Pages

tiistai 12. helmikuuta 2019

MEHEVÄT MUSTAPAPU-HERKKUSIENIPYÖRYKÄT




Kun syö paljon vihanneksia ja kasviksia haluaa myös vaihtelua aterioihin. Vaikka keitot, vuokaruuat ja salaatit ovatkin hyviä ja helppoja valmistaa, niin myös pavuista saa maistuvia aterioita.


Tunnustan, että pavut eivät ole koskaan olleet mulle mikään ykkösjuttu (tosin härkäpavut on ihan jees), niin mustapavuista olen pitänyt ja tehnyt hampurilaispihvejä niistä aiemmin.


Omasta mielestäni pavut ovat melko kuivahkoja (paitsi padoissa) ihan itsellään, joten kun haluat niihin mehukkuutta, niin lisää massaan esim. sieniä, tomaattia tai vaikka munakoisoa.


Sunnuntain päivällisellä tarjosin herkkusienillä ja tuoreella rakuunalla höystettyjä mustapapupyöryköitä. Voi nam, olivatpa ne hyviä, muutaman popsin jo suoraan uunipelliltä.


Toki voit käyttää näihin pyöryköihin niitä pakkasesta löytyviä sieniä, mutta tuohon tuoreeseen rakuunan kannattaa panostaa eli etsiä kaupasta. Hätätapauksessa voit käyttää myös kuivattua, mutta kyllä sen maussa huomaa. Se ylimääräinen rakuuna mitä jää yli, kannattaa laittaa pussiin ja pakkaseen. Se on sieltä helposti tarpeen tullen otettavissa.


MUSTAPAPU-HERKKUSIENIPYÖRYKÄT

Raaka-aineet:

  • 1 tlk mustapapuja (380g/230g)
  • 3 isoa herkkusientä/6 pientä/1,5 dl pakastesieniä
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • ½ tl suolaa
  • mustapippuria myllystä, veitsenkärjellinen cayennepippuria
  • 2-3 rkl tuoretta rakuunaa silputtuna
  • 0,5 dl oliiviöljyä sekä 2 rkl paistamiseen
  • 3 rkl mantelijauhoja/vehnäjauhoja
  • 1 dl pankojauhoja/korppujauhoja


OHJE:
Aseta uunin lämpötilaksi 220 astetta.

Valuta mustapavut, laita kulhoon ja survo niitä haarukalla (ei tarvitse kokonaan muussata).

Kuori sipuli sekä valkosipulinkynnet ja silppua ne.
Silppua herkkusienet pieniksi.

Laita 2 rkl öljyä pannulle ja kuumenna. Lisää silputut herkkusienet sekä sipulit. Kuullota (älä paista) noin 5 minuuttia ja kaada kulhoon mustapapujen seuraksi.

Lisää kulhoon suola, mustapippuria sekä veitsenkärjellinen cayennepippuria sekä silputtu rakuuna, sekoita.

Mittaa kulhoon ½ dl oliiviöljyä sekä 3 rkl manteli/vehnäjauhoja, sekoita.

Laita leivinpaperi uunipellille ja leivo mustapapumassasta pyöryköitä, massasta tulee noin 20 pyörykkää.
Pyöritä pullat ennen uuniin laittoa panko/korppujauhoissa.

Paista pullia uunissa noin 20 minuuttia.


HELPPO JA RAIKAS KASTIKE MUSTAPAPU-HERKKUSIENIPYÖRYKÖILLE

  • 3-4 rkl turkkilaista jogurttia
  • ½ sitruunan mehu
  • 1-2 valkosipulinkynsi
  • 1 tl hunajaa
  • 1 rkl tuoretta rakuunaa silputtuna


Sekoita kaikki aineet.

Voit tarjota pyöryköitä riisin, perunoiden, pastan kanssa tai syö ne salaatin kera.

7 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköisiä pulleroisia. Syön töissä pari kertaa viikossa kasvisruokaa ja voin sanoa, että jos se on hyvin tehty, ei kyllä todellakaan ole ikävä lihaa ollenkaan. Muutenhan kyllä olen armoton lihansyöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ja olen samaa mieltä sun kanssa tuosta kasvisruuasta. Nyt kun olen muuttanut ruokavalioni kasvispainotteiseksi ja vieläpä monipuoliseksi sellaiseksi, niin ei sitä lihaa oikeasti kaipaa niin paljoa, kerta tai kaksi riittää ja sekin kanaa tai kokonaan kalaa.

      Poista
  2. Ihana ohje taas. Nää testiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Kaura, mukavaa kun poikkesit täällä <3. Kiitos paljon sinulle ja juu kannattaa ehdottomasti kokeilla.
      Mukavaa loppuviikkoa :).

      Poista
  3. Terveisiä toiselta palleroiden pyörittelijältä :D Pitää minunkin testata seuraavaksi näitä! Ihanaa Ystävänpäivää Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh heh, meillä on ollut samat ajatukset mielessä :D.
      Ihanaista Ystävänpäivää Anni <3 <3 <3.

      Poista
  4. Herkullisen näköistä🌺Mähän syön paljon papuja ja linssejå, jotka mulla on lihan korvikkeena kunnen syö lihaa, .Mustapapuja en vielä ole papupihveihin kokeillut, joten pitääpä kokeilla. Ihanaa viikonloppua Sari❤

    VastaaPoista