Pages

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

HERKULLISET JA KUOHKEAT VHH SUOLAISET MUFFINIT LÄSKIPÄÄ-RESEPTILLÄ



Kädet ovat syyhynneet jo pidemmän aikaa päästä leipomaan, mutta eihän se ole käynyt päinsä tämän mun ”kuihdutuslaarin” takia. Leipääkään en ole näiden parin kuukauden aikana syönyt muutamaa ruisleivänpalaa lukuun ottamatta lainkaan.


Facebookin mainoksissa on pyörinyt ulkomaalaisia keto-ohjeita oikein urakalla, siis kyllästymiseen asti, mutta olihan niistä nyt pikku hyötykin. Nimittäin löysin tämän ”LÄSKIPÄÄ” , alkuperäiseltä nimeltään fathead –taikinan ohjeen. Taikina on vähähiilihydraattinen eikä siinä ole käytetty lainkaan vehnäjauhoja. Tämä siis sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon. Siitä on tehty niin sämpylöitä kuin pizzaakin.


Reseptejä oli googlettamalla kymmenittäin, hiukan erilaisia kaikki, joten laitoinpa minäkin lusikkani soppaan ja tein omanlaiseni reseptin.

Näistä muffineista tuli todella kuohkeita ja hmmmm… vähän liiankin hyviä. Meinasin nimittäin syödä överit.


Nämä muffinit toimivat hyvin aamu- tai iltapalalle, sillä ne valmistuvat varsin nopeasti ja vaivattomasti. Tein taikinan yleiskoneella, mutta hyvin tämä onnistuu ihan käsipelilläkin.



Muffinit maustoin pinaatilla ja miniluumutomaateilla, mutta sinähän voit täyttää ne miten itse haluat esim. kinkulla, pekonilla, aurinkokuivatuilla tomaateilla tai oliiveilla ja fetalla.


VHH SUOLAISET MUFFINIT 12 kpl

Taikina:

  • 2 kananmunaa
  • 130g maustamatonta tuorejuustoa (voit toki käyttää myös esim.yrttimaustettua)
  • ripaus suolaa
  • 3 dl mantelijauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 2 dl mozzarella juustoraastetta ja juustoraastetta myös muffinien päälle
  • Vuokasprayta muffinipellin voiteluun


PÄÄLLE:

  • noin 70-100g tuoretta pinaattia 
  • 8-10 miniluumutomaattia
  • persiljaa


OHJE:

Aseta uunin lämpötilaksi 180 astetta (kiertoilmauuni) tai 200 astetta (tavallinen uuni).

Riko kananmunat kulhoon ja lisää tuorejuusto. Sekoita hyvin. Lisää ripaus suolaa.

Mittaa mantelijauhot ja sekoita niiden joukkoon 1 tl leivinjauhetta sekä saman verran ruokasoodaa. Sekoita jauhot taikinaan.

Lisää lopuksi 2 dl mozzarella juustoraastetta ja sekoita.

Taikinasta jää tosi löysä. Voit laittaa sen jääkaappiin vähäksi aikaan odottamaan.

Laita reilu litra vettä kiehumaan ja lisää pinaatit, kun vesi kiehuu. Ryöppää nopeasti ja kaada lävikköön (voit laskea kylmää vettä päälle). Purista pinaatin lehdet nyrkissä ihan kuivaksi palloksi ja leikkaa sitten veitsellä se pieneksi. Huuhtele miniluumutomaatit ja leikkaa ne kahteen tai kolmeen osaan.

Voitele muffipelti ohuelti vuokaspraylla.

Laita ruokalusikallinen taikinaa jokaiseen muffinikoloon, tee pikkulusikalla pieni syvennys täytettä varten.

Laita nokare pinaattia (noin 1 tl) sekä muutama tomaatin siivu syvennykseen ja lopuksi vielä mozzarella juustoraastetta (noin 1 rkl/muffini) päälle.

Paista noin 10 minuuttia.

Ripottele päälle vielä tuoretta persiljaa.

Kiva kun kävit vierailulla ja ilahdun kovasti myös kommentistasi <3.

maanantai 25. helmikuuta 2019

"Parhaat kalareseptit" -kirja-arvostelu sekä huumaava lohi-chorizopannu



Sain helmikuun alussa käsiini tämän kevään yhden herkullisimmista ja samalla kauneimmista kirjoista eli teoksen nimeltä ”Parhaat kalareseptit”.



Kirjan on kirjoittanut ja valokuvannut Peggy Thomas, jonka blogi – Peggyn pieni punainen keittiö, on yksi suomen suosituimmista. Olet varmaa kuullut puhuttavan Igorin kanasta, aivan sama hersyvä sekä ihastuttavan aito bloggari myös sen takana.



Peggyn rakkaus kalastamiseen on kulkenut lapsuuden mahtavan vonkaleen etsimisestä aina tähän päivään asti, vaikka sitä vonkaletta ei kuulemma ole vielä löytynytkään. Myös rakkaus kalaan ja mereneläviin huokuu kirjan kannesta kanteen.



Parhaat kalareseptit –kirjan kansien sisään on koottu lähes sata toinen toistaan maistuvampaa reseptiä niin perinteisistä klassikoista innovatiivisiin kalaruokauutuuksiin.

Itse rakastuin suin päin tähän upeasti kuvattuun reseptikirjaan ja sen tunnelmiin.



Peggyllä on silmää ja taitoa vangita kuviin juuri se jokin, mikä saa lukijan haltioitumaan ja palaamaan uudelleen ja uudelleen kirjan pariin.



Oikeastaan olen kuolannut kirjan sivut lähes sataa kertaa läpi (onneksi kirja on tehty kunnon paperista).



Mikä parasta kirjan reseptit eivät perustu vain kalatiskien yleisemmin tarjoamiin kaloihin, vaan reseptejä löytyy järvistä usein saaliiksi saatuihin kaloihin, kuten haukeen, särkeen ja ahveneen. Myös lahnasta ja muikuista löytyy useita eri reseptejä.

Reseptejä löytyy niin suupaloista arkisiin aterioihin, kuin vähän fiinimmin tehtyihin tarjottaviin.




Kirja sopii hyvin myös aloittelijalle, sillä sen sivuilta löytää vinkit niin fileoinnista maustamiseen, kuin tarvikelistan kalan käsittelyyn.

Ja mikä parasta tällaista hullua kastikkeiden rakastajaakaan ei ole unohdettu, vaan kirjan lopusta löytyy ihania soosseja ja lisukkeita yllin kyllin.



Itse päädyin kokeilemaan ensimmäiseksi LOHI-CHORIZOPANNUA,  tuo värien sinfonia sai sen aikaan, resepti on kahdelle.

Raaka-aineet:

  • 300g nahatonta lohifilettä
  • 200g chorizoa
  • 2 sipulia
  • 1 tl savupaprikaa
  • 1 tl sormisuolaa
  • 1 tl chilirouhetta
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 200g kirsikkatomaatteja
  • 200g tomaattimurskaa
  • 1/2 dl kivettömiä oliiveja
  • nippu tuoretta basilikaa
1. Kuori ja hienonna sipulit. Halkaise tomaatit. Viipaloi chorizo ja kuutioi lohi tasakokoisiksi paloiksi.

2. Paista chorizo ja sipulit kuumalla pannulla. Lisää mausteet ja lohipalat. Anna kalan saada väriä.

3. Lisää tomaatit ja tomaattimurska. Hauduta muutama minuutti. Viimeistele oliiveilla ja basilikalla.

Resepti lupasi ruokaa, joka syödään aina viimeiseen kastikepisaraan asti ja totisesti! juuri sellaista herkkua tämä  mausteinen pannu tarjoilikin, kiitos Peggy <3.











keskiviikko 20. helmikuuta 2019

PIZZA KIKHERNE-POHJALLA (GLUTEENITON)




Oon tässä alkuvuodesta halunnut lisätä kasvisruokaa meidän arkipäivien ruokalistalle, pyhä pyrkimys olisi korvata sillä 3-4 päivää viikossa, viimeiset viikot ollaan jo selvitty kunnialla. Pitää vaan vaihdella raaka-aineita ja etsiä aina jotain uuttakin listalle. Pelkillä salaateilla tai sopilla kyllästyisin varmaan heti alkuunsa, heh heh.

Myös tuota valkoisen sokerin ja vehnäjauhojen määrää haluan pienentää ja etsiä niille parempia vaihtoehtoja.

Eilen sitten kokeilin kikhernejauhoista tehtyä pizzaa ja tiedätkö, sehän ei maistunut yhtään hullummalta. Vaikeaa oli kuitenkin tuon jauhon löytäminen kaupasta. Mene tiedä onko sillä juuri nyt kova kysyntä vai toisinpäin, mutta vasta neljännestä kaupasta sitä löytyi.


Tuo kikhernejauhoista valmistettu taikina eroaa normi pizzataikinasta kyllä melkoisesti, sillä sen juoksevuuden takia sitä ei voi varsinaisesti leipoa ollenkaan, vaan se kaadetaan leivinpaperin päälle suoraan kulhosta ja levitetään esim. lusikalla.

Pohjaa paistetaan ensin noin 10-15 minuuttia, kunnes sen päälle vasta laitetaan kastike ja halutut täytteet ja paistamista jatketaan vielä 10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut kauniisti.


Pohjan ohjeen otin Risentan sivuilta, mutta jouduin muuttamaan sitä sen löysyyden vuoksi ja samalla lisäsin taikinaan ½ tl leivinjauhetta. Näin jälkikäteen harmittelen, etten lisännyt silputtua pinaattia ja tuoretta rakuunaa jo taikinaan, mutta sen teen varmasti ensi kerralla. Myös oregano toimisi varmasti.

Jokainen voi valita mieleisensä täytteet ja ihan kaikki toimii myös tällä pohjalla. Tässä kasvisvaihtoehto:

KASVISPIZZAA KIKHERNEPOHJALLA (gluteeniton)

Pohja:

  • 3,5 dl kikhernejauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • 2,5 vettä
  • 1 rkl öljyä
  • vaikka itse en laittanut mitään yrttiä pohjaan, niin suosittelen sitä lisäämään joko tuoreena (1 dl) tai kuivattuna (1 rkl)


Tomaattikastike:

  • 1 dl paseerattua tomaattia (voi olla myös valmiiksi maustettua)
  • 2 valkosipulinkynttä raastettuna
  • pieni hippu chilijauhetta


Sekoita kaikki yhteen.

Päälle:

  • 10-12 kpl herkkusieniä
  • ½ - 1 punasipuli
  • ½-1 dl parmesanjuustoraastetta
  • 1 mozzarellapallo
  • pinaattia, rucolaa tai esim salaatti mix
  • mustapippuria, öljyä


Puhdista sienet talouspaperilla, siivuta ja paista pannulla.
Siivuta punasipuli.

OHJE:

Aseta uunin lämpötilaksi 220 astetta (kiertoilma 200).

Mittaa kulhoon kikhernejauhot, leivinjauhe sekä suola ja jos käytät yrttejä niin lisää nekin tässä vaiheessa, sekoita.

Sekoita vesi joukkoon ja lopuksi vielä öljy.

Laita leivinpaperi uunipellin päälle ja kaada taikina yhdeksi isoksi pizzaksi tai muutamaksi pienemmäksi pellille. Käytä ruokalusikkaa levittääksesi taikinan tasaiseksi.

Paista pohjaa noin 10-15 minuuttia. Ota pois uunista ja käännä pohja(t).

Levitä nyt päälle tomaattikastike ja raastettu parmesan juusto.

Lisää paistetut herkkusienet, sipulit, paprikasuikaleet ja revi mozzarellasta paloja pizzan päälle. Paista vielä uunissa 10 minuuttia.

Tarjoillessa laita päälle vielä pinaattia tai rucolaa, myllystä mustapippuria ja hyvää öljyä loraus. Nauti J.

tiistai 19. helmikuuta 2019

SUSU- KIRJA, RAKKAUDESTA RUOKAAN




Reilu kuukausi sitten postilaatikkoon kolahti ihanalla turkoosilla ja pinkillä päällystetty Super Market Survival , Olli Postin kirja, jota tuttavallisimmin kutsutaan SuSu-kirjaksi.

Se miksi nyt vasta itse kirjoitan kyseisestä kirjasta, ei johdu mielenkiinnosta teosta kohtaan, vaan ironisesti kyllä siitä, että muutettuani oman ruokavalioni vuoden alussa täysin, niin olen sairastanut jos jotakin flunssaa ja vatsatautia kohta kaksi kuukautta. Mutta kysymys kuuluukin, että miten sairas olisin, jos en olisi muuttanut suuntaa?

Oikeastaan parempaan saumaan ei tämä rakkaudesta ruokaan ja hyvinvointiin syventynyt kirja olisi voinut päätyä käsiini.



Olli Posti on oman elämänsä parantaja tai guru, niin kuin olen kuullut häntä nimitettävän. Enkä kyllä ihmettele yhtään, sillä jos miehellä on todettu jo vuonna 2003 Ms-tauti ja tänä päivänä 2019 hän on täysin terve, niin jotain todella oikein on hän silloin päätynyt tekemään.

”Tämän kirjan teesi on, että saadaksemme ravinnosta aidosti maukasta ja hyvää tekevää, meidän on suurelta osin vaihdettava kemikaalit takaisin luonnon luomiin makuihin.”

Kirjan alku kertoo Ollin omasta intohimoisesta halusta löytää totuus. Miten iso merkitys ravinnolla on hyvinvointiin sekä miten sen avulla voi vaikuttaa omaan terveyteen. Tämän kaiken eteen tehtyään töitä vuosikaudet, hän tiivistää oppimansa sanaan rakkausruoka; nautinnosta, mielitekojen luonnollisesta täyttämisestä ja hyvää tekevästä ravinnosta.



Kirja perehtyykin seuraavaksi jakamaan informaatiota paremmista valinnoista sekä siitä, kuinka suuri merkitys on sillä, mitä juomme ravinnoksi ja miten nesteytämme itsemme.

Ja omaksi hämmästyksekseni, miksi juuri hyvällä suolalla on suuri merkitys makeanhimon taltuttamiseen.

Kahlatessani kirjaa eteenpäin, itseäni ilahdutti suuresti juuri se, että ne kasvikset, joihin olen itsekin ihastunut, siis ne luonnollisesti värikkäät, ovat niitä parempia valintoja. Onhan jo itsestään selvää, että ruoka joka näyttää lautasella kauniilta, houkuttelee myös syömään sitä (varo kuitenkin erehtymästä niihin teollisesti värjättyihin versioihin).



Myös mausteilla sekä yrteillä on Ollin mukaan suuri vaikutus niin makuun, ruuan sulamiseen ja imeytymiseen. Hänen mukaansa niillä on tulehduksia alentava vaikutus. Kunhan vielä muistaa, että välttää niitä markettien mausteita, joista löytyy teollisia lisäaineita.

Vähitellen kirjassa käydään läpi kaikki ruokatarvikkeet, mitä on tarjolla tavallisessa ruokakaupassakin. Niin leivät, leivonnaiset, jauhot, riisit, pastat, öljyt, levitteet, maitotuotteet, kananmunat, kalat, kanat sekä lihatuotteet unohtamatta makeisia, virvoitusjuomia tai alkoholia.



Olli kehottaa syömään hyvin ja tyydyttävästi, ihastuman ruokaan sekä nauttimaan siitä.

”Mitä parempaan totut, sitä parempaa haluat. Huonot houkutukset poistuvat, kun tilalle tulee herkullisempia syntejä.”

Kirjan lopusta löydät vielä muutamia Ollin rakkausreseptejä.

Mitä minulle jäi kirjasta käteen? No ainakin se antoi paljon ajattelemisen aihetta. Samalla sain vinkkejä ihan uusista tuotteista, joista muutamaa olen jo ehtinyt kokeilla. Olen myös huomannut, että käyttäydyn paljon kriittisemmin kauppareissulla. Mietin huomattavasti tarkemmin mitä suuhuni laitan. Kirjassa on toki myös sellaista, joihin en lähde mukaan, mutta niitä en halua eritellä tässä, sillä haluan sinunkin tutustuvan tähän mainioon kirjaan ja tekevän omat johtopäätöksesi.



Se myös laukaisi hirveän hingun ensi kesään, että pääsen metsään keräämään marjoja, sieniä sekä villiyrttejä.

Hyvää jatkoa Olli ja menestystä rakkaudesta ruokaan -kirjalle!

Kirja saatu arvosteltavaksi.

tiistai 12. helmikuuta 2019

MEHEVÄT MUSTAPAPU-HERKKUSIENIPYÖRYKÄT




Kun syö paljon vihanneksia ja kasviksia haluaa myös vaihtelua aterioihin. Vaikka keitot, vuokaruuat ja salaatit ovatkin hyviä ja helppoja valmistaa, niin myös pavuista saa maistuvia aterioita.


Tunnustan, että pavut eivät ole koskaan olleet mulle mikään ykkösjuttu (tosin härkäpavut on ihan jees), niin mustapavuista olen pitänyt ja tehnyt hampurilaispihvejä niistä aiemmin.


Omasta mielestäni pavut ovat melko kuivahkoja (paitsi padoissa) ihan itsellään, joten kun haluat niihin mehukkuutta, niin lisää massaan esim. sieniä, tomaattia tai vaikka munakoisoa.


Sunnuntain päivällisellä tarjosin herkkusienillä ja tuoreella rakuunalla höystettyjä mustapapupyöryköitä. Voi nam, olivatpa ne hyviä, muutaman popsin jo suoraan uunipelliltä.


Toki voit käyttää näihin pyöryköihin niitä pakkasesta löytyviä sieniä, mutta tuohon tuoreeseen rakuunan kannattaa panostaa eli etsiä kaupasta. Hätätapauksessa voit käyttää myös kuivattua, mutta kyllä sen maussa huomaa. Se ylimääräinen rakuuna mitä jää yli, kannattaa laittaa pussiin ja pakkaseen. Se on sieltä helposti tarpeen tullen otettavissa.


MUSTAPAPU-HERKKUSIENIPYÖRYKÄT

Raaka-aineet:

  • 1 tlk mustapapuja (380g/230g)
  • 3 isoa herkkusientä/6 pientä/1,5 dl pakastesieniä
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • ½ tl suolaa
  • mustapippuria myllystä, veitsenkärjellinen cayennepippuria
  • 2-3 rkl tuoretta rakuunaa silputtuna
  • 0,5 dl oliiviöljyä sekä 2 rkl paistamiseen
  • 3 rkl mantelijauhoja/vehnäjauhoja
  • 1 dl pankojauhoja/korppujauhoja


OHJE:
Aseta uunin lämpötilaksi 220 astetta.

Valuta mustapavut, laita kulhoon ja survo niitä haarukalla (ei tarvitse kokonaan muussata).

Kuori sipuli sekä valkosipulinkynnet ja silppua ne.
Silppua herkkusienet pieniksi.

Laita 2 rkl öljyä pannulle ja kuumenna. Lisää silputut herkkusienet sekä sipulit. Kuullota (älä paista) noin 5 minuuttia ja kaada kulhoon mustapapujen seuraksi.

Lisää kulhoon suola, mustapippuria sekä veitsenkärjellinen cayennepippuria sekä silputtu rakuuna, sekoita.

Mittaa kulhoon ½ dl oliiviöljyä sekä 3 rkl manteli/vehnäjauhoja, sekoita.

Laita leivinpaperi uunipellille ja leivo mustapapumassasta pyöryköitä, massasta tulee noin 20 pyörykkää.
Pyöritä pullat ennen uuniin laittoa panko/korppujauhoissa.

Paista pullia uunissa noin 20 minuuttia.


