Pages

torstai 1. joulukuuta 2016

GLUTEENITON SAVUKALKKUNAPIIRAKKA, pinaattia, tomaattia ja oliiveja





Koko päivän pyörinyt mielessä, jotain kivaa pikkusuolaista, jotain kivaa iltapalaksi. Rattaat pyörii vinhasti päässä ja visio on syntynyt J.

No ei, ei se nyt ihan järisyttävää ideaa tuottanut, mutta ei huonoakaan. Savukalkkunalla, miniluumutomaateilla, pinaatilla sekä isoilla kivettömillä oliiveilla täytetyn piirakan. Mutta annas olla, pohja ei olekaan ihan mikä tahansa pohja, vaan maukas, herkullinen ja oikeastaan ihan täydellinen gluteeniton piirakkapohja, niin totesi ainakin mieheni, kun kolmatta palaa itselleen leikkasi.





Tämä gluteeniton Semper Fin Mix hieno jauhoseos osoittautui mainiosti käyvän piirakkapohjan leipomiseen. Ja mikä parasta, laitoin kaikki ainekset monitoimikoneeseen kerralla, muutaman minuutin pyöräytys ja pohja oli valmis piirakkavuokaan. Nopeaa ja helppoa, sopii mainiosti arki-illan leivontaan. Taikina onnistuu myös käsin eikä vaadi kuin hiukan ruista ranteeseen.

Halusin lähestyä piirakan täytettä vähän normaalista poiketen eli leikkasin savukalkkunafilee leikettä n. 3 senttiä leveäksi suikaleeksi. Päälle laitoin tuoreita pinaatinlehtiä sekä yhden miniluumutomaatin ja pyöräytin sen rullaksi. Näitä rullia tuli reilu 20 kappaletta.




Todettakoon heti, että tämä visioni vaihe oli se aikaa vievin osuus. Ja kun olen tämmöinen hätähousu, niin pikku virhe oli laittaa nuo rullat ja oliivit ensin piirakkapohjan päälle ja sitten vasta kaataa creme fraiche-kananmuna-juustoraasteseos.





No, eihän se tietty makuun vaikuttanut, mutta olisipa ollut jännä nähdä minkälainen piiraasta olisi tullut, kun olisin tehnyt sen oikeassa järjestyksessä. Piirakka oli kyllä niin hyvää, että varmasti ensi viikolla menee uusiksi ja toivottavasti sitten muistan sen oikean järjestyksenkin J.





Piirakka on tehty 24 cm irtopohjaiseen vuokaan ja yhteistyössä Semperin kanssa.

GLUTEENITON SAVUKALKKUNAPIIRAKKA, pinaattia, tomaattia ja oliiveja

Raaka-aineet:

Pohja:
  • 3,5 dl Semper Fin Mix hieno jauhoseosta
  • 150 g kylmää voita kuutioina
  • 2 rkl kylmää vettä
  • 1,5 dl emmental juustoraastetta
  • vuoka sprayta piirakkavuoan voiteluun


Täyte:

  • 200 g Arla lempi creme faiche
  • 2 kananmunaa
  • 175 g emmental juustoraastetta
  • ripaus suolaa ja mustapippurirouhetta


  • 200 g savukalkkunafilee leikettä
  • 1 rasia miniluumutomaatteja
  • pieni pussi pinaatinlehtiä
  • 1 prk Filos deluxe isoja kivettömiä oliiveja (tai vastaavia)



OHJE:

Aseta uunin lämpötilaksi 185-190 astetta.

Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita monitoimikoneella pienellä nopeudella muutama minuutti tai ihan vain käsin.
Pyöritä taikina palloksi.

Voitele piirakkavuoka vuoka spraylla.

Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita hiukan hienoa jauhoseosta pohjan päälle, niin sitä on helpompi työstää.
Voit laittaa piirakkavuoan jääkaappiin odottamaan täyteen rullien valmistumista.

Leikkaa savukalkkunafilee leikkeestä noin 3 cm leveitä siivuja. Peitä siivut pinaatin lehdillä ja lisää miniluumutomaatti päälle. Pyöräytä rullaksi. Jatka näin kunnes sinulla on reilu 20 kp valmiita rullia.

Kaada oliivit lävikön läpi.

Sekoita kananmunat sekä juustoraaste creme fraicheen ja mausta ripauksella suolaa sekä mustapippurirouhetta.

Kaada seos piirakkataikinan päälle.

Asettele nyt rullat piirakkavuokaan niin, että tomaatit ovat pystyssä. Lisää oliiveja tasaisesti ympäri piirakkaa.

Paista piirakkaa noin 40 minuuttia uunin alatasolla.

Anna piirakan jäähtyä ennen kuin laitat sen tarjolle.


Lisänä voit tarjota silmusalaattia/tuoreita yrttejä/rucolaa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti