Pages

torstai 29. syyskuuta 2016

Herkulliset ja nopeat pakistanilaiset seekh kebabvartaat ja raitakastike






Minulla oli tuuria muutama viikko sitten, kun voitin SantaMaria:n järjestämässä kuvakilpailussa ja sain oikein kotiin kuljetettuna paketillisen heidän mausteitaan.





Paketista löytyi mm. paljon erilaisia maustesekoituksia, joista osa oli ihan uusia minulle.





Koska pidän paljon intialaisista ruuista, halusin heti testata SantaMarian ”Indian Seekh kebab” valmista maustesekoitusta.





Seekh kebab:n kerrotaan olevan pakistanilainen versio kebabista. Se tehdään perinteisesti lampaanjauhelihasta, muotoillaan vartaisiin ja grillataan.




Kaupan palvelutiskiltä ei kuitenkaan löytynyt lampaan jauhelihaa, niinpä päädyin ”kylän parhaaseen paistinjauhelihaan”, sillä nimellä sitä ainakin myytiin :).





Ruoka valmistuu kyllä helposti ja nopeasti näillä valmis sekoituksilla, joka onkin arki-iltana hieno homma.

Yksi pussi riittää 4 annokseen, en kuitenkaan käyttänyt kuin puolet ja lisäsin hiukan valkosipuli- ja sipulijauhetta sekä paprikaa ja cayennepippuria.
Lampaan jauhelihaa käytettäessä tuo koko pussi olisi varmaan tarpeen.





PAKISTANILAISET SEEKH KEBABIT JA  RAITAKASTIKE 4:lle



Raaka-aineet:


  • 500 g hyvää naudan jauhelihaa
  • 1/ ps SantaMaria indian seekh kebab maustesekoitus
  • 2 tl valkosipulijauhetta
  • 2 tl sipulijauhetta
  • 2 tl paprikajauhetta
  • ½-1 tl cayennepippuria
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl persiljasilppua
  • sitruunan siivuja tai lohkoja
  • öljyä paistamiseen
  • vartaita tai bambutikkuja



Raitakastike:

  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • ½ sitruunan mehu
  • 1 ps SantaMaria indian Raita



OHJE: 

Jos käytät bambutikkuja, laita ne nyt veteen likoamaan (vähintään 15 minuuttia)

Mittaa kaikki kuivamausteet kuppiin ja sekoita ne kulhossa jauhelihan joukkoon.

Silppua persilja ja lisää massaan.

Jätä massa hetkeksi sivuun ja tee raita-kastike.

Kaada valmis raita mix jogurtin joukkoon ja lisää sitruunan mehu.

Laita kastike jääkaappiin tekeytymään.

Jaa jauhelihamassa kahdeksaan osaan pulliksi ja leivo ne ensin ”nakkimakkaran” muotoon.

Työnnä vartaat pötkylän läpi.

Kuumenna öljy kuumaksi pannulla ja paista vartaita noin 1-1,5 minuuttia/puoli.

Purista sitruunaa valmiiden kebab vartaiden päälle.

Tarjoa esimerkiksi salaatilla, pitaleivällä, tortilloilla tai riisillä.




tiistai 27. syyskuuta 2016

LÄMMIN LOHI-KESÄKURPITSASALAATTI, vähähiilihydraattinen





Kevyempi ja vähähiilihydraattinen linja ruokavaliossamme jatkuu edelleen. Vaa`alla emme käyneet ennen tätä karpimpaa suuntaa, mutta nyt jo tuntuu paremmalta. Turvotus vatsassa ja pallean seudulla on laskenut ja olo tuntuu aavistuksen pirteämmältä.





Vaatteet eivät purista, tosin ei tässä todellakaan ole vielä kiirettä shoppailemaan uusiakaan.





Kuuria on kestänyt nyt 2 viikkoa, mitään ketoosia emme ole tavoitelleet ja tuskin se on tällä kertaa se juttu. Koko kuukausi pyritään syömään ilman turhia hiilareita (ainakin leipä saa jäädä kauppaan ja potut laariin).





Hienointa olisi jos painokin tippuisi muutamalla kilolla, mutta varsinkin tuota aktiivisuus ja jaksamispuolta tässä haetaan enemmän. Minä ja mieheni voivotellaan iltaisin ja aamuisin väsymystä ja vastahan tuo pimeä vuodenaika on alkamassa.





Uskon, että ruokavaliolla on suuri merkitys juuri jaksamiseen. Tietysti ulkoilu ja liikunta antavat lisäpotkua.





Lämmin salaatti on nopea ja helppo valmistaa iltapalaksi ja koska viikonloppuna syötiin lihaa, on nyt kiva laittaa se kalasta.


 GRILLATTU LOHI-KESÄKURPITSASALAATTI 4-5:lle



Raaka-aineet:
  • 150-200 g lohta/kirjolohta/palana/ruokailija
  • 1 kesäkurpitsa (n. 400-500 g)
  • valmis salaattisekoitus
  • cashew/saksanpähkinöitä/maapähkinöitä iso kourallinen


Marinadi kesäkurpitsoille ja kalalle:

  • ½ dl hyvää oliiviöljyä
  • 1 sitruunan kuori raastettuna
  • ½ sitruunan mehu
  • 2 valkosipulinkynttä raastettuna
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl pippuria


Salaattikastike:

  • ½ nippu ruohosipulia (n. 1 dl)
  • ½ sitruunan mehu
  • 1 dl smetanaa/turkkilaista jogurttia
  • ½ rs pinaattia (35 g)
  • suolaa, pippuria ja ripaus sokeria/hunajaa/makeutusainetta


OHJE:

Valmista ensin marinadi.
Lisää oliiviöljyn joukkoon kaikki aineet ja sekoita.
Pese kesäkurpitsa ja leikkaa se ensin pituussuunnassa puoliksi ja sen jälkeen siivuta puolikkaat n. 1 cm paksuisiksi.
Laita leikatut kesäkurpitsat marinadiin.
Valmistetaan seuraavaksi salaattikastike.
Mittaa mixeriin hiukan pienennetty ruohosipuli, pinaatit, smetana, sitruunan mehu. Kun yrtit ja pinaatit ovat silppuna, mausta kastiketta ripauksella suolaa, pippuria ja sokeria.
Laita kastike jääkaappiin odottamaan.
Jaa salaattisekoitus pussista suoraan annoslautasille.
Ota kesäkurpitsat pois marinadista eri astiaan ja laita kalan palat vuorostaan marinadiin
Laita (parila) pannu liedelle ja kuumentua kunnolla.
Grillaa kesäkurpitsa siivuja n. minuutti/puoli. Laita valmiit kesäkurpitsat lautasille salaatin päälle.
Grillaa viimeiseksi kalat, noin minuutti/puoli ja asettele lautasille.
Voit halutessa lisätä hiukan sormisuolaa kalan palojen päälle.
Murskaa pähkinöitä ja ripottele ne annoksiin.

Lisää salaattikastike.



perjantai 23. syyskuuta 2016

SITRUUNAISET BROILERIN KOIPINUIJAT, HERKULLISTA SORMIN SYÖTÄVÄÄ






Tykätäänkö teillä sormiruuista, sellaisista napostelu aterioista?




Nyt taas kun ”Vain Elämää” – ohjelma on alkanut televisiosta, niin meillä sitä hehkutetaan juurikin käsin syötävillä ja dipattavilla herkuilla, ne ovat kuin yksityiset cocktailkutsut olohuoneessa television äärellä.




Hyvää musiikkia korvista sisään ja maukasta ruokaa suuhun. Voi ihanuutta se on elämää.




Tässä on yksi vanhempi ja niin hyväksi todettu ohje, juurikin tällaisia tilaisuuksia varten.





Sitruunaisia nuijia on ihana kaluta käsin ja tuota lientä kiva imeyttää patonkiin.





SITRUUNAISET KOIPINUIJAT


Raaka-aineet:
  • 3-4 kpl  broilerin koipinuijia/ruokailija
  • 1 litra vettä
  • 1 kanaliemikuutio
  • 2 tl punaista currypaste
  • 2 rkl sitruuna täysmehua (se keltainen pullo)
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 sitruunaa
  • 1 tl inkiväärijauhetta
  • 4-6 kpl limen lehteä (kaffir)
  • 12-20 kpl oliiveja
  • öljyä paistamiseen
  • patonkia dippailuun


OHJE:

Aseta kiertoilmauuni 180 asteeseen (tavallinen 200).
Lorauta paistinpannulle öljyä ja anna sen kuumeta.
Paista nuijia noin 2 minuuttia/puoli (jos käytät valmiiksi marinoituja nuijia, muista pestä marinadi pois ja kuivaa ne hyvin ennen paistamista)
Aseta paistetut koipinuijat uunivuokaan.
Kuumenna vesi ja lisää kanaliemikuutio, sitruuna täysmehu sekä punainen currypaste ja inkiväärijauho.
Viipaloi valkosipulinkynnet ja 1 ½ sitruunaa ja lisää ne vuokaan nuijien joukkoon.
Laita vuokaan myös oliivit ja limen lehdet.
Kaada kuuma liemi päälle ja paista vuokaa n.45-60 minuuttia uunin alatasolla.

Muista tarjota patonkia tai muuta leipää aterian kanssa, sillä liemi on todella hyvää leivän kera dippaillen.







tiistai 20. syyskuuta 2016

TÄYTETTY KURPITSA, IHANA SYKSYINEN RUOKA






Kaupoissa on nyt tarjolla jos jonkinlaista kurpitsaa. Kesä- ja talvikurpitsaa, myskikurpitsaa sekä spagettikurpitsaa jne.





Tiesitkö muuten, että kurpitsa kuuluu ihmiskunnan varhaisimpiin viljelyskasveihin. Se on kotoisin Keski-Amerikasta ja levinnyt ympäri maailman. Kurpitsa on monipuolinen kasvi, joka sopii hyvin keittoihin, soseeksi, hilloihin ja piirakoihin. Lapsuudesta muistan kuinka äiti pikkelöi kurpitsaa, sitä laitettiin sitten juhlapöytään.





Itse en ollut aiemmin tehnyt tästä talvikurpitsasta mitään, ravintolassa olin kuitenkin syönyt keittoa ja piirakkaa, joten päätin ottaa kurpitsan kannasta kiinni ja tutustua siihen lähemmin.





Täytetty kurpitsa onnistui loistavasti ja voi miten kauniskin se oli laittaa ruokapöytään.






Aikaa meni vajaa tunti eli nopeasti ja helposti kiva uusi ruoka.
Jännää oli se kurpitsan malto kun syötiin, se tulee ihan raasteena kuorestaan. Tätä minä kyllä tarjoan kavereillekin :)






 TÄYTETTY KURPITSA BROILERILLA (4:lle)


  • 1 talvikurpitsa reilu kiloinen (tämä painoi 1,4 kg)
  • 4 broilerin filettä
  • 1 sipuli
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 1 rs herkkusieniä (200g)
  • 1 rs babypinaattia (70 g)
  • 1 tl kurkkumaa
  • 1 tl curryjauhetta
  • ½ tl juustokuminaa
  • ½ tl chilijauhetta
  • 1 dl emmental juustoraastetta
  • 1 dl cheddar juustoraastetta
  • 1 dl kuohukermaa
  • öljyä, suolaa ja pippuria, rosepippuria 



    OHJE:

    Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

    Pese kurpitsa ja leikkaa hattu pois.

    Lusikoi siemenet pois (voit paahtaa ne uunissa, pese ja huuhtele hyvin, kuivaa ja lisää hiukan öljyä ja mausteita, paista uunissa, 200 astetta noin 10 minuuttia).

    Ripauta hiukan öljyä kurpitsan sisälle sekä aavistus suolaa ja pippuria.

    Laita kansi päälle ja kurpitsa leivinpaperin päälle ja paista sitä noin 20-30 minuuttia.

    Tee täyte sillä välin.

    Paloittele broilerin fileet melko pieniksi.

    Pyyhi paperilla herkkusienet puhtaaksi ja paloittele ne sekä sipuli ja valkosipulinkynnet.

    Sekoita kuivamausteet yhteen.

    Kaada öljyä pannulle ja lisää kuivamausteseos, lämmitä mausteita hetki.

    Lisää nyt broilerin fileepalat ja paista niitä 3-5 minuuttia.

    Lisää seuraavaksi herkkusienet, sipuli ja valkosipulinkynnet.

    Jatka paistamista muutama minuutti ja kaada lopuksi kerma ja pinaatit pannulle.

    Ota liesi pois päältä ja sekoita emmental juustoraaste sekä 1-2 rkl murskattua rosepippuria kastikkeeseen.

    Täytä esipaistettu kurpitsa ja lisää lopuksi cheddar juustoraaste pintaan. Laita kansi päälle ja paista kurpitsaa vielä noin 15 minuuttia.

    Ja sitten vain nauttimaan syksyisestä ateriasta, SOPII MAINIOSTI MYÖS VHH-RUOKAVALIOON.




    Blogini löytyy myös Facebookista ja Instagrmista nimellä Saaranlautasella, tervetuloa myös sinne ja kaunista syksyn jatkoa sinulle <3

    torstai 15. syyskuuta 2016

    KESÄKURPITSA-KUKKAKAALI-JAUHELIVUOKA, VHH/KETO






    Olen taas päättänyt alkaa kuihdutulaarille (laihdutuskuurille). Jos edes muutaman kesäkilon saisi karistettua pois. Olen havainnut tuon vähähiilihydraattisen ruokavalion ainakin antavan melko hyvän sysäyksen aloituksiin. Ei tarvitse nähdä nälkää.





    Tein jo joskus 4-vuotta sitten itselleni kiloklubiin sivut, tosin eipä ole tullut siellä käytyä ainakaan puoleen vuoteen. Mutta joo, siellä oli kiva pitää ruokapäiväkirjaa sekä liikuntapäiväkirjaa.

    Näki helposti missä mennään ja sai asettaa tavoitteen itselleen.

    No nyt kirjauduin sivuille ja pettymys oli suuri, ilmainen ohjelma olikin muuttunut maksulliseksi. Harmitus sentään, vaikka tottahan toki sen ymmärrän, kukapa noita sivustoja haluaisi ilmaiseksi pitää.





    En kuitenkaan vielä liittynyt premium jäseneksi, taidan pitää vähän aikaa omaa kirjaa. 

    Ja ihan sivuhuomautuksena tänä päivänä harjoittelen ketogeenistä ruokavaliota, joka mielestäni on parasta vähään aikaan.





    Tässä sitten ensimmäinen VHH-ruoka resepti, joka maistui kyllä koko porukalle, tytär kyllä totesi, että ihmeen neutraalit mausteet (on varmaan tottunu minun yyber tulisiin ruokiin).







    KESÄKURPITSA-KUKKAKAALI-JAUHELIHAPAISTOS


    Raaka-aineet:

    • 1 pieni kesäkurpitsa (n. 300 g)
    • ½ kukkakaali (n. 300 g) tai jos haluat vaihtelua raasta puolikas retikka, ne on muuten tosi edullisia ja hyviä paistoksiin
    • 400 g jauhelihaa
    • 1 sipuli silputtua
    • 2 tl paprikajauhetta
    • 2 tl valkosipulijauhetta tai 3 tuoretta valkosipulikynttä
    • suolaa, pippuria (myös chili ja cayennepippuri käyvät hyvin)
    • 1dl kermaa
    • (50g aurajuusto murua) 
    • öljyä/voita paistamiseen
    • 1 pkt pekonia
    • 4 kanamunaa
    • rosepippuri, pecorino/parmesan juustoraastetta,  persiljaa


    OHJE:

    Aseta uunin lämpötilaksi 180 astetta.

    Laita pekonisiivut leivinpaperin päälle uunipellille.

    Voit laittaa ne kylmään uuniin. Paista melko kypsiksi.

    Raasta sillä välin kesäkurpitsa ja kukkakaali.

    Paista jauhelihaa pannulla melko kypsäksi sipulisilpun kera. 

    Lisää mausteet ja vihannesraasteet. Hauduta hetki ja lisää desi kuohukermaa. Maista suola sekä pippuri.

    Anna seoksen hautua vielä hetki. Ja jos kantti riittää voi lisätä seoksen vielä 50g aurajuusto murua., muista laittaa vähemmän suolaa jos käytät auramurua. 

    Laita seos uunivuokaan (jos pannua ei voi laittaa uuniin).

    Tee kolot ja riko kananmunat niihin.

    Paista vuokaa kunnes kananmunat alkavat hyytyä (n.10 min)

    Lisää pekonit kananmunien ympärille ja paista vielä hetki.

    Koristele rosepippurilla, pecorino/parmesan juustoraasteella ja persiljalla.




    Ps. Olethan huomannut, että klikkaamalla kuvaa, saat sen suuremmaksi.

    keskiviikko 14. syyskuuta 2016

    NOPEA JA HELPPO ANANAS-KOOKOS-KANA






    Nyt äkkiä ruokaa pöytään….mulla oli taas jälleen kerran unohtunut eväät kotiin (taitaa olla jo huono tapa). Koko päivän olin yrittänyt nälkää poistaa kahvilla, hyi olkoon tuli niin paha olo.





    Nopea kaupassa käynti, ananakset vain 1 euron kilo (jee) ja ilokseni myös broilerinfileetkin tarjouksessa.





    Olin lukenut edellisellä viikolla SantaMarian reseptejä ja sieltä muistin pineapple thai valmis maustesekoituksen. Heillä on muuten ihan kivoja reseptejä sivuillaan ja mikä parasta valmiit mausteseokset nopeuttavat huomattavasti ruoanlaittoa.





    Tosin sen oikean mausteen löytymiseen kaupasta menikin sitten vähän aikaa ja myyjäkin piti hakea mukaan etsintään.





    Kotona riisit kiehumaan, broilerin fileet paloiksi ja nopea paisto. Mausteseos kookosmaitoon, ananas paloiksi ja kaikki kanojen joukkoon. Aikaa kului korkeintaan 15 minuuttia.





    Hmmm, ihan perus hyvää, mutta minä kaipasin vähän enemmän makua, joten kastikkeeseen päätyi vielä lisäksi inkivääriä, valkosipulinkynsi, chiliä ja kevätsipulia.




    HELPPO, NOPEA THAI ANANAS-KOOKOS-KANA


    • 500 G broilerinfilettä
    • 1 tuore ananas paloina (n. 250 g)
    • 1 prk kookosmaitoa (väh. 20 % rasvaa)
    • 1 ps SantaMaria pineapple thai mausteseos
    • 1 pkt tuoretta pinaattia (70 g)
    •  
    • 1 tl inkivääriä raastettuna
    • 1 valkoipulinkynsi raastettuna
    • ½-1 chilipalko siivuina
    • 2 kevätsipulia
    • ½ limen mehu
    • 1 tl sokeria
    • 3-4 kpl kaffir lime lehteä (ei pakollinen)
    • öljyä paistamiseen


    OHJE:

    Paloittele broilerinfileet ja paista niitä muutama minuutti pannulla.

    Sekoita pineapple thai mausteseos kookosmaidon joukkoon.

    Lisää raastettu inkivääri ja valkosipulinkynsi sekä chili viipaleet pannulle.

    Kaada kookosmaitoseos, viipaloidut kevätsipulit sekä kaffirin lehdet pannuun.

    Anna kiehua hiljalleen n. 5-10 minuuttia.

    Lisää lopuksi pinaatinlehdet, paloiteltu ananas ja limen mehu.

    Maista ja lisää sokeri (ei välttämätön).

    Halutessasi voit koristella korianterilla tai thai basilikalla
    Tarjoa ateria riisillä tai nuudeleilla.