HELPPO JA RAIKAS KASTIKE MUSTAPAPU-HERKKUSIENIPYÖRYKÖILLE

  • 3-4 rkl turkkilaista jogurttia
  • ½ sitruunan mehu
  • 1-2 valkosipulinkynsi
  • 1 tl hunajaa
  • 1 rkl tuoretta rakuunaa silputtuna


Sekoita kaikki aineet.

Voit tarjota pyöryköitä riisin, perunoiden, pastan kanssa tai syö ne salaatin kera.

torstai 7. helmikuuta 2019

KULTAINEN KUKKAKAALIKEITTO, KEITTO JOKA HURMAA JO TUOKSULLAAN




Kukkakaalista kokkailtua ruokaa oli jo pidemmän ajan tehnyt mieli. No sitä piti sitten varta vasten lähteä kaupasta ostamaan.

Olin törmännyt netissä jo aiemmin kultaiseen keittoon. Nimi kuulosti niin hienolta, että se herätti silloin mielenkiintoni. Tuolla kultaisella viitataan curryyn ja sen sisältämään kurkumaan, joka värjää ruuat kauniin keltaisiksi, melkein kultaisiksi. No sehän sopii J.


Valmiita currytahnoja saa kaupasta ja niitä onkin helppo käyttää. Tällä kertaa päädyin siis keltaiseen tahnaan.

Lisäsin keittoon vielä kurkumaa extra värin saamiseksi sekä inkivääriä, valkosipulia ja cayennepippuria pientä ”lämpöä” tuomaan sekä kookosmaitoa pehmentämään ja pyöristämään makua.


Usko tai älä, makuhermot heräsivät jo heti kun aloin lämmittämään mausteita kattilan pohjassa. Sitten vain perään kukkakaalin palat ja lisäksi vielä ½ purkkia kikherneitä (toisen puolen paahdoin uunissa keiton päälle).

Keitto maistui niin herkulliselta ja menee vihanneskeittojen kärkeen heittämällä. Ihanan vahvat, mutta kuitenkin samalla niin pehmeät vivahteet maistuvat tässä keitossa. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.



KULTAINEN KUKKAKAALIKEITTO

Raaka-aineet:

  • Kokonainen kukkakaali
  • 1 omena
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä raastettuna
  • 1 tl inkivääriä raastettuna
  • 4 tl keltaista currytahnaa
  • 1 tl kurkumaa
  • veitsenkärjellinen cayennepippuria tai jos pidät tulisemmasta niin ¼ tl niin kuin meillä maistuu.
  • 1 kasvis/kana fondi (itse käytin kanafondia)
  • 6 dl vettä
  • 1 tlk/prk kikherneitä (vähintään 380g/230g) voit toki ostaa kaksikin purkkia, joista toisen paahdat uunissa.
  • 1 tlk kookosmaitoa
  • 3 rkl öljyä sekä tilkka tarjoiltaessa


OHJE:

Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta.

Kaada kikherneet lävikköön ja huuhtele kylmällä vedellä. Ota puolet talteen keittoa varten. Ja laita toinen puoli leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaa/uunipellille. Ripottele päälle hiukan öljyä ja ripottele päälle paprikajauhetta, juustokuminaa, cayennepippuria sekä suolaa. Paahda uunissa noin 20-30 minuuttia.

Jos haluat jättää tämän vaiheen pois, niin käytä koko tölkki kikherneitä keitossa.

Pilko kukkakaali, omena ja sipuli paloiksi.

Mittaa 3 rkl öljyä kattilaan, lämmitä ja lisää samalla 4 tl currytahnaa, 1 tl kurkumaa,tilkka cayennepippuria, 2 raastettua valkosipulinkynttä sekä 1 tl raastettua inkivääriä. Anna mausteiden lämmetä ja lisää sitten paloitellut kukkakaalit, kikherneet, omena sekä sipuli. Pyörittele niitä hetki mausteseoksessa koko ajan sekoittaen.

Lisää 6 dl vettä sekä kasvisfondi ja laita kansi päälle, anna kiehua noin 10 minuuttia. Lisää sitten kookosmaito ja anna kiehahtaa. Maista keittoa, lisää suolaa tai cayennepippuria jos tarpeen. Aja keitto soseeksi. Keitto saa jäädä melko paksuksi.

Koristele annos paahdetuilla kikherneillä, yrteillä ja lorauksella hyvää öljyä.

tiistai 5. helmikuuta 2019

LEHTIKAALI-KYLMÄSAVULOHIPAISTOS JA KURKUMALATTE




Viikonlopun rientojen jälkeen on taas kiva palata ruotuun, ainakin tuon syömisen suhteen. Vaikka ihmetellä täytyy, että juhlienkin jälkeisenä aamuna raikas smoothie tuntui ja maistui parhaimmalle. Ennen olisin varmasti kaivannut vähintään paistettua pekonia ja kananmunia.




Oli kyllä kiva käydä tuulettumassa ja kuuntelemassa Diandraa, siinä on laulaja, jolla ääntä sekä osaamista riittää ja jolle toivoisi sen oman paikan löytyvän sieltä artistien top kympistä.


Mutta juu asiaan eli lehtikaali-lohipaistokseen, joka on varsinaista pikaruokaa parhaimmillaan. Oikeastaan kaikki vaan laitetaan vuokaan ja uuni hoitaa loput. Tästä ruuasta se oma siippakin totesi, että totisesti jatkoon ja pian uudelleen.


Itse laitoin kahteen erilliseen vuokaan, mutta toki voit käyttää yhtä isoa uunivuokaa. Ohje on tosiaan kahdelle, mutta tuplaamalla tarvikkeiden määrän, niin saat neljälle kunnon aterian.


Ja koska mä kaipaan aina jälkiruokaa, niin eilen sen virkaa toimitti aivan huumaava KurkumaLatte, iso peukku tälle. Ohjeita löytyy googlaamalla, mutta laitan oman versioni tähän alle.


LEHTIKAALI-KYLMÄSAVULOHIPAISTOA KAHDELLE


Raaka-aineet:

  • 120g lehtikaalia
  • ¼-1/2 dl hyvää öljyä
  • 4 kananmunaa
  • 150g kylmäsavulohiviipleita
  • fetajuustoa ja (cashew) pähkinöitä
  • luomusitruunan mehua ja kuorta
  • tarvittaessa suolaa


OHJE:

Aseta uunin lämpö 180-200 asteeseen.

Huuhtele sekä kuivaa lehtikaalit ja revi pieniksi paloiksi kulhoon. Kaada päälle öljyä ja sekoita hyvin.

Voit voidella uunivuokaa tilkalla öljyä.

Jaa lehtikaalit uunivuokiin tai vuokaan.

Tee kolot kananmunille. Riko kananmuna varovasti ja erottele valkuainen ensin koloon ja sitten päälle keltuainen kokonaisena (näin lopputulos on kauniimpi). Laita kumpaankin vuokaan kaksi kananmunaa. Ripottele päälle fetajuuston murusia.

Paista vuokia uunissa ensin noin 5-7 minuuttia ja lisää sitten kylmäsavulohiruusukkeet sekä muutama rikottu cashewpähkinä ja jatka paistamista vielä noin 5 minuuttia.

Raasta päälle sitruunankuorta ja purista päälle myös hiukan sitruunan mehua. Lisää tarvittaessa suolaa, muista että suolaa tulee myös juustosta sekä lohesta.

Ja sitten jälkiruokaan eli LÄMMIN KURKUMALATTE

  • 4 dl kauramaitoa
  • 2/3 rkl kurkumaa
  • ½ tl kanelia
  • ½ tl raastettua inkivääriä (myös jauhe käy)
  • 2 tl hunajaa
  • ½ tl sitruunan kuorta raastettuna
  • kuivattua chiliä valmiin laten päälle


Mittaa kaikki aineet kattilaan, lämmitä kuumaksi, mutta älä anna kiehua. Vaahdota blenderillä tai sauvasekoittimella. Koristele kuivatulla chilillä. Nauti lämpimänä.