Pages

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Peuran sisäpaistia wokkipannulla kera punaviinin ja vihannesten





Mökillä kävi viime viikonloppuna melkoinen kuhina ja suhina. Ei, ei meillä ollut mitään juhlia eikä yllätys mökkivieraitakaan tullut käymään, sääli meille. Meillä rakennettiin uutta vierasmajaa. Panelia lyötiin seiniin ja lattia sai maalin pintaan. Juhannukseksi pitää kaikki saada valmiiksi, silloin vietetään perinteisiä Koverin Kehdon kesäolympialaisia ihanien ystävien parissa.





No mies tuota lisämajan rakennusprojektia yhdessä siskoni kanssa vei eteenpäin. Minulle jäi päämökin puunaus. Koko mökin irtaimisto ulos, lattioiden kuuraus (pesin tällä kertaa ihan juuriharjalla) ja ikkunoiden pesu. Totisesti roppa huusi normaalisti istumatyötä tekevälle. Onneksi saunan lauteilla kipeät lihakset rentoutuivat.





On se kumma miten tyytyväinen ja hyvä mieli tulee kun saa jotain näkyvää aikaiseksi. Tosin mökin puhdas ja raikas tuoksu lisäsi myös tyytyväisyyttä.  Sekä tieto siitä, että ensi viikonlopulla pääsisi jo sisustamaan uutta vierasmajaa. Kirppareilla on kierrelty koko talvi ja kevät. Mukavasti on tavaraa löytynytkin. Verhokaihtimet ja pieni pöytä pitäisi vielä löytää, onhan tässä vielä muutama viikko aikaa.








Tämä rehkiminen palkittiin koivun tuoksuisella saunalla sekä tietysti herkullisella aterialla muutaman punaviini lasillisen kera.





PEURAN SISÄPAISTIA PUNAVIINISSÄ JA VIHANNEKSIA 4:lle



Raaka-aineet:

  • 500 g peuran sisäpaistia tai hyvää naudan sisäpaistia
  • 4 valkosipulinkynttä pilkottuna
  • 2 rkl öljyä ja soijakastiketta
  • suolaa, pippuria, tuoreita yrttejä
  • 2 sipulia (minulla oli 1 puna- ja keltasipuli) viipaloituna isoiksi siivuiksi
  • ½  kesäkurpitsaa siivuina
  • 1 rs herkkusieniä puolitettuna
  • 2 iso tomaattia kuutioina
  • 4 dl punaviiniä
  • 1 dl vettä
  • 1,5 lihaliemikuutiota



OHJE:


Huuhtele liha ja kuivaa se.

Viipaloi paisti n. 1-1,5 cm siivuiksi, nuiji hiukan ja asettele lautaselle.

Lisää pilkotut valkosipulinkynnet ja yrtit pihvien päälle.

Mausta myllystä suolalla ja pippurilla.

Kaada pihvien päälle öljyä ja soijakastiketta.

Jätä pihvit marinoitumaan pöydälle (samalla liha lämpenee)

Pilko vihannekset.

Laita grilli kuumenemaan.

Lisää korkealaitaiseen pannuun öljyä ja kuumenna pannu.

Lisää ensin herkkusienet, kesäkurpitsan siivut ja sipulit.

Anna hautua vähintään 10 minuuttia.

Lisää vesi ja punaviini sekä lihaliemikuutiot.

Anna kiehua kokoon n. 10-15 minuuttia.

Grillaa pihvit noin 2 minuuttia/puoli.

Lisää kuutioidut tomaatit ja pihvit vihannesten sekaan.

Voit lisätä vielä tuoreita yrttejä.

Ateria on valmis nautittavaksi.





4 kommenttia:

  1. Olipas erikoinen ohje. Mistä peuraa saa muualta kuin jos itse metsästää?
    Osallistuppas kastehelmi arvontaan mun blogissa.
    Oikein hyvää keskiviikko iltaa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kokonainen peura ostetaan kaverilta aina joulukuussa (kohta 10 v. tehty niin) ja peuraa on todellakin tullut laitettua, mielestäni ihan parasta lihaa. Kiitos kutsusta vierailla blogissa, sen jo teinkin, hyvää päivän jatkoa :)

      Poista
  2. Nam! Herkullisen näköistä ruokaa!😋
    Mukavaa torstai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaimaseni :) ja mukavaa päivänjatkoa sinullekkin :)

      Poista