Pages

tiistai 15. joulukuuta 2020

PUMPULIN PEHMEÄT KARPALO-PIPARKAKKUMUFFINIT, JOULUN MAKU HUULILLA




Viime sunnuntaina kävelylenkillä huomasimme uuden kahvilan avatun Järvenpään kävelykadulle. Kyseessä on Espresso House ketjun kahvila. Nämä kahvilat ovat kauniisti sisustettuja, hyvän palvelun ja herkullisten tuotteiden kahviloita. Oli ihan pakko pistäytyä sisään ja nauttia kupit teetä sekä karpalo-piparimuffini (huom. söimme puoliksi, eihän lenkillä sovi syödä makeaa, hah hah haa).





No siitä se ajatus sitten lähti, nimittäin tuo muffini suli suuhun ja oli mielessä vielä seuraavanakin päivänä.





Muffineja en ole leiponut ainakaan pariin vuoteen (jos ei nyt oteta huomioon suolaisia ketomuffineja), joten oli ihan pakko palauttaa mieleen niiden ohje. Netistä löysin useammankin piparkakkumuffinin ohjeen, olipa niissä muuten eroja, hain lopputulokseksi niin kuohkeaa muffinia, kuin mahdollista ja mielestäni ainakin tuossa onnistuin.






Espresso Housen muffini oli päällystetty tomusokerikuorutuksella ja se oli itsellänikin mielessä, mutta kaapista löytyneessä paketissa olikin vain 2 ruokalusikallista, joten se piti unohtaa ja vispata kermasta pursotus kuppikakkujen päälle. Tee sinä tuo kuorrutus haluamallasi tavalla.


Tässä ohjeeni näille joulunmakuisille piparkakkumuffineille


 KARPALO-PIPARKAKKUMUFFINIT 12 kpl


Raaka-aineet:


  • 150g voita
  • 2 dl fariinisokeria
  • 2 kananmunaa
  • 3,5 dl vehnäjauhoja (sunnuntai Anni Helena kakkuvehnäjauho)
  • 2 tl leivinjauhoja (tai 1tl leivinjauhoja sekä 1tl ruokasoodaa, näin valmistin itse)
  • 2,5 tl piparkakkumaustetta
  • 2 dl creme fraichea
  • 1 dl kuivia karpaloita pieneksi silputtuna
  • muutama tippa vaniljauutetta
  • 12 paperista muffinivuokaa
  • 2 dl vispikermaa ja tl vaniljasokeria tai tomusokerikuorutus

OHJE:


Aseta uuninlämpötilaksi 200 astetta.

1. Vispaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi (itse vispasin n. 10 min. eli niin kauan kunnes sokeri sulaa)

2. Lisää kananmunat yksitellen.

3. Sekoita kuiva-aineet (jauhot, leivinjauhe, piparkakkumauste sekä kuivatut silputut karpalot.

4. Lisää 2 dl creme fraiche ja lopuksi jauhoseos.

5. Lusikoi taikina 12 paperiseen muffivuokaan ja paista uunissa noin 12 minuuttia.

6. Jäähdytä ja kuorruta muffinit joko vaniljasokerilla maustetulla vispikermalla tai tomusokerikuorutteella  (Annin uunissa ainakin hyvä ohje). Kuorutusta kannattaa pursottaa vähän muffinin sisäänkin.





LÄMMINTÄ JOULUN ODOTUSTA SINULLE!

maanantai 7. joulukuuta 2020

WC:n MUODONMUUTOS, SININEN VAIHTUI MODERNIIN VAALEAAN

 



Jotkut teistä varmaan muistavatkin meidän keväisen remontin kodissa. Silloin remontoimatta jäi vielä sauna sekä wc ja juