Pages

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

AURINKOISET APRIKOOSI-MANSIKKA SMOOTHIET




Yleensä olen tosi huono nousemaan sängystä silloin kun kello soi. Tulee painettua sitä torkku nappulaa useamman kerran.



Olen viikon verran opetellut nukkumaan menoa riittävän ajoissa, siis tuossa kello 22 aikaan sen normi puolen yön sijasta.


No, mitäkö on muuttunut? Mä herään jo kello 5!


Ei mun tarvitsisi ihan noin aikaisin herätä, mutta kerkeepä sitä sitten ennen töitä kotonakin jotain puuhailla.


Ja niinpä tein meille aamupalaksi smoothiet, yleensä ollaan kuitattu aamiainen muutamalla kupilla kahvia. Ainakin terveellisempi vaihtoehto, vaikka kyllä sitä kahvia edelleen pitää saada.

Kerkesinpä kuvata myös pihan kukkivia kasveja aamutuimaan.







APRIKOOSI-MANSIKKA SMOOTHIET KAHDELLE


Raaka-aineet:

  • 3 tuoretta aprikoosia
  • 1 banaani
  • noin 10-12 kpl tuoretta mansikkaa
  • 1-2 tl hunajaa
  • 1,5 dl turkkilaista jogurttia tai vegaani vaihtoehtona mantelimaitoa
  • ripaus  kurkumaa


OHJE:

Pese ja halkaise aprikoosit, poista kivet. Kuori banaani ja leikkaa puoliksi.

Laita aprikoosit, mansikat ja banaani vähintään tunniksi pakkaseen.

Mittaa tehosekoittimeen 1 dl jogurttia (mantelimaitoa) ja lisää joukkoon ½ banaani ja aprikoosit sekä kurkuma. Soseuta smoothieksi ja kaada laseihin.

Mittaa seuraavaksi 0,5 dl jogurttia (mantelimaitoa) tehosekoittimeen, lisää joukkoon ½ banaani, mansikat sekä 1-2 tl hunajaa. Soseuta smoothieksi ja kaada varovasti aprikoosismoothien päälle lasiin (näin saat kaksi kerrosta).

Voit vielä koristella mansikoilla ja mintulla.




AURINKOISTA HUOMENTA!

4 kommenttia:

  1. Kuvat oli siis todella otettu aamutuimaan! Puoli kahdeksalta katselin, että herkullinen kuva oli pamahtanut Instaan jo kaksi tuntia aiemmin. Ihana raikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, näköjään se nukkumisen ja heräämisen taito vaatii vielä pientä hienosäätöä, nyt pitää varmaan lähteä keittämään ne päiväkaffet, kun alkoi niin ramasee :D

      Poista
  2. On kyllä kaunis ja varmasti myös herkullinen smoothie! Minä aina kauhistelen jo sitä, että joudun heräämään klo:6.20 töihin :)
    Ihanaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mun normaali aika herätä on yleensä noin 6.30, mut nyt on sekaisin kello :D. Voihan se olla tää valoisuuskin, mene tiedä. Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle <3

      Poista