Pages

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

NOPEA JA HELPPO ANANAS-KOOKOS-KANA






Nyt äkkiä ruokaa pöytään….mulla oli taas jälleen kerran unohtunut eväät kotiin (taitaa olla jo huono tapa). Koko päivän olin yrittänyt nälkää poistaa kahvilla, hyi olkoon tuli niin paha olo.





Nopea kaupassa käynti, ananakset vain 1 euron kilo (jee) ja ilokseni myös broilerinfileetkin tarjouksessa.





Olin lukenut edellisellä viikolla SantaMarian reseptejä ja sieltä muistin pineapple thai valmis maustesekoituksen. Heillä on muuten ihan kivoja reseptejä sivuillaan ja mikä parasta valmiit mausteseokset nopeuttavat huomattavasti ruoanlaittoa.





Tosin sen oikean mausteen löytymiseen kaupasta menikin sitten vähän aikaa ja myyjäkin piti hakea mukaan etsintään.





Kotona riisit kiehumaan, broilerin fileet paloiksi ja nopea paisto. Mausteseos kookosmaitoon, ananas paloiksi ja kaikki kanojen joukkoon. Aikaa kului korkeintaan 15 minuuttia.





Hmmm, ihan perus hyvää, mutta minä kaipasin vähän enemmän makua, joten kastikkeeseen päätyi vielä lisäksi inkivääriä, valkosipulinkynsi, chiliä ja kevätsipulia.




HELPPO, NOPEA THAI ANANAS-KOOKOS-KANA


  • 500 G broilerinfilettä
  • 1 tuore ananas paloina (n. 250 g)
  • 1 prk kookosmaitoa (väh. 20 % rasvaa)
  • 1 ps SantaMaria pineapple thai mausteseos
  • 1 pkt tuoretta pinaattia (70 g)
  •  
  • 1 tl inkivääriä raastettuna
  • 1 valkoipulinkynsi raastettuna
  • ½-1 chilipalko siivuina
  • 2 kevätsipulia
  • ½ limen mehu
  • 1 tl sokeria
  • 3-4 kpl kaffir lime lehteä (ei pakollinen)
  • öljyä paistamiseen


OHJE:

Paloittele broilerinfileet ja paista niitä muutama minuutti pannulla.

Sekoita pineapple thai mausteseos kookosmaidon joukkoon.

Lisää raastettu inkivääri ja valkosipulinkynsi sekä chili viipaleet pannulle.

Kaada kookosmaitoseos, viipaloidut kevätsipulit sekä kaffirin lehdet pannuun.

Anna kiehua hiljalleen n. 5-10 minuuttia.

Lisää lopuksi pinaatinlehdet, paloiteltu ananas ja limen mehu.

Maista ja lisää sokeri (ei välttämätön).

Halutessasi voit koristella korianterilla tai thai basilikalla
Tarjoa ateria riisillä tai nuudeleilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti