Pages

maanantai 24. lokakuuta 2016

GLUTEENITTOMAT PURJO-KANAPIIRASET








Sunnuntai on kyllä päivistä paras ja ainoa vapaapäiväni. Siitä pitääkin ottaa kaikki irti. Yleensä heräilen puoli kahdeksan aikaan, keittelen kahvia kaikessa rauhassa ja istuudun sohvalle.

Painan television kaukosäädintä kanavalle 1. Näin olen tehnyt jo yli 20 vuotta ja tuo ohjelma on ”Avara luonto”. Silmäni tapittavat ruutua ja ohjelma vie mukanaan kiehtoviin luontoelämyksiin. Mikä jännintä, aina vaan tuntuu löytyvän silläkin saralla uusia ja tutkimattomia eläimiä ja elinpiirejä.

Kun ohjelma loppuu, voi hyvillä mielin miettiä päivän tekemisiä. Yleensä aloitan pikku siivouksella, viikolla kun en jaksa enkä oikein kerkiäisikään. Sitten on kiva leipoa, joko suolaista tai makeaa.








Tällä kertaa päädyin suolaisiin gluteenittomiin purjo-kanapiiraisiin. Niistä tuli kyllä niin suun mukaisia. Sopivan suolaisia ja rapeita ja ne upposivat kuin kuumille kiville.

Itselläni ei ole todettua keliakiaa, mutta syötyäni vehnää tai ruista vatsani turpoaa, sitä kiertää ja kipujen kanssa juostaan hotellihelpotukseen. Samaa ei todellakaan tapahdu kun leivon gluteenittomilla jauhoilla. Kakuistakin tulee muuten paljon paremmin kohoavia näillä jauhoilla.













Iltapäivällä kerkesin vielä tyttären ja siskon kanssa elokuviin. Olipa hauska leffa, ”Bridget Jones`s Baby”, sai kyllä nauraa vatsa kippurassa ja ihailla niitä komeita miehiä, joita Bridget aina onnistuu vierellensä kokoamaan. Muutama tippakin tietty tuli silmäkulmaan, mutta joo, i love it!

Sunnuntaipäivä on kyllä viikon paras päivä <3.




PURJO-KANAPIIRASET GLUTEENITTOMAT

(ohje myös tavallisille jauhoille)

Raaka-aineet:

Pohja:
  • 75 g voita
  • 2 ½ vettä
  • 1 pkt kuivahiivaa (11g)
  • 1 ps mummon pekoninmakuista perunamuusijauhetta
  • 2 ½ sunnuntai gluteeniton jauhoseosta/semper mix fiber (tavallisia vehnäjauhoja 3 dl)


Täyte:

  • 400 g broilerin fileepihvejä
  • n. 20 cm pala purjoa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • ½ tl inkiväärijauhetta
  • ½ cayennepippurijauhetta
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 dl juustoraastetta
  • öljyä paistamiseen


Voiteluun:

  • 80 g voita sulatettuna
  • 1 dl tuoretta basilikaa silppuna


Päälle:

  • n. 100 g fetajuustoa
  • 150 g juustoraastetta


OHJE:

Alusta ensin taikina.
Sulata voi ja lisää vesi taikinakulhoon.
Sekoita hiiva perunamuusijauheisiin. Sekoita taikinakulhoon.
Anna turvota muutaman minuutin.
Lisää gluuteenittomat jauhot.
Kohota 1 tunti liinan alla lämpimässä paikassa.
Laita jauhoja leivontapöydälle ja vaivaa taikinaa.
Leivo taikinasta noin 35 cm pitkä pötkö ja jaa se 10 osaan.
Pyöritä ensin palloiksi ja painele sitten varovasti ½ cm paksuksi ympyräksi. Taikina on helposti hajoavaa, kannattaa käyttää lastaa apuna, kun nostat piiraset leivinpaperin päälle uunipellille.
Kohota vielä 30 minuutia liinan alla.
Sulata voi ja yhdistä basilikasilppu. Voitele piiraset.
Paista ensin uunin keskitasolla 200 asteessa 10 minuuttia.
Ota pois uunista.
(Itse paistoin pelti kerrallaan ja jaoin täytteen toiselle kun seuraava pelti meni uuniin)
Jaa täyte (n. 2 rkl/piiras) piirakoille, lisää fetajuustopalat ja juustoraaste päälle.
Paista vielä noin 10 minuuttia.
Jos voi-basilikasulaa on jäänyt yli, voit vielä voidella valmiiden piirasten reunoja sillä.

OHJE TÄYTTEELLE:

Tee täyte sillä välin kun taikina nousee.
Leikkaa broilerin fileepihvit melko pieniksi suikaleiksi tai paloiksi.
Yhdistä kaikki kuivamausteet.
Siivuta purjo.
Lisää öljyä pannulle.
Paista fileepaloja muutama minuutti.
Lisää purjosuikaleet ja kuivamausteet, jatka paistamista vielä jokunen minuutti.
Lisää lopuksi ruokalusikallinen hunajaa ja ota pannu liedeltä.

Kun täyte on hetken jäähtynyt sekoita 1 dl juustoraastetta täytteeseen. Jätä odottamaan.

Piiraset ovat melko täyttäviä ja käyvät hyvin vaikka ilta-aterialle salaatin kera.



2 kommenttia:

  1. Kokeiluun menee heti, kun saadaan tähän remonttihuusholliin keittiö! Kiitos, sormet syyhyää päästä kokkailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi sinä saat uuden keittiön, mahtavaa, niin pitäisi meilläkin remontoida, vain raha on enää esteenä :D. Uskon, että kokkailuhalusi nousevat lentoon tämän myötä. Mukavaa keskiviikkoa sinulle :).

      Poista