Pages

lauantai 25. helmikuuta 2017

80/20 ruokavaliotyökirja, Energiaa, iloa ja makua elämääsi



Kädessäni on tämän kevään yksi uutuus kirjoista, joka on kirjoitettu meille painonsa kanssa kamppaileville ja muutosta haikaileville ikuisiin laihdutuskuureihin kyllästyneille.

80/20- ruokavaliotyökirja on Mia Karlssonin ja Marika Venäläisen kirjoittama teos, joka on syntynyt halusta auttaa suhtautumisessa tasapainoiseen ja järkevään syömiseen sekä elämään itseensä.
Kirjassa 80:llä tarkoitetaan järkeviä valintoja ja loput 20 on omien makumieltymysten mukaisia. Eli kun teet 80 % järkeviä valintoja ei silloin tällöin herkuttelusta tarvitse luopua. Jokapäiväinen herkuttelu on asia erikseen.





Teos toimii nimensä mukaisesti työkirjana, johon voit kirjoittaa niin tavoitteistasi, onnistumisista, oivalluksista ja omasta 80/20 päivästäsi.



Kirjan ohella tarjotaan myös ilmaista ja maksullista See How You Eat Coach –sovellusta, joka helpottaa havainnollistamaan, mitä olet päivän aikana nauttinut. Monta kertaa se kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ohjelma myös pisteyttää ja kertoo miten pärjäsit, aika helppoa vai mitä.


Sain kirjan reilu kuukausi sitten arvosteltavaksi ja samalla olen pikkuhiljaa perehtynyt omiin ruokailutottumuksiini.
Ruokarytmini nyt ainakin on yksi niistä asioista, johon on ollut syytä puuttua. Itse asiassa minähän syön oikeastaan vain iltaisin ja silloinkin melko myöhään (joskus jopa yöllä). Olen ilmeisesti myös liikuntarajoitteinen, siis todella vaikea on saada itsensä ulos edes pikku kävelylle. No eipä se paljoa muuta enää tarvitsekkaan, kun energiat on alhaalla, väsyttää ja ottaa päähän.

Onneksi noita ihania uusia tuotteita on tullut kauppoihin, niin kuin Härkis, johon olen hurahtanut ja saanut miehenikin mukaan. Myös uusia kasvisreseptejä on tullut kokeiltua ja kehiteltyä. Nämä jos mitkä helpottavat niiden järkevien valintojen suhteen.



Mukavaa luettavaa kirjassa on ollut myös muiden samojen asioiden kanssa kamppailevien tarinat, joihin kirjan kirjoittajat ovat etsineet ratkaisuja. Tietoa ja neuvoja tarjotaan niin asenteisiin, herkutteluun, terveyteen kuin liikuntaankin.



Kirjan lopussa löytyy myös kivoja ja helposti muokattavia reseptejä, joista muutamaa on tullut kokeiltuakin. Tosin hiukan taitoa ja mielikuvistusta vaatii sisäistää ja toteuttaa samankaltaisia ohjeita itsenäisesti, varsinaisia pääruokia kun löytyy vain neljää erilaista.

Ihastuin kirjan ulkoasuun ja siinä käytettyihin väreihin, vaalean vihreä merkitsee ainakin minulle uuden alkua, jotain joka on syntymässä. Muutenkin opas sisältää helposti ymmärrettävää ja luettavaa tekstiä.



Nyt pitäisi vaan osata keskittyä niihin olennaisiin asioihin ja tämän kirjan opein selvittää itselleni minkälaisia muutoksia haluan omaan elämääni ja mihin asetan tavoitteeni. Onneksi eväitä on runsaasti tarjolla tämän kirjan myötä.

Lopuksi laitan tähän oman reseptini, joka on sillä 80 puolella ja säästää sen 20 % viikonloppuun.







KVINOA-VIHANNESPAISTOS

Raaka-aineet:


  • 2 dl kvinoaa
  • 4 dl vettä
  • 1 fond du chef vegetable kasvisliemikuutio
  • 300 g parsakaalia
  • 300 g kesäkurpitsaa
  • 1 tlk linssejä suolavedessä (400/260g)
  • 1 tlk tomaattimurskaa (390g)
  • 1/2 tl cayennepippuria
  • 1/2 tl korianterijauhetta
  • 1/2 tl juustokuminaa
  • 4 kananmunaa
  • 100 g fetajuustoa
  • öljyä vuoan voiteluun


OHJE:

Aseta uunin lämpötilaksi 180 astetta.

Huuhdo kvinoa kuumalla vedellä ja laita kattilaan. Lisää joukkoon 4 dl vettä sekä kasvisliemikuutio. Keitä noin 10 minuuttia.

Huuhtele parsakaali sekä kesäkurpitsa. Pilko kasvikset.

Lisää kvinoan joukkoon tomaattimurska, pilkotut kasvikset, linssit sekä kuivamausteet ja jatka keittämistä vielä 5 minuuttia.

Kaada kvinoa-kasvispata öljyllä voideltuun vuokaan.

Tee lusikalla tai kauhalla kolot kananmunia varten.

Leikkaa fetajuusto kuutioiksi ja lisää paistoksen pinnalle.

Laita vuoka uuniin ja paista noin 20 minuuttia, kunnes kananmunat ovat kypsyneet.



Kommentoimalla tähän postaukseen olet mukana tämän huikean oppaan arvonnassa.

Kirjan loppu sanoin: ”Energiaa, iloa ja makua elämääsi” J

38 kommenttia:

  1. Oon kuullu tästä 80/20 periaatteesta ja kuulostaa tosi mielenkiintoiselta kirjalta! Mukana arvonnassa ilman muuta! 😀

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava kirja, haluaisin tutustua!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen kirja, mukana arvonnassa :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa mainiolta kirjalta ja tulisi mulle tarpeeseen. Pudotettavaa painoa on, mutta motivaatio on päässyt taas katoamaan.
    (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  6. Voi, kuinka vaikeaa se voikaan olla. Laihtuminen nimittäin. Kolme kiloa lähtenyt, auttaisikohan tuo kirja saamaan loput liiat kilot helpommalla pois.
    Arvontaan, totta kai.
    leenvikki@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Tuo vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mukaan siis arvontaan. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Tosi mielenkiintoinen kirja!
    Mä olen muutenkin ihan superkiinnostunut näistä ravitsemuksellisista asioista, eli ainakin kirja saisi hyvän kodin <3

    VastaaPoista
  9. Todella mielenkiintoinen kirja, tähän olisi hauska tutustua tarkemmin. Mukana arvonnassa! :-)
    julia.hakkanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoinen kirja, mukana!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kiinostaa kyllä! Mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  12. Mukana kiinnostavan kirjan arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Oi..varmasti inspiroiva kirja..pidetään peukkuja pystyssä arvonnna suhteen ;)
    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ulla

      ja paljon onnea sinulle, olet voittanut loistavan kirjan.
      Laitatko minulle kotiosoitteesi, niin voin laittaa kirjan postiin.

      Poista
    2. Hei..nyt vasta huomasin tämän..fb-viestisi perusteella. Osoitteeni on Kitronintie 2c9,93600 Kuusamo.. kiitos paljon, jään innolla odottamaan, että saan kirjan luettavaksi :)

      Poista
  14. mukana mielenkiintoisen kirjan arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  15. mukana arvonnassa.
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Mukaan mielenkiintoiseen kirja-arvontaan! hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Voi tämähän kuulostaa ihanalta!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista