Pages

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

KARPIN KIRSIKKAKIISSELI ja kuvia kakolasta




Heippatirallaa, niin se juhannuskin tuli vietettyä Koverin Kehdon Kakolassa ja juu kuulit oikein, meidän tämän vuoden juhannusteema oli rakennettu hoitolan ympärille.






Jokavuotiset (perinteiset) kesäkisat käytiin läpi, saunottiin ja syötiin hyvin. Onneksi ilmatkin suosivat tänä vuonna juhlijoita, hauskaa riitti niin kuin aina tällä porukalla, kiitos teille vielä ihanat ystäväni <3.




Jännää on nyt ilmassa muutenkin, sillä odotamme toisen lapsenlapsemme syntyvän päivänä minä hyvänsä. Luulenpa, että vaari ja mamma ovat enemmän hermoina, kuin asianomaiset itse. Kiva on myös nähdä ja kuulla isosiskon ensimmäiset mietteet uudesta perheenjäsenestä <3.


Mutta juu, kirsikkakiisseliä keitin eilen elämäni ensimmäistä kertaa. Ennen ne kirsikat ovat yleensä syöty alta aikayksikön eikä niitä ole paljon kerennyt jatkojalostaa. Nyt ostin kuitenkin niin paljon, jotta tätä herkkua sain keitettyä.


Mä rakastan yli kaiken KIRSIKOITA, vadelmia ja luumuja ja nektariineja ja aprikooseja… ja…..   J. Entäs sinä? Ihmettelet varmaan missä mansikat ja mustikat on mun listalta, mutta kyllä ne siellä listan puolessa välissä ovat, outo taidan olla!


Suurin homma kirsikkakiisselin teossa on kai tuo kivien poistaminen, josta tulikin mieleeni, että mähän tarvitsen siihen tarkoitetun välineen. Pitääkin googlettaa mistä tuollaisen veitsen/lusikan voisi löytää, luumujakin tulee tänä vuonna ennätysmäärä, joten tarpeellinen kapistus se varmasti olisi.



Kiisselin keitin karppisokerilla ja maustoin pienellä tähtianiksella, mutta toki tuon sokerin voi korvata tavallisellakin. Joten ilman suurempia jaaritteluita mennään ohjeeseen.

KARPIN KIRSIKKAKIISSELI


Raaka-aineet:

  • 500g kirsikoita
  • 6 dl vettä
  • 1 dl karppisokeria/tavallista sokeria
  • 1 pieni tähtianis tai puolikas isoa
  • 2 rkl maizzenaa/perunajauhoja
  • yrttejä, syötäviä kukkia


OHJE:

Pese kirsikat hyvin, puolita ne ja poista kivet, laita kattilaan.

Mittaa kattilaan vesi sekä sokeri ja lisää myös tähtianis.

Anna kirsikoiden kiehua noin 8 minuuttia ja kuori vaahto pois tarvittaessa.

Sekoita maizzena pieneen määrään vettä ja sekoita kiisseliin, anna kiehahtaa.

Kaada kiisseli kulhoon tai annosastioihin. Ripottele pinnalle vielä tilkka sokeria, ettei kiisselin pintaan muodostu kalvoa.

Koristele kiisseli esim. yrtein, kukkasin, kirsikoin ja nauti vaikka kermavaahdolla, jädellä, nokareella vaniljatuorejuustoa.

HERKULLISTA  JA  AURINKOISTA  KESÄN  JATKOA SINULLE!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

KAHDEN JUUSTON MUNAKOISO-BROILERIVUOKA



Onneksi mulla oli eilen illalla tarpeeksi virtaa tehdä tätä, ah niin maukasta munakoisovuokaa, nimittäin vieläkin vesikielellä odotan, että pääsisin sen viimeisen annoksen tänään lounaalla hotkaisemaan.



Virtaa sain varmaan kukkien muodossa, joita eilen ostin vielä mökille istutettavaksi. Kiva, kun osa noista kesäkukista oli tarjouksessa ja budjetti riitti isompaan määrään kukkia.



Olin jo pidemmän ajan ajatellut tehdä munakoisosta jotain ja ensin oli tarkoitus laittaa broilerin jauhelihaa mukaan, mutta eihän sitä eilen sitten kaupasta löytynytkään. No ei hätiä mitiä, sain broilerin fileesuikaleita ja luulempa, että ne olivatkin parempi vaihtoehto tähän mehevään vuokaan



Ruoka muistuttaa hiukan kreikkalaista moussakaa, tosin oleellinen ero on kuitenkin se, ettei tässä ole tarvinnut juustokastiketta keitellä ja tosiaan tuo lihakin muuttui jauhelihasta broilerin fileesuikaleisiin.



Juustokastike korvataan kahdella eri juustolla, mozzarellalla sekä pecorinolla (varsin maukasta löydät Prismasta eikä hintakaan huimannut) ja lisäksi joukkoon lorautetaan hiukan kuohukermaa. No joo, pakko myöntää, että ruoka on hiukan tuhdimpaa, mutta syödään sitten seuraavina päivinä taas kevyemmin.





KAHDEN JUUSTON MUNAKOISO-BROILERIVUOKA

Raaka-aineet:


  • 2 isohkoa munakoisoa
  • suolaa, öljyä
  • 600g broilerin fileesuikaleita maustamaton
  • 2 sipulia
  • 3 isohkoa tomaattia
  • 2 tl curry madras jauhetta
  • pippuria
  • 1 Knorr fond du cheff kanaliemi fondi
  • 2 dl kuohukermaa
  • ½ nippua tuoretta basilikaa
  • 2 palloa mozzarellaa
  • 200g pecorinojuustoa raasteena

OHJE:

Aseta uunin lämpötilaksi 220 astetta.

Pese ja leikkaa munakoisot siivuiksi. Ripottele päälle suolaa ja anna itkeä noin 10 minuuttia. Pyyhi ylimääräinen neste pois ja ripottele päälle hiukan oliiviöljyä ja paista viipaleita uunissa noin 15 minuuttia.

Paista sillä välin broilerin fileesuikaleita tilkassa öljyä. Pilko sipulit ja lisää paistinpannulle. Lisää 2 tl curry madras –jauhetta sekä pippuria myllystä. Paista melkein kypsäksi. Kaada lopuksi 2 dl kuohukermaa sekä lisää kanafondi pannulle ja revi basilikan lehtiä sekaan. Jatka hauduttamista, kunnes kerma kiehuu hiukan kasaan. Maista suola, mutta muista, että myös munakoisoista tulee suolaa.

Lado seuraavaksi uunivuokaan puolet paistetuista munakoisoista ja kaada päälle kanakastike.

Huuhtele tomaatit ja leikkaa siivuiksi, jonka jälkeen asettele ne kastikkeen päälle.

Leikkaa myös mozzarella pallot siivuiksi ja laita ne tomaattien päälle, laita myös muutamia basilikanlehtiä.

Raasta puolet pecorinosta vuokaan ja lado loput munakoisosiivut juustoraasteen päälle. Raasta lopuksi  päälle loppu pecorino.

Paista vuokaa 200 asteessa noin puoli tuntia, varo kuitenkaan polttamasta juustoa karrelle.

Munakoisovuoka maistuu herkulliselta ihan sellaisenaan, mutta toki perus vihreä salaatti sopii kylkeen.

Täältä löydät toisen kivan munakoiso-ohjeen



Mukavaa kesäistä päivää sinulle <3.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

RAPARPERIVARTAAT GRILLISSÄ, KESÄN HELPPO JA HERKULLINEN JÄLKIRUOKA



Näin kesällä vietämme aikaa paljon kesämökillä. Käytössämme on aurinkopaneelit, joista saamme virtaa niin valaistukselle kuin viihdejärjestelmille, mutta ruuanlaitto hoidetaan kaasulla samoin kuin viilentäminen.


Sähköä ei löydy, mutta en sitä kaipaakaan, mökillä eletään mökin vaatimustason mukaan. Vedetkin kannamme tonkilla kyläkaupasta ja arvaappa mitä, ainakin toistaiseksi sen on Kalkkisten kunta tarjonnut ilmaiseksi. Tätä arvostan suuresti.


No koska asiat ovat näin, niin haluan ruuan valmistuvan helposti, ilman turhia kommervinkkejä. Toki näissäkin olosuhteissa mikä vaan onnistuisi, sillä ainahan voin laittaa aggregaatin päälle sähkön saamiseksi.


Ilman turhaa vääntöä valmistin viime viikonlopun herkullisen jälkiruuan, grillatut raparperivartaat ja voi että, ne maistuivat hyviltä. Pientä esivalmistelua vaati vain hillon sekä vanilja-kerman teko, lopun oikeastaan hoiti grilli.




Ohjeen lisäksi voit katsoa myös videolta miten kaikki valmistui.



GRILLATUT RAPARPERIVARTAAT 4:LLE


Raparperi-luumuhillo:

4-5 isohkoa raparperinvartta
3 luumua
¼ dl vettä
1 dl sokeria/hillosokeria

Huuhtele raparperit sekä luumut. Viipaloi raparperit sekä poista kivet luumuista ja leikkaa neljään osaan, laita kaikki kattilaan.
Mittaa mukaan ¼ dl vettä ja keitä hillo kiehuvaksi, poista vaahto ja lisää tämän jälkeen sokeri, anna kiehua noin 10 minuuttia. Jäähdytä ja säilö puhtaaseen purkkiin ja laita jääkaappiin. Voit valmistaa tämän jo edellisenä päivänä.

VANILJATUOREJUUSTO-KERMA


100g vaniljatuorejuustoa
1 dl kuohukermaa/kaurakermaa
1 vaniljatangonsiemenet
tarvittaessa vaniljasokeria/tomusokeria

Vispaa kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto sekä vaniljatangon siemenet. Mausta tarpeen mukaan vaniljasokerilla tai tomusokerilla.
Laita seos pakastimeen.


GRILLATUT RAPARPERIVARTAAT


Varaa noin 1 raparperivarsi/syöjä
oliiviöljyä
sokeria/hunajaa
bambutikkuja

Laita bambutikut likoamaan noin 15 minuutiksi.

Leikkaa raparperivarresta kolme erikokoista palaa ja tikuta ne kahden tikun väliin.Valmista näin kaikki vartaat.

Kuumenna grillin levy/parila kuumaksi ja valele oliiviöljyä pinnalle.

Grillaa vartaita välillä käännellen noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat pehmenneet ja kypsyneet.

Nosta vartaat lautaselle ja ripottele pinnalle vielä hiukan sokeria/hunajaa.

Aseta vartaat tarjoiluastioihin, ota lusikalla vanilja-kermaa lautaselle, lusikoi raparperien päälle hilloa ja viimeistele annos syötävin kukkasin ja tuoreilla mintun lehdillä.


HERKULLISIA GRILLAILUJA SINULLE!

tiistai 4. kesäkuuta 2019

IHASTUTTAVAN INTOHIMOINEN, ILOINEN JA VÄRIKÄSTÄ VEGEÄ KEITTOKIRJA SEKÄ HERKULLINEN VIHREÄ SHAKSHUKA


Mä sitten rakastan tämän päivän keitto- ja leivontakirjoja, sillä pelkät niiden kuvat herättävät jo kaikki aistit eikä vähiten niitä makuhermoja.


Kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tällä kertaa ajaudun kirjan mukana Lähi-itään ja sen lumoavien vegeruokien, mausteiden ja upeiden kokkien pariin. Kyllähän sä tiedät miten värikkäitä siellä tehtävät ruuat ovat, unohtamatta heidän herkullisen tuoksuisia mausteita. Oon ihan paratiisissa sivuja käännellessäni!


Sain viikko sitten ihastuttavan Lähi-idän keittiöstä kertovan ”Värikästä Vegeä” -keittokirjan, jonka toinen tekijöistä on Ninarose Maoz, Israelisssakin asunut toimittaja ja toinen kirjan kuvannut Robert Seger.


Kirja sisältää yli 400 sivua ja on sidottu erittäin taitavasti eikä paperin laadustakaan ole tingitty. Nenään tuoksuu vielä painomuste, mutta luulenpa, että se häviää melko pian, sillä tästä kirjasta tulen löytämään juuri niitä kaipaamiani kasvisruokia.

Kirjan reseptit on koottu näiden kahden tekijän kiertäessä Israelia etelästä pohjoiseen, poiketen niin pienissä kylissä maaseudulla, kuin suurkaupungeissa sekä kokatessa ruokaharrastajien ja huippuammattilaisten kanssa yhdessä.

Kirjasta löytyy yhteensä 21 ruuanlaittajan ohjeet, joista yksi on ihastuttava bloggaaja ystäväni Jael Ancker. Lisää hänen kasvisruokareseptejä löydät muuten Appelsiineja ja hunajaa -blogista.


Israel on iloinen sekoitus eri ruokakulttuureja, sieltä löytyy niin perinteisiä kuin moderneja ohjeita ympäri maailman, mutta kaikille kuitenkin yhteistä on se, että ruokaa valmistetaan paljon kasviksista ja hedelmistä. Toki lihaa ei ole unohdettu kokonaan, kuten ei myöskään näillä kirjan sivuilla, vaan osaan resepteistä on liitetty mukaan myös lihaversio.


Värikästä Vegeä –keittokirja tutustuttaa lukijansa ensin raaka-aineisiin ja neuvoo mistä niitä löytyy näin Suomen oloissa. Toki käytettävät kasvikset ovat suurin osa meillekin tuttuja.


Sitten siirrytäänkin jo herkullisten aamiaisten ja alkupalojen pariin.

Kirjasta löytyy paljon meze-tyyppisiä alkuruokia, jotka ovat kuin pieniä tapaksia. Meze- nimi tulee persian kielestä mazzidan, maistaa.


Ihania lisukkeita kuten hummusta ja tahinia sekä uusia tuttavuuksia, kuten filfel (paahdettu paprika) tai valkosipuli confit, nam! Jotain pitää kyllä tarjota tuleville juhannusvieraille.

Ohjeita löytyy niin leivän kuin makeiden leivonnaisten leivontaan. Mitä tuumaisit Challah-leivästä tai Sambusak juustotäytteisistä -piiraista?



Ja vaikka pääruuaksi on tarjottu perinteisesti lihaa, kanaa tai kalaa, niin niille löydät kirjasta herkullisia kasvisvaihtoehtoja ja ihan huippu salaatteja. Ohjeet ovat helposti toteutettavia ja mikä parasta ne sopivat myös kesälomalla mökkeileville.

                            tässä polentaa sienten ja parsan kera

              Vai mitä mieltä olet näistä vegekaalikääryleistä?

Lopuksi vielä päästään jälkiruokien pariin.

                           kaneli babka

                     tahini-pistaasi pikkuleipiä

Koska itse ihastuin jo pari vuotta sitten shakshukaan ja ilokseni löysin kirjan sivuilta uuden ja modernin version, vihreän shakshukan, niin päädyin sitä ensimmäisiksi reseptiksi tekemään. Ruoka ei ole yhtä värikäs kuin se tomaattipohjaan tehty, mutta makua ei tästäkään puutu, ahmittiin kaksin käsin mieheni kanssa koko pannullinen.



VIHREÄ  SHAKSHUKA

Raaka-aineet:

  • 5 rkl oliiviöljyä
  • ½ purjoa leikattuna renkaiksi
  • 5-6 herkkusientä
  • 250g pinaattia
  • 2 ½ dl kermaa
  • 6 munaa
  • 80-100g vuohenjuustoa tai vuohenjuustosta tehtyä homejuustoa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • suolaa ja mustapippuria


OHJE:

Paista purjo ja sienet miedolla lämmöllä niin, että ne pehmenevät.

Lisää pinaatti ja tuore valkosipuli ja jatka paistamista pari minuuttia.

Lisää hiukan suolaa ja pippuria.

Lisää kerma, sekoita ja riko munat keitoksen päälle niin, että keltuainen jää ehjäksi. Älä enää sekoita. Pyöräytä kierros suolaa ja pippuria myllystä päälle.

Lisää vuohenjuusto palasina päälle. Anna hautua niin, että munat saavuttavat haluamasi kypsyysasteen. jos haluat nopeuttaa kypsymistä, voit peittää pannun kannella. Ravistele pannua hiukan, ettei seos tartu pohjaan.

Aseta pannu keskelle pöytää ja tarjoa tuoreen leivän kanssa.


Mun pisteet kirjalle on kyllä täysi kymppi, vaikka tuttuja ohjeita oli itselleni useita, niin aloittelijan on kyllä helppo lähteä rakentamaan omaa mezepöytää helposti.

Kirja tarjoaa niin herkullisia ohjeita joka lähtöön, joten enää ei kannata odottaa, vaan ihastuta itsesi ja perheesi maukkaiden kasvisruokien parissa!



Kirja saatu arvostelukappaleena.