Pages

perjantai 7. lokakuuta 2016

Rucolalla ja pestolla maustettua helmirisottoa ja retikkaa






Olin keskiviikkona tutustumassa kotimaiseen Benella Kirjoloheen, josta haluan kertoa myös sinulle muutamalla lauseella.






Benella Kirjolohi,  kala, joka tekee hyvää, on suomalaisten kasvattamaa, tuoretta ja terveellistä kirjolohta. Sen sanotaan tekevän hyvää niin syöjälleen kuin ympäristölleen. Sille on myönnetty sydänmerkki.


Benella Kirjolohet ruokitaan ainutlaatuisella rehuinnovaatiolla, Itämerirehulla, joka varmistaa kuluttajan saavan oikeanlaiset EPA- ja DHA-rasvahapot. Sama Baltic Blend-rehu vähentää Itämeren ravinnepäästöjä ja se on mielestäni upeaa, jos mikä.


Benella Kirjolohta myydään kalatiskeillä ainakin aluksi Uudenmaan ja pääkaupukiseudun K-citymarketeissa ja K-supermarketeissa sekä yksittäisistä kaupoissa ympäri Suomen. Samalla myytävä kala, saa myös kasvot eli kuluttaja saa tarkan tiedon siitä, kuka on kalan kasvattanut.





Pääsimme maistamaan keittiöpäällikkö Kari Aihisen loihtimia annoksia kyseisestä kalasta ja ihan huikealtahan ne maistuivat.






Tarjolla oli Benella Mätiä, Benella Lämminsavufilettä ja lakritsilla ja sitruunamelissalla marinoitua Benella Kirjolohta.

Suurena kalan ystävänä, suu oli messingillä ja kieli meni mukana.

Benella Kirjolohi maistui erittäin hyvältä.






Lämminsavulohi tarjoiltiin salmiakilla maustetulla perunahelmirisotolla. Helmirisotto oli aivan uutta minulle, mutta se oli rakkautta ensi lusikallisella.





Niinpä sitä oli sitten heti kokeiltava myös kotona, salmiakkia saati kalaa ei tähän hätään ollut, joten tein risotosta näin lihattoman lokakuun kunniaksi kasvisaterian.





PERUNAHELMIRISOTTO RUCOLALLA JA PESTOLLA SEKÄ FRITTI RETIKKAA


Raaka-aineet:

  • 2 dl Helmi-perunasuurimoita
  • 2 litraa vettä
  • 1 sipuli
  • 4 dl kasvislientä
  • 1 prk Arla rucola-pesto tuorejuustoa
  • 1 rs tuoretta rucolaa (70 g)
  • 1 tl voita
  • 2-3 rkl juustoraastetta esim. parmesan
  • sitruunan mehua
  • suolaa ja pippuria
  • n. 300 g retikkaa
  • rypsiöljyä friteeraukseen









OHJE:
Mittaa kattilaan 2 litraa vettä ja perunahelmet. Keitä noin 15 minuuttia kunnes helmet ovat läpikuultavia ja kypsiä.
Valmista sillä välin rucola-pesto tuorejuustosose.
Laita mixeriin tuorejuusto sekä tuore rucola. Purista sekaan muutama ruokalusikallinen sitruunan mehua sekä ripaus pippuria ja suolaa. Aja soseeksi. Jätä odottamaan.
Kuumenna kasvisliemi.
Siivilöi kypsät helmet, huuhtele ne kylmän juoksevan veden alla.
Pilko sipuli hienoksi ja paista sitä kevyesti pannulla (kattilassa).
Lisää perunahelmet pannulle sekä kasvislientä pienissä erissä kuin tekisit risottoa.
Kun helmirisoton rakenne on sopivaa lisää joukkoon voi ja 5 rkl rucola-pesto tuorejuustososetta.
Mausta helmirisottoa muutamalla ruokalusikallisella sitruunamehua, tarkista suola ja pippuri. Jätä odottamaan, jos teet vielä friteeratut retikat, muussa tapauksessa lisää juustoraaste.

Kuori retikka ja jaa se noin 3 osaan.
Siivuta yksi osa ohuiksi siivuksi ja paloittele loput 2 osaa n. 5  x 1 suorakaiteen muotoisiksi paloiksi.
Lämmitä noin 2 dl rypsiöljyä korkealaitasessa pannussa tai kattilassa.
Kun öljy on kuumaa friteeraa ensin retikkasiivut, niin että ne saavat hiukan väriä ja pehmenevät.
Laita talouspaperin päälle lautasella (enin rasva imeytyy pois)
Friteeraa lopuksi retikkapalat, muista kääntää niin, että joka sivu saa paahteisen värin, laita talouspaperin päälle.
Ripottele päälle suolaa.
Lämmitä helmirisotto ja lisää juustoraaste.
Annostele helmirisotto lautaselle ensin ja retikan palat päälle.

Voit koristella annoksen silmusalaatilla ja laita ylijäänyt rucola-pesto tuorejuustoseos myös tarjolle.



2 kommenttia:

  1. Voi kun olisin tuonne ehtinyt! Lohi on suurta herkkuani, ja minkä annoksen olit loihtinut tapahtuman inspiroimana ja vielä vegenä : ) Mäkin olen ollut yllättynyt noista suurimoista, pitääpä tehdä reseptilläsi uudestaan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ystäväiseni <3, oli kyllä kiva tilaisuus ja hieno tarina tuolla Benella Kirjolohella, toivottavasti saadaan pian kaikkien pöytään. Helmisuurimot voi nam :). Mukavaa alkavaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista