Pages

torstai 30. tammikuuta 2020

VHH/KETO,SÖPÖT PIENET TACO PIKKUPAPRIKAT




Hip hei hurraa! 

Se alkaa taas uudella kaudella, nimittäin Voice of Finland.
No mä oon hulluna kaikkien musiikkiohjelmien perään, mutta Voice on niistä rakkain.


Kuten varmaan jo tiedätkin, meillä kokoonnutaan television ääreen pienten herkkujen sekä juomien kera ja sitten vain annetaan musiikin viedä.

 Ja näin aiotaan jatkossakin tehdä.


Nämä pikkuruiset makeat paprikat ovat omiaan juuri tällaisen illan  herkkutarjottimen rakentamiseen ja eikä maksa paljon, rasiallisen sain LIDL:stä  1,29€  hintaan.


Valmistus on helppo, sen kuin maustat broilerin jauhelihan ja täytät pikkupaprikat, nopea paisto uunissa ja herkku on valmis.

SÖPÖT PIENET TACO PIKKUPAPRIKAT

Raaka-aineet:

  • 10 kpl pikkupaprikoita (n.350g)
  • 400g broilerin jauhelihaa
  • 3-4 tl tacomaustetta
  • 1-2 tl valkosipulijauhe
  • ½ tl suolaa
  • 2 dl juustoraastetta
  • öljyä vuoan voiteluun
  • (chiliä/pepperonia/jalapenoa)


OHJE:

Aseta uunin lämpötilaksi 180 astetta.

1. Pese ja halkaise paprikat, poista siemenet.

2. Laita broilerinjauheliha kulhoon ja lisää mausteet, sekoita hyvin.Itse pidän voimakkaan makuisista ruuista, joten pilkoin taikinan sekaan lisäksi pari tulista pepperonia.

3. Öljyä uunivuoka ja täytä pikkupaprikoiden puolikkaat jauhelihalla, laita vuokaan. Paista paprikoita ensin 15 minuuttia, ota pois uunista ja ripottele päälle juustoraastetta, jatka paistamista vielä noin 5 minuuttia, kunnes juusto on sulanut kauniisti.

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

VHH/KETO, KESÄKURPITSA-PINAATTIVOHVELIT, HERKULLINEN LOUNAS TAI ILTAPALA




Aah vohvelit, ne ovat niin herkullisia ja maistuvat oikeastaan mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Vohveleista löytyy niin montaa ohjetta kuin tekijää.


Tämä reseptini on jo alun perin keväältä  2017  ja osallistuin sillä WHATS COOKING HELSINKI – ruokatapahtumaan.

Sain kokkailla näytöskeittiössä juuri näitä vohveleita valmistaen ja ne saivat valtavan hyvän vastaanoton.


Hiukan olen muuntanut  ohjetta  ketogeeniseen suuntaan, esim. juokseva margariini  on vaihdettu voiksi/öljyksi eli vain pientä hienosäätöä.



Jos vain omistat vohveliraudan, niin suosittelen kokeilemaan!



Näistä vohveleista saat helposti ruokaisia esim. paistetun pekonin tai jauhelihan kera. 




VÄHÄHIILIHYDRAATTISET KESÄKURPITSA-PINAATTIVOHVELIT 6-8 kpl

Raaka-aineet:

  • 350 g kesäkurpitsaa
  • ½ tl suolaa
  • 1 pieni sipuli silputtuna
  • (1/2 porkkana raasteena)
  • 2-3 kourallista tuoretta pinaattia silppuna
  • 2 kananmunaa
  • 100 g mozzarella juustoraastetta
  • 75 g parmesan juustoraastetta
  • ripaus mustapippuria
  • öljyä/voita raudan voiteluun

OHJE:

Raasta kesäkurpitsa, laita kulhoon ja lisää suola. Sekoita ja anna seistä noin 20 minuuttia.

Levitä puhdas keittiöliina työpöydälle ja ota kulhosta kouralla kesäkurpitsaraastetta, purista kädessä jo nestettä pois ja laita pyyhkeen päälle. Jatka kunnes kaikki raaste on liinan päällä. Kiedo pyyhe kiinni ja purista nyt loput nesteet. Laita kuivattu raaste kuivaan kulhoon.

Lisää joukkoon silputtu sipuli, silputut pinaatinlehdet, (porkkanaraaste) ja ripaus mustapippuria, sekoita.

Lisää sekä mozzarella että parmesan juustoraasteet, sekoita.

Riko lopuksi joukkoon kananmunat, sekoita hyvin.

Kuumenna vohvelirauta. Laita raudalle voita tai öljyä.

Ota kauhallinen kesäkurpitsamassaa ja laita vohveliraudalle. Paista noin  2-4 minuuttia kunnes kesäkurpitsavohveli on paistunut rapeaksi.

Ruokaisammat vohvelit saat, kun paistat esim. jauhelihaa, pekonia, broilerinsuikaleita tai kalaa näiden vohvelien kanssa tarjottavaksi ja toki voit nauttia niitä ihan sellaisenaan jogurtin ja puolukoiden kera.

tiistai 28. tammikuuta 2020

VHH/KETOLEIVONTA, RUNEBERGIN BRITAKAKKU (muunneltu vähähiilihydraattinen versio Perinneruokaa prkl -blogista)




Omistin viime viikonlopun totaalisesti leipomiselle ja miksikö näin tein? No vastaukseksi saat, että syynä tähän oli Perinneruokaaprkl –blogin herkullinen Runebergin britakakku.


         alkuperäinen, kuva lainattu googlesta

Tuo kakku on pyörinyt mielessäni ihan siitä asti, kun ensimmäisen kerran bongasin sen instagramista. Kakussa on taidokkaasti yhdistetty kaksi herkullista leipomusta eli Runebergin tortut sekä britakakku.


     jos katsot tarkasti niin näet vaaleanpunaistasokeria tortun pinnalla, se on mun yritys tehdä    karppisokerista ja pakastekuivatuista vadelmista pölysokeria, no yritystä ei ainakaan puutu :D



Kuten vallan hyvin tiedät, nuo kaksi leivonnaista ovat totaalisen kiellettyjä vhh ja keto ruokavalion aikana, niiden runsaan sokerin takia. Jotain oli siis tehtävä, jotta saisin maistaa tuota himoamaani kakkua.



Aloitin lauantaiaamuna aikaisin leipomisen. Käyttämäni raaka-aineet olivat kaikki tuttuja, paitsi tuo sweet stevia sokeri (jostain olin lukenut, että se toimisi paremmin makeissa leivonnaisissa), mutta väärin!

Ainakin tuo ensimmäinen kakku meni minulla pieleen, sillä marenki ei kovettunut tai edes kunnolla jämäköitynyt, joten sehän sitten tunnin päästä lässähti. Mielestäni juuri tuo sokerin väärä valinta oli suurin syy, sokeri ei sulanut marenkivaahtoon.


tässä ensimmäinen kakku ja kuten huomaat marenki on lässähtänyt, huoh!
nuo vadelmat tuossa päällä ovat muuten pakastekuivattuja (ostin Hollannista)



No ensimmäinen kakku lähti sitten miehen matkaan töihin vietäväksi (sori vaan pojat) ja huolimatta tuosta pieleen menneestä marengista, olivat työkaverit olleet tyytyväisiä. Muutenhan maku oli kohdillaan.



No sunnuntaiaamuna uusi yritys ja samalla tein pikku säätöjä maustepuolella sekä ohjeistuksessa. Alkuperäistä ohjetta olen yrittänyt noudattaa, missä vain pystyin.



   pohja menossa uuniin paistumaan

Voi miten ilo oli suuri, kun tuo kakku nro 2 onnistui niin marengin kuin pohjankin osalta. Tunsin lievää ylpeyttä itsekseni, mutta, mutta.  Kohtalo tai mikä lie, niin kasaus vaiheessa tuli sitten takkiin.

Suuruudenhulluuksissa laitoin ihan turhan paljon niin hilloa kuin täytettä kakkupohjien väliin, joten ihan pirun ruma tuli luomuksesta (no yläkuvista sitä ei näe) ja taas mä petyin. No eihän se mennyt kuitenkaan mihinkään kauneuskisaan, heh heh… joten lusikka käteen ja kakun kimppuun.


    nyt onnistui marenki

Sen verran tuo viikonlopun leivonta kuitenkin ottaa pattiin (koska en saanut täydellistä), jotta nyt saa makeat vhh/keto leivonnaiset jäädä vähäksi aikaan syrjään, tulee sitten eteen minkälaisia herkkuja vaan. Mutta leivo sinä ja herkuttele vähähiilihydraattisesti.




VHH/KETO RUNEBERGIN BRITAKAKKU


Pohja:

  • 4 kananmunan keltuaista (valkuaiset käytetään marenkiin)
  • ½ dl Sweet Steviaa tai karppisokeria
  • 2 dl mantelijauhetta
  • 1,5 dl kookosjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1,5 tl piparkakkumaustetta
  • ½ tl kardemummaa
  • 1 dl mantelilastuja
  • 2 dl kuohukermaa
  • 100g sulatettua voita

OHJE:


Aseta uunin lämpötilaksi 175 astetta.

Vispaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi (niin, että keltuaiset vaalenevat).

Sekoita mantelijauhe, kookosjauhot, leivinjauhe sekä piparkakkumauste, kardemumma ja mantelilastut kulhossa ja vatkaa sitten muna-sokerivaahtoon.

Lisää taikinaan lopuksi vähitellen kerma ja voi vuoronperään.

Kaavi taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja käytä toista leivinpaperia apuna, kun painelet taikinan ohueksi joko käsin tai kaulimella.

Jätä odottamaan ja tee marenki.

MARENKI:

  • 4 valkuaista
  • 1,5 dl karppisokeria
  • tippa tai kaksi etikkaa


Vispaa ensin valkuaisia niin, että ne alkavat vaahtoutua.

Lisää sokeri vähitellen vaahtoon, jatka vaahdottamista ja lopuksi lisää tippa tai kaksi etikkaa. Vatkaa siihen asti kunnes vaahto on kovaa (ei valu kulhosta alaspäin käännettäessä) ja näyttää kiiltävältä.

Lusikoi marenki pohjan päälle ja ripottele päälle mantelilastuja.

Paista pohjaa noin 30 minuuttia uunin alaosassa. Koita marengin kovuutta ja jos marenki tuntuu märältä, käännä uunin asteet pois ja jätä pohja uuniin vielä 10-15 minuutiksi.

Jäähdytä pohja.

HILLO:

  • 125g mustikoita
  • 125g vadelmia
  • ½ dl karppisokeria tai sweet steviaa
  • 1 rkl vettä

Laita hilloainekset kattilaan ja anna hillon kiehua noin 7 minuuttia. Kaada purkkiin jäähtymään ja lisää joukkoon 1,5 rkl chian siemeniä (näin hillosta tulee paksumpi). Jos hillo tuntuu liian paksulta, lisäämällä vettä notkistat sitä.

TÄYTE:

  • 2 dl kuohu/vispikermaa
  • ½ prk philadelphia tuorejuustoa
  • 1 rkl karppisokeria/sweet steviaa
  • Vispaa kerma, sokeri ja tuorejuusto vaahdoksi.

KORISTEEKSI:

tuoreita vadelmia, mantelilastuja ja sitruunamelissaa

KOKOAMINEN:

Leikkaa pohja kolmeen osaan (tee sabluuna).

Lusikoi alimmaisen pohjan päälle hilloa ja sitten kermavaahtoa. Laita seuraava kerros päälle ja jatka täyttämistä. Koristele ylin pohja tuoreilla vadelmilla, mantelilastuilla sekä sitruunamelissalla.

lauantai 25. tammikuuta 2020

VHH/KETO, PAAHDETTUA RIISTAKÄRISTYSTÄ PEURASTA



Viime viikolla saatiin taas täydennystä pakkaseen riistan muodossa elikä peuran lihaa.

On se kyllä ihana tuntea sellainen kaveri, joka metsästää ja hoitaa lihat vakuumissa pientä korvausta vastaan myös kavereilleen. Tosin tänä päivänä sitä saa helposti netistä tai hyvin varustetuista kaupoista. Mutta kaiken kaikkiaan riista on sitä puhtainta ruokaa lautaselle.


Viikonlopun kunniaksi otin peuran paahtopaistia pakkasesta ja paahdoin siitä pannulla aivan super hyvän aterian reilussa 15 minuutissa. Tästä tuli kyllä sellaista herkkua, että oksat pois!


Raaka-aineita oli ainoastaan kaksi peuran lisäksi eli retikkaa (daikon) ja kiinalaisia Shimeije-sieniä, joita ostin ensimmäisen kerran maailman parhaaksi valitusta ruokakaupasta , Järvenpään City Marketista.


Tuo retikka on hyvää ja edullista niin paistoksiin, raasteiksi kuin nuudeleiksi ja se on omiaan keto/vhh ruokavaliota noudattaville.

Kiinalaiset herkkusienet olivat todella maukkaita, paljon parempia maultaan kuin tavalliset herkkusienet ja hintakin edullinen, suosittelen kokeilemaan.

         kuva lainattu vaimomatskuu blogista



Peuranliha on kaikin muodoin mureaa eikä vaadi pitkää haudutusta, en osaa sanoa porosta tai hirvestä, mutta kannattaa kokeille.




Ja sitten ohjeeseen:


 PAAHDETTU RIISTAKÄRISTYS KAHDELLE

Raaka-aineet:

  • 300g peuran (paahto)paistia, onnistuu myös muista paisteista
  • 1 iso sipuli
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 350g retikkaa kuutioituna (daikon)
  • 150g Shimeje ruskeita sieniä
  • 50G voita
  • öljyä
  • suolaa, valkopippuria
  • lisäksi rucolaa, parmesan juustolastuja sekä omenaviinietikkaa ja rosepippuria


OHJE:

1. Siivuta peuran paistista erittäin ohuita siivuja. Jos otat lihan pakkasesta sulamaan, niin leikkaa se hieman kohmeisena siivuiksi (kohmeisesta lihasta saa helpommin ohuita siivuja).

2. Viipaloi sipuli siivuiksi, kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Kuutio retikka.

3. Laita pannulle 50g voita ja tilkka öljyä. Ruskista lihoja kummaltakin puolen muutama minuutti ja lisää retikkakuutiot, jatka paistamista noin 8 minuuttia välillä käännellen. Lisää sitten pannulle  sipulit ja valkosipulinkynnet, jatka paistamista vielä muutama minuutti.

4. Lisää lopuksi sienet ja paahda paistosta vielä 8 minuuttia (lisää tilkka voita/öljyä tarpeen mukaan), kunnes lihat tuntuvat mureilta. Mausta reilulla suolalla sekä valkopippurilla.

5. Kaada paistos tarjoiluastialle ja tee tilaa keskelle, jonka täytät rucolalla. Mausta rucola tilkalla omenaviinietikkaa sekä oliiviöljyä lisää parmesan juustolastuja ja rosepippuria päälle.

JA EIKUN HERKUTTELEMAAN!


torstai 16. tammikuuta 2020

KETO/VHH PIZZAA, SAUNAILLAN HERKKUA



Meillä oli eilen saunailta, niinkuin varmaan monella muullakin keskiviikkoisin. Varsinkin eilen, sen kauhean myräkän ja vesisateen jälkeen sauna tuntui leppoisalta ja rentouttavalta.

Ollaan totuttu saunan jälkeen vähän herkutella, siis ei mitään hienoa, ei suinkaan, vaan lähinnä jotain hyvää kuten raakamakkaraa, hamppareita tai sitten niinkuin eilen eli pizzaa.



Nuo edellä mainitut herkut kuuluvat jo lapsuudesta asti  mun saunaperinteisiin. Silloin parasta saunomisessa oli kiuaslenkki ja pullo limpparia.

Tämä pizzapohja ei poikkea paljoakaan siitä perinteisestä keto kukkakaalipohjasta. Halusin pohjan kuitenkin maistuvan myös joltain muulta kuin juustolta ja kananmunalta, joten lisäsin mantelijauhoja ja psylliumjauhetta. Ei huono! Ei ollenkaan, vaan pohjaa oli huomattavasti helpompi käsitellä ja sehän maistui tosi hyvältä.



Tomaattikastikkeen tilalle tein tuorejuustosta ja tomaattipyreestä kastikkeen, vähän niin kuin pizza blancossa.

Vaikka mies tuumasi pizzapohjan olevan niin erilainen, kuin mihin hän on tottunut (huom. normipizzapohja), niin heti perään huomautti tämänkin maistuvan hänelle erinomaisesti. Saan kuulemma tehdä seuraavallakin kerralla, no just, heh heh.

No loppujen lopuksi nämä pizzat olivat niin täyttäviä, että meille jäi evääksi pizzaa vielä seuraavalle päivälle. Osaisipa sitä täytettä joskus laittaa kohtuudella :).


SAUNAILLAN KETO PIZZAA KAHDELLE


Pohja:

  • pieni kukkakaali (enintään 300g)
  • 125g juustoraastetta (mozzarella)
  • 1 dl mantelijauhoja
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl psylliumjauhetta
  • 1 kananmuna
  • (ripaus suolaa, kuitenkin tarpeetonta jos täytteet ovat suolaisia)


Kastike:

100G tuorejuustoa (esim. italian yrtit)
2 rkl tomaattipyrettä
2-3 valkosipulinkynttä

Täytteet:

Täytteet voit valita oman mielen mukaan, mutta laitan tuohon alle listan, millä nämä kuvan pizzat täytettiin.

Tuoretta herkkusientä, poronpaistia, pekonia, salamia, punasipulia, luumutomaattia, aurinkokuivattua tomaattia, oreganoa, persiljaa ja parmesanjuustoraastetta

OHJE:

Aseta uunin lämpötilaksi 225 astetta

1.Murenna kukkakaalin kukinnot tehosekoittimella tai veitsellä hienoksi. Laita kulhoon ja sekoita juustoraaste hyvin joukkoon.

2. Sekoita mantelijauhojen sekaan 1 tl ruokasoodaa sekä psylliumjauhetta. Lisää sekoittaen kulhoon.

3. Lisää lopuksi kananmuna hyvin sekoittaen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja muotoile pellille yksi iso pizza tai 2 kaksi pienempää pizzapohjaa.

4. Esipaista pohjia uunin alatasolla noin 10 minuuttia. Valmista tällä välin kastike sekoittamalla tomaattipyre ja silputut valkosipulinkynnet tuorejuuston sekaan.

5. Levitä kastike esipaistettujen pizzapohjien päälle sekä puolet juustoraasteesta ja laita sitten haluamasi täytteet sekä loput juustoraasteesta. Paista pohjia uunin keskitasolla vielä noin 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä. Ripottele päälle tuoreita yrttejä.


HERKULLISIA SAUNOILTOJA MYÖS SINULLE!

tiistai 14. tammikuuta 2020

VHH/KETO KANAA, ITALIALAINEN KANAPATA KUKKAKAALIRIISILLÄ





Tämän viikon kanaruoaksi valikoitui herkulliset italialaisin maustein maustetut broilerin luulliset reisipalat.


