valkopippurilla.

5. Kaada paistos tarjoiluastialle ja tee tilaa keskelle, jonka täytät rucolalla. Mausta rucola tilkalla omenaviinietikkaa sekä oliiviöljyä lisää parmesan juustolastuja ja rosepippuria päälle.

JA EIKUN HERKUTTELEMAAN!


4 kommenttia:

  1. Täytyykin etsiä noita shimejesieniä, ehkä niitä löytyisi myös Ruoholahden Citymarketista.

    VastaaPoista
  2. Sienet sopivat hyvin riistan kanssa. Isäpuoleni ostaa aina kerran vuodessa pakkasen täyteen poron lihaa. Äiti on jo vähän kyllästynyt siihen, mutta kummasti he aina keksivät lihalle käyttöä. Pitääkin vinkata tämä resepti heille, koska tämä toimii varmasti myös poron lihan kanssa.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyvää on poronlihakin ja varmasti ainakin paahtopaisti onnistuu tällä tavalla tehtynä.
      Mukavaa uutta viikkoa myös sinulle <3.

      Poista