Pages

tiistai 30. toukokuuta 2017

KOTONA TEHTYJÄ JUUSTOPALLEROITA MAUSTETUSSA OLIIVIÖLJYSSÄ




Katselin sunnuntaina televisiosta Yle femman lähettämää ruotsalaista puutarha ohjelmaa. Taisi olla nimeltään puutarhakausi tai jotain sinnepäin. Kaikkea kivaa taas pakersivat ulkona.

Näistä ohjelmista saa aina kivoja ideoita, joita sitten haluaa itsekin kokeilla.


Tällä kertaa teemana oli mm. puutarhahäiden järjestelyä sekä tarjottavien suunnittelua. Vilahtipa ruudussa myös jogurttijuustopallerot (Yle Areenasta voit käydä katsomassa, jos kiinnostaa).


Näiden juustopallojen valmistuksesta ei ikävä kyllä tullut reseptiä tai muutakaan infoa, mutta kokeileva ei tieltä eksy tai miten sen nyt ilmaisisi. Näistä palleroista tuli nyt tällaisia, kun en paremminkaan osannut tehdä, hyviä kuitenkin ja hihkaise toki, jos tiedät jonkin paremman niksin pyöritellä näitä..






Voit käyttää myös osan aurinkokuivattujen tomaattien öljystä.

Uskoisin, että ainakin viikon säilyvät jääkaapissa hyvinä.


KOTONA TEHDYT JUUSTOPALLEROT OLIIVIÖLJYSSÄ


Raaka-aineet:

  • 500 g turkkilaista jogurttia
  • 1 l täysmaitoa
  • 2 kananmunaa
  • 2-2 ½ tl suolaa
  • yrttejä, esim. persiljaa ja ruohosipulia
  • 6-8 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • hyvää oliiviöljyä



OHJE:

Valmistus alkaa edellisenä iltana, jolloin jätät jogurtin huoneenlämpöön yöksi (tai vähintään 10 tuntia). 

Jatka valmistusta kun jogurtti on tekeytynyt.

Lämmitä maito kattilassa kiehuvaksi ja lisää joukkoon suola.

Riko kananmunat jogurtin sekaan ja sekoita. Kaada seos kattilaan, sekoita ja kiehauta uudelleen. Ota pois liedeltä.

Pilko yrtit pieneksi ja lisää kattilaan.

Laita kansi kattilan päälle ja anna juustomassan seistä noin 30 minuuttia.

Kun hera on erottunut juustomassasta, nosta reikäkauhalla massa vedellä kostutetun harson päälle siivilään.

Ota lusikalla tai melonikauhalla massaa ja purista kämmentä apuna käyttäen palloksi, nosta lautaselle (voit laittaa talouspaperia alle, jos massa on kovin märkää).
Omassa melonikauhassa oli reikä, jonka kautta ylimääräisen nesteen sai puristettua pois.

Juustopalloja tuli reilu 30 kappaletta.

Anna palleroisten kuivahtaa noin 30 minuuttia lautasella.

Ota esille puhtaat lasipurkit.

Pilko aurinkokuivatut tomaatit sekä valkosipulinkynnet.

Laita juustopalloja purkkiin ja lisää välillä sekä tomaatin että valkosipulin paloja. Kaada oliiviöljyä niin, että pallerot peittyvät. Laita jääkaappiin. Voit nauttia jo samana päivänä.


Ehkä on parasta ottaa juustopalloja teelusikalla purkista, jotta ne eivät hajoa täysin.




AURINKOISIA HERKUTTELUHETKIÄ SINULLE!

maanantai 29. toukokuuta 2017

Aamiainen Britannian suurlähettilään residenssissä ja miksikö?




Varsin erikoisesti alkoi minun maanantaiaamu, sillä olin saanut kutsun Iso-Britannian suurlähettilään residenssiin, Helsingin Kaivopuistoon.

Kutsun aiheena oli S-ryhmän ja Tescon yhteistyö. Tätä yhteistyötä oli suunniteltu jo pari vuotta ja tarkoituksena on tuoda suomeen pientä ylellistä ja erityistä meidän kuluttajien ruokapöytiin.

 Suurlähettiläs Sarah Price sai tervetulotoivotustensa    jälkeen S-ryhmän kaupalliselta johtaja Ilkka Alarodulta    mölkkypelin.

 Tescon Head of Wholesale & Export Richarh Stratton,      erittäin positiivinen ja  hymyilevä johtaja.


Aamiaisella oli tarjolla Tescon Tuotteita.








Tuotevalikoima käsittää aluksi 200 laadukasta tuotetta Tescon Finest- ja Free from –tuotesarjoista. Erityisesti Free from –sarja tuo uusia vaihtoehtoja gluteenittomaan ruokavalioon eikä muita erityisruokavaliota tai ruoka-allergikkoja ole unohdettu.




Gluteenittomana löytyy erilaisia pastoja, keksejä (esim. Digestive), ateriakastikkeita ja pakasteita.


Hemmotteluun on tarjolla hilloja, säilykkeitä, hunajaa, siirappia, laaja valikoima erilaisia teelaatuja, pakasteita, riisejä, mausteita ja mm. pastoja sekä ateriakastikkeita.

Tuotteita löytyy aluksi pääkaupunkiseudun Prismoista, S-Marketeista ja Alepoista. S-ryhmästä kerrotaan, ettei suomalaisia yrityksiä tai tuotteita suinkaan olla jättämässä pois markkinoilta, vaan he haluavat tarjota kuluttajille lisää niillä alueilla, joissa tarjonta on ollut suppeaa ja muutenkin tuonnin varassa.



Löysin jo omia suosikkeja, joita olin kaivannut ja iloitsen, jos hinnat pysyvät kohtuullisina.

  Lähtiessä piti vielä kuvata lähetystön pihapiiriä.


 Parkkipaikan vieressä Nils Holgerssonin serkkuja.

tiistai 23. toukokuuta 2017

PITKÄ VIIKONLOPPU ITALIASSA, 3 KAUPUNKIA, OSA 3 COMO


NELJÄSSÄ PÄIVÄSSÄ MILANO, VENETSIA JA COMO

PÄIVÄ KOLME COMO


Koska otimme tavoitteeksi vierailla näissä edellä mainituissa kaupungeissa, ei silloin auta valittaa väsymystä tai pientä päänsärkyä, joka johtui yömyöhään venyneestä siskon syntymäpäiväjuhlista.

Kello herätti taas kukonlaulun aikaan. Kattilallinen pannukahvia tuttuun tapaan (ei löytynyt pannua eikä muutakaan keitintä meidän huoneistosta), aamutoimet ja juoksujalkaan rautatieasemalle.


Jonotimme ensin väärällä luukulla, josta sisuuntuneina päätimme ostaa liput automaatista. Halpa hinta (4,80) houkutti ostamaan kyseiset liput, no matka kesti sitten reilun tunnin enemmän ja se vaihto jollain asemalla naurattaa vieläkin. Kyseinen juna oli kuin lähijunat meilläpäin, joka asemalla pysähdyttiin eikä ehkä kaikkein miellyttävin ollut junan ulkoasu (täynnä huonoja graffiteja niin ulkoa kuin sisältäkin).

Comoon kuitenkin saavuttiin ennen yhtätoista ja heti asemalta aukesi aivan henkeäsalpaavat maisemat.




Täällä voisin viettää aikaa. Upeat kukkulat kohoavat korkeuksiin, jolle järvi tarjoaa kauniin vastakohdan.



Lago di Como on Italian kolmanneksi suurin järvi heti Gardan ja Maggioren jälkeen. Tämä paikka on myös kuuluisuuksien mieleen. Itse George Clooneyn kerrotaan viihtyvän täällä, mutta ikävä kyllä rantalomakohteeksi tästä paikasta ei ole. Veneillä voi liikkua pitkin järveä, mutta uiminen onnistuu vain altaissa.





Comon aukiolla voi istuskella terasseilla ja ihailla tuomikirkkoa.



Kauniita kapeita kujia pitkin on kiva kävellä.


Shoppailin aika kivat kengät kesäksi.




Äitienpäivä oli seuraavana päivänä ja leipomoiden ikkunoista ihailimme näitä kakkusia.


Vilkkaan rantakadun rantaan oli joutsenpariskunta rakentanut pesän, jossa oli jo pari untuvikkoa.




Kaiken kaikkiaan Como tarjoaa upeat ja romanttiset näkymät, joita voi ihailla pyöräillen tai veneretkiä tehden. Voin vain kuvitella miltä kaupungissa näyttää iltaisin. Tänne haluan uudelleen.



Ps. Milanoon palasimme takaisin pikajunalla, aikaa kului vajaa tunti ja hinta 14,- euroa.

Jos haluat nähdä aikaisemmat kaupungit niin linkki tässä Milano ja Venetsia

maanantai 22. toukokuuta 2017

Kevään vihreä Currykanakeitto vihanneksilla



Kiireisen ja työntäyteisen päivän päälle ei mahdottomia jaksa keittiössä. Kuitenkin hyvää ruokaa on saatava, vähän niin kuin palkinnoksi itselle.

Keitot valmistuvat nopeasti ja ovat muutenkin mainio ruoka illalliseksi.



Tämän keiton valmistuksessa ei tarvita koko arsenaalia mausteita, riittää kun hankit vihreää curry pastea ja kanaliemikuution sekä kuivattua korianteria.

Keiton muut raaka-aineet ovat broilerin fileesuikaleet sekä vihreitä vihanneksia ja liemeen makua antamaan lisätään veden lisäksi kookosmaitoa.


Sisko poikkesi kotimatkallaan ja huokaili moneen kertaa, että onpa ihanaa keittoa, tästä täytyy mainita myös ystäville. Aika kiva kiitos vai mitä J



VIHREÄ CURRYKANAKEITTO 6:lle



Raaka-aineet:

  • 700 g broilerin fileesuikaleita
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 5 varsisellerin vartta (n. 150g)
  • 300 g kesäkurpitsaa
  • 200 g pimiento de padros pikku paprikoita tai 1 iso vihreä paprika
  • 5 tl vihreää curry paste (esim. Spice Up)
  • 1 tlk kookosmaitoa (400ml)
  • 4 dl vettä
  • ½ tl kuivattua korianteria
  • 1 kanaliemikuutio
  • 3 rkl öljyä
  • 1 ruukku lehtikaalia/nokkosta
  • 1 limen mehu


OHJE:

Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipulinkynnet.

Pese varsisellerin varret, kesäkurpitsa sekä paprikat ja viipaloi vihannekset melko suuriksi suupaloiksi.

Mittaa öljy kattilaan (2-3 litran) ja lisää joukkoon vihreä curry paste sekä sipuli ja valkosipulinkynnet.
Sekoita ja kuullota sipuleja hetki.

Lisää seuraavaksi broilerin fileesuikaleet ja jatka paistamista kokoajan sekoittaen muutama minuutti. Älä kuitenkaan ruskista, vaan alenna lämpöä liedellä. Broilerin fileesuikaleiden ei tarvitse kypsyä ihan kokonaan.

Lisää loput raaka-aineet eli pilkotut varsisellerit, kesäkurpitsat ja paprikat. Jatka paistamista vielä muutama minuutti.

Kaada kookosmaito kattilaan sekä saman verran vettä (ota hanasta vettä tölkkiin). Lisää kanaliemikuutio ja kuivattu korianteri.

Anna keiton porista hiljalleen noin 10 minuuttia. Vihannekset on tarkoitus jättää al denteksi, jotta niissä olisi hiukan purutuntumaa.

Lisää juuri ennen tarjoamista ruukullinen lehtikaalia tai tuoreita vedellä huuhdeltuja nokkosen varsia (muista käyttää kumihanskoja ja voit ryöpätä ne nopeasti ennen keittoon lisäämistä) sekä 1 limen mehu.





HYVÄÄ RUOKAHALUA!