Ruoka on oikeastaan pata, sillä se hautuu paistamisen jälkeen vielä hetken uunissa. Ateria on helppo ja melko nopea valmistaa.


Nämä broilerin reisipalat ovat muuten ihan parasta osaa koko broilerista, mehevää ja maukasta. Ja mikä parasta, ne ovat myös varsin edullisia (meidän kaupassa hinta 6.99 kilo). Jos jostain syystä et löydä luullisia reisipaloja, niin käytä broilerin paistileikkeitä.


Ateria on erittäin vähähiilihydraattinen, joten se maistuu mainiosti niin karppaajille kuin ketoilijoille ja kun tarjoat tämän ruuan vielä kukkakaaliriisillä, niin ateria on täydellinen ja perhe tyytyväinen.




ITALIALAINEN KANAPATA KUKKAKAALIRIISILLÄ



Ruoka-aineet:

  • 800-900 g broilerin luullisia reisipaloja tai paistileikkeitä
  • 1,5 tl suolaa
  • 2 tl mustapippuria
  • 2 rkl kuivattua rakuunaa/timjamia/oreganoa
  • 2-3 valkosipulinkynttä silputtuna
  • 1,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja pieneksi leikattuna
  • 2,5 dl vettä
  • 1 kana fondi
  • 2 dl kermaa
  • 100g italianyrtit tuorejuustoa
  • 1 dl raastettua parmesanjuustoa
  • tuoretta basilikaa
  • 1 iso kukkakaali


OHJE:

1. Ota reisipalat huoneen lämpöön ja sekoita 1,5 tl suolaa, 2 tl mustapippuria 2 rkl kuivattua rakuunaa tai muuta valitsemaasi yrttiä kulhossa. Kieritä reisipaloja mausteseoksessa. Anna maustua vähintään 20 minuuttia.

2. Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta.

3. Kaada aurinkokuivattujen tomaattien öljyä muutama ruokalusikallinen pannulle ja ala paistaa reisipaloja 4 minuuttia/puoli, laita uunivuokaan. Jatka kunnes kaikki on paistettu.

4. Lisää nyt silputut valkosipulinkynnet sekä pienityt aurinkokuivatut tomaatit pannulle, paista niitä hetki ja kaada sitten pannulle 2,5 dl vettä ja lisää kanafondi. Anna kiehua hetki. Lisää seuraavaksi kuohukerma sekä 100g italian yrtit tuorejuustoa, sekoita ja anna kiehua hetki, niin että kastike hiukan saostuu. Pilko joukkoon vähän tuoretta basilikaa ja kaada sitten kastike paistettujen reisipalojen päälle. Ripottele päälle 1 dl raastettua parmesanjuustoa.

5. Laita vuoka uuniin hautumaan noin 30 minuutiksi (jos maltat pitää vuokaa uunissa 40-50 minuuttia, niin broilerin paloista tulee erittäin mureita ja liha irtoaa luusta noin vaan). Laita kansi tai foliota päälle, jottei ruoka pala, voit lopuksi ottaa kannen pois ja saat väriä pintaan.

6. Valmista tällä välin kukkakaaliriisi. Pilko kukkakaalin kukinnot monitoimikoneella tai veitsellä. Laita kulhoon ja sekoita joukkoon 2 rkl vettä, kuumenna mikrossa 3 minuuttia ja sekoita. Kuumenna vielä toiset 3 minuuttia, sekoita ja riisi on valmis

BUON  APPETITO!







sunnuntai 12. tammikuuta 2020

KETOLEIPÄÄ, KUOHKEAT PEKONI-VALKOSIPULISÄMPYLÄT



No nyt on onneksi juhlakausi takanapäin ja pääsee kiinni normaalirytmiin ja arkeen. Jos muistat, aloitin viime vuoden lokakuussa ketoilun, joka tietty viimeisten 3 viikon aikana pääsi lipsumaan, eihän sitä voinut jättää syömättä niitä joulunajan herkkuja.


