Pages

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

BROILERISALAATTIA APRIKOOSEILLA JA VIINIRYPÄLEILLÄ



Olipa kiva palata tänne lämpöiseen ja aurinkoiseen Suomeen viiden päivän myrskyisestä ja sateisesta Baskimaasta. Itse maa niinä sadettomina hetkinä näytti erittäin kauniilta ja vehreältä.
Myös paikalliset ihmiset olivat erittäin ystävällisiä.


Vähän kyllä harmittaa, kun nähtävyyksiä piti katsella auton ikkunoiden läpi, sillä jo vajaan tunnin kävelyn jälkeen sateenvarjot rikkoutuivat, vaatteet ja kengät kastuivat läpimäriksi. Haluan kuitenkin palata tuonne joskus myöhemmin uudelleen, vain ajankohta pitää valita paremmin.


Pintxoksia (paikallisia tapaksia) tuli muuten syötyä varmaan reilu 50 erilaista ja kaikki yhtä hyviä, niihin palaan myöhemmin toisessa postauksessa.


Kun kesä koittaa, niin ainakin meillä ruokavalio muuttuu paljon kevyemmäksi. Silloin maistuvat kevyet keitot ja salaatit.



Tein eilen meille hedelmäisen broilerisalaatin tuoreiden aprikoosien ja viinirypäleiden kera ja maistuipa se raikkaalta.


Tämä salaatti valmistuu nopeasti ja nopeutuu, jos ostat kaupasta valmiiksi grillattua kanaa.


Salaatin voi nauttia myös leivän päällä ja mikään ei estä keittämästä siihen vaikka pienen määrän simpukkamakaronia, jolloin siitä tulee vieläkin ruokaisampi.



HEDELMÄINEN BROILERISALAATTI 4:lle

Raaka-aineet:

  • 400g broilerin fileeleikkeitä/grillattua kanaa
  • 8 kpl tuoreita aprikooseja (valitse pehmeitä ja kypsiä)
  • 200g viinirypäleitä
  • rapeaa salaattia
  • ½ nippu lehtipersiljaa
  • 3-4 rkl mantelilastuja



KASTIKE:

  • 100g Creme Fraichea
  • 1-2 rkl majoneesia (voit käyttää myös valmiiksi maustettua)
  • 1 tl curryjauhetta tai jos haluat mausteisemman niin käytä curry madras -jauhetta
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 2 rkl sitruunan mehua
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl sokeria



OHJE:

Valmista kastike sekoittamalla kaikki aineet yhteen ja laita sen jälkeen jääkaappiin maustumaan.

Pese ja halkaise aprikoosit, poista kivet.

Nuiji broilerinleikkeitä ohuemmiksi ja grillaa ne kypsiksi, mausta currylla, suolalla ja pippurilla. Nosta sivuun jäähtymään, jonka jälkeen paloittele ne.

Jos käytät valmiiksi grillattua broileria, poista nahka sekä luut ja paloittele lihat sopiviksi suupaloiksi.

Grillaa myös halkaistut aprikoosin puolikkaat ja leikkaa ne sen jälkeen vielä puoliksi.

Huuhtele viinirypäleet ja revi irti tertusta, jos rypäleet ovat kovin isoja, niin puolita ne.

Leikkaa lehtipersilja silpuksi.

Kaada kaikki salaatin (muista myös mantelilastut) aineet kulhoon ja revi joukkoon rapeaa salaattia. Lisää joukkoon kastike ja sekoita salaatti.

Tarjoa salaatti paahdetun leivän kera.

AURINKOISIA  PÄIVIÄ  SINULLE

2 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköinen salaatti, siinä onkin kaikkea mitä tykkään syödä :) Minä olen täysin ihastunut tässä lähiaikoina viinirypäleiden ja fetan yhdistelmään ja niitä laitan joka salaattiin :)
    Ihanaa keskiviikkoa Sari <3

    VastaaPoista
  2. Hyvä yhdistelmä on myös viinirypäleet ja feta, maistuisi mullekin.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Outi <3.

    VastaaPoista