Pages

maanantai 12. kesäkuuta 2017

MÖKIN MAUKAS SAVULOHIKEITTO, VHH/KETO




Perjantaina taas huristeltiin mökille suoraan töistä ja mikäs sen ihanampaa kuin pyyhkiä kaupungin pölyt puusaunassa luonnon helmassa.

Ohjelmassa oli lisää kukkaistutuksia ja pikkumökin terassin anturoiden valamista. Toivoa olisi saada se juhannukseksi valmiiksi.



Muutaman päivän grillailujen jälkeen tuli sunnuntaina jo mieliteko saada kalaa ruoaksi. No kalastamaan ei nyt keretty, joten kyläkaupan tiskiltä mukaan napattiin savustettua kirjolohifilettä.


Blogista löytyy paljon suosiota saanut pehmeä ja samettinensavulohikeitto, joka on kulkenut mukanani jo pitkälti yli 20 vuotta, mutta nyt halusin hiukan nopeuttaa reseptiä, vaikka raaka-aineita on muunteltu, on tuloksena kuitenkin herkullinen ja aromikas keitto.

MÖKIN MAUKAS SAVULOHIKEITTO (4-6:lle)


Raaka-aineet:

  • 500-600 g ruodotonta savukirjolohifileetä
  • 6 rkl öljyä/voita
  • 3 sipulia
  • 1 nippu uutta sipulia
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 1-2 suippopaprikaa
  • 1 tuore chilipalko
  • 1 pieni purkki (70 g) tomaattipyrettä
  • 4 dl kuohukermaa
  • 5 dl vettä
  • 2 tl suolaa
  •  (nippu retiisiä) 
  • 1 limen mehu
  • pippuria maun mukaan
  • tilliä


OHJE:

Poista nahka ja ruodot kalafileestä, jätä kala melko isoiksi paloiksi.

Pilko sipulit ja valkosipulinkynnet silpuksi sekä chilipalko ohuiksi renkaiksi.

Pilko uudet sipulit varsineen renkaiksi eri kuppiin.

Pese ja kuutioi suippopaprikat.

Mittaa öljy kattilaan ja kuumenna. Lisää sipuli-valkosipulisilppu sekä siivutettu chilipalko ja freesaa niitä noin 4-5 minuuttia pienellä lämmöllä, älä kuitenkaan anna ruskistua.

Lisää joukkoon kuutioidut suippopaprikat ja jatka freesaamista vielä n. 3-4 minuuttia.

Sekoita joukkoon tomaattipyree.

Kaada kuohukerma ja vesi kattilaan. Anna kiehahtaa.
Lisää tarvittaessa vettä.

Siivuta sekaan retiisit sekä uudet sipulit varsineen ja anna keiton porista hiljalleen 7-10 minuuttia.

Lisää lopuksi savukirjolohen palat, limen mehu ja tilli.

Ota keitto pois liedeltä.

Mausta suolalla ja pippurilla. Suolan tarve vaihtelee kalan suolaisuuden mukaan, joten lisää sitä vähitellen.



HYVÄÄ RUOKAHALUA!

13 kommenttia:

  1. Voi miten kiva kuulla Jenni :), uskon että maistuu myös sinulle. Kiva kun kävit täällä vierailulla ja sateesta huolimatta mukavaa alkavaa viikkoa sinulle <3.

    VastaaPoista
  2. Nam! Ihanan näköiset annokset. Lohikeitto on aina hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle Satu <3, ja juu yhdyn sun sanomaasi, lohikeitto on aina hyvää. Iloa uuteen viikkoon myös sinulle!

      Poista
  3. Oi miten herkullisen oloinen resepti <3 Ehdottomasti kokeiluun. Ihanaa viikkoa sateesta huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sanoistasi Tiina ja pakko myöntää kyllä tätä mielellään syö :). Mukavaa tiistaipäivää sinulle ja onneksi ne ovat luvanneet kuivempaa säätä loppuviikkoon.

      Poista
  4. Kiitos keittovinkistä. Minä kala-allergikkona pystyi juuri ja juuri tekemään muulle perheelle lohiruokia. Välillä kun koko kalan tuoksu saa yökkimään. Inhottavia tällaiset allergiat.
    Herkullisen näköinen keitto <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi harmitus, nuo ruoka-allergiat ovat kyllä ikäviä ja rajoittavat syömistä. Ihana olet kun kuitenkin kalaa muulle perheelle taiot, se on aika harvinaista. Mukavaa päivää sinulle Outi :).

      Poista
  5. Herkulliselta kuulostaa ja näyttää, joten pakko testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Pirkko ja kiitos paljon, ihana myös kuulla kun saa jonkun toisen innostumaan reseptistä. Mukavaa ja aurinkoista keskiviikkoa sinulle :)

      Poista
  6. Herkulliselta kuulostaa ja näyttää, joten pakko testata.

    VastaaPoista
  7. Sain tätä siskoni laittamana ja huomenna kokeilen onnistunko minä myös tässä herkullisessa keitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei , onpa kiva kuulla ja takuu varmasti onnistut, kivaa syksyä :).

      Poista