No onneksi paino ei noussut kuin reilun kilon ja nyt on kiva aloittaa uudelleen tämä ruokavalio. Oon niin onnellinen tästä ruokavaliosta, koska mun vatsa ei ole kertaakaan temppuillut ketoilun aikana (ennen olen joutunut ottamaan pegorionia tai vastaavaa vähintään 2 kertaa viikossa).



Leipää olin kaivannut jo pidemmän aikaa, joten sitähän oli leivottava. Totuuden nimissä on kerrottava, että yhden paahtoleivän palan sorruin syömään uutena vuotena siskon luona Hollannissa. Siellä muuten on ihan mielettömän ihania leipä-, juusto-, kala- ja lihakauppoja.  Ihana vierailla tuollaisissa kaupoissa, olisipa täälläkin vielä näitä kauppoja.



Ketoleivän ohjeita selailin googlesta useitakin ja kokeilin niistä muutamia, mutta parhaan lopputuloksen sain tällä kehittämälläni ohjeella.


Leivästä tuli ihanan kuohkea ja rakennekin muistuttaa oikeaa leipää erittäin hyvin. Jauhoina käytin vain mantelijauhoja ja joku jo kysyikin, että maistuvatko ne läpi, mutta ei minun mielestäni. Toki tällainen erittäin vähähiilihydraattinen leipä eroaa normi leivästä ja kaloreita on melkoisesti, mutta ainakin aamu- tai iltapalaksi yksi sämpylä riittää oikein hyvin.
Psylliumia (ravintokuitu) mun piti lisätä sämpylöihin, mutta tietty unohdin joka kerta, joten laita sinä 1 rkl taikinaan jos haluat (ohjeesta sitä ei löydy).




VÄHÄHIILIHYDRAATTINEN PEKONI-VALKOSIPULILEIPÄ

Raaka-aineet:

  • 1 dl Grana Panado juustoraastetta
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 5-6 siivua rapeaksi paahdettua pekonia
  • 3 kananmunaa
  • 100 g philadelphia tuorejuustoa
  • 4 dl mozzarella juustoraastetta
  • 225 g mantelijauhoja (noin 5-6 dl)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl ruokasoodaa
  • 50 g voita pannun voiteluun
  • valmiiden sämpylöiden pinnalle 50 g voita ja persijasilppua ja ripaus suolaa

       
       
OHJE:

1. Sekoita parmesan juustoraasteen sekaan valkosipuli- ja paprikajauhe.

2. Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta ja laita kylmään uuniin pekonin siivut paistumaan leivinpaperilla peitetylle uunipellille.

3. Riko munat monitoimikoneeseen ja vispaa niitä tuorejuusto ja mozzarella juustoraasteen kera. Anna koneen pyöriä koko ajan. Sämpylöistä tulee sitä kuohkeammat mitä enemmän vispaat niitä. Itse annoin koneen "laulaa" siihen asti kunnes taikina oli valmis leivottavaksi.

4. Sekoita leivinjauhe ja ruokasooda mantelijauhojen joukkoon ja lisää ne vähitellen taikinaan.

5. Pilko rapeat pekonisiivut pieneksi ja sekoita taikinaan.

6. Voitele hyvin valurautapannu tai muu uunivuoka.

7. Ota lusikalla taikinaa ja pyörittele ensin kourassa pyöreäksi ja sitten kieritä juusto-mausteseoksessa. Laita pannuun. Taikinasta tulee 7 sämpylää.

8. Paista uunin keskitasolla 20 minuuttia (kurkkaa uuniin etteivät pala päältä, voit laittaa foliota päälle).

9. Hienonna persiljaa muutama ruokalusikallinen ja sulata voi kattilassa, lisää ripaus suolaa. Kaada valmiiden sämpylöiden päälle.

MUKAVIA LEIVONTAHETKIÄ JA IHANAA UUTTA VUOSIKYMMENTÄ 2020!