Pages

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

GALETTE, latva-artisokan sydämiä, pinaattia ja punasipulia


Mieli teki vaihteeksi jotain kasvisruokaa iltapalaksi, mutta ei kuitenkaan keittoa tai paistosta. No sitten mieleeni juolahti ajankohtaa sopiva galette.

Tämä on varmaan ainoa leivonnainen, jonka taikinan muistaisin vaikka unissani ulkoa.



Sen verran helppo ja nopea on ohje, mutta kuitenkin niin taivaallisen herkullinen.

Raaka-aineetkin löytyvät yleensä kaapista, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen.


Taikinan voi tehdä käsin tai yleiskoneella muutamassa minuutissa.


Löysin kaupasta poistomyynnistä alle kahdella eurolla vaahteranlehden muotoiset muotit ja niitähän piti päästä testaamaan, joten otin taikinasta noin nyrkin verran talteen ja otin muoteilla galetteen lehtikoristeita.





SYKSYINEN KASVISGALETTE  4:lle


Taikina:

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl ruisjauhoja
  • ½ tl suolaa
  • 100g huoneen lämpöistä voita (voit myös lämmittää mikron kautta)
  • ½ dl kylmää vettä



Täyte:

  • 100g pakastepinaattia
  • 1 dl ranskankermaa/smetanaa
  • 1 dl parmesan juustoraastetta
  • 1 prk latva-artisokan sydämiä öljyssä (sisällys n. 200g)
  • 1 punasipuli
  • 1 rkl öljyä kuullotukseen
  • 1 rkl vaahterasiirappia/muuta siirappia
  • suolaa, pippuria
  • 1 kananmuna voiteluun



OHJE:

Ota voi pöydälle ja pakastepinaatti sulamaan.

Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta.

Sekoita vehnä- ja ruisjauhot ja suola taikinakulhoon.

Lisää kuutioitu voi ja vaivaa taikinaksi.

Lisää lopuksi kylmä vesi.

Pyöritä taikina palloksi ja laita tuorekelmussa/pussissa jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Kuori punasipuli ja leikkaa se ensin halki ja sen jälkeen puolikkaat 2-3 osaan, niin että sinulle jää reilun kokoiset sipulilohkot, irrota siivut (kerrokset) toisistaan.  Mittaa öljy pannulle ja kuullota siivuja miedolla lämmöllä, lisää lopuksi vaahterasiirappi ja jätä pannulle jäähtymään.

Purista pakastepinaattista ylimääräinen vesi pois ja sekoita se sekä parmesan juustoraaste ranskankerman joukkoon. Mausta pienellä  suolalla ja pippurilla.

Valuta artisokan sydämistä öljy pois (älä kaada hukkaan, voit käyttää salaattikastikkeissa tai muussa ruoanvalmistuksessa) ja leikkaa ne 2-3 osaan.

Ota taikina kylmästä ja kauli leivinpaperin avulla,  ylä-  ja alapuolella, ohueksi pohjaksi.

Jaa pinaatti-ranskankermatäyte pohjan päälle, mutta jätä reunat noin 3-4 cm ilman täytettä.  Käännä reunat ja asettele nyt myös artisokan sekä punasipulin palat piiraan päälle.

Riko muna ja voitele sillä piirakan reunat.


Paista galettea uunissa noin 35 minuuttia kunnes piiras on kauniin kullanruskea.

HERKULLISTA PIIRAKKA HETKEÄ JA KAUNISTA SYKSYÄ MYÖS SINULLE!




TÄÄLTÄ LÖYDÄT MYÖS RUKIISEN LOHIGALETTEN




SEKÄ KESÄKURPITSAGALETTEN




16 kommenttia:

  1. Onpa hyvän näklisyä, yäthän täytyy kokeilla🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli ja todellakin suosittelen, sopii niin arkeen kuin juhlaan :).

      Poista
  2. Aivan ihana ja helpon oloinen resepti. Pitää kyllä testata <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväiseni <3 ja juu uskon, että maistuisi myös sinulle.

      Poista
  3. Ihanan simppeli pohja. Tuohonhan voi sitten itse säveltää täytteet. Nami iltapala <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä taitaa olla sitä leivontaa helpoimmasta päästä ja toki noita täytteitä voi säveltää omastakin päästä, tää on vaan yksi mun suosikki mauista.

      Poista
  4. Latva-artisokat ovat mun suurinta herkkua. Kokeiluun tämä heti viikonloppuna!
    Muiskuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdyn kyllä täysin sun mielipiteeseesi, ne on ihan huippu herkkua, välillä teen vain dippisoossia niistä ja ahmin suoraan lusikalla. Loistavaa päivää sinulle <3.

      Poista
  5. Herkku! Latva-artisokat ovat herkkuja jo lapsuudestani. Pitäisi kokeilla tämäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne, niin hyviä, pitäisi vielä kokeilla ihan tuoreenakin. Tässä piirakassa artisokka kruunaa piirakan. Aurinkoista syksyn jatkoa sinulle <3.

      Poista
  6. Tosi kaunis. Siitäpä onkin muuten aikaa, kun olen viimeksi tehnyt galettea. Ainakaan suolaista.
    Kiitos muistutuksesta. Näillä täytteillä varsinkin tulee varmasti super hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan kaima :) ja ole hyvä vaan. Galette on kyllä niin ihanan helppo ja kuitenkin herkullinen piiras. Aurinkoa päivääsi!

      Poista
  7. Kiitos reseptistä:) Näytti ja kuulosti niin hyvältä♥ tuota pitää kokeilla! Oikein kaunista alkanutta syksyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle <3 ja juu tämä rustiikkinen piiras on kyllä herkkua. Aurinkoisia syyspäiviä sinulle!

      Poista
  8. Voi että hienoa, kun löysin blogistasi näin hyvän galeten ohjeen. Olen suunnitellut jo viikkoja galeten tekoa. Nyt uskaltaudun minäkin yrittämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Leena ja olen samaa mieltä kanssasi tässä on raaka-aineet kohdallaan :). Loistavaa Sunnuntaipäivää sinulle <3.

      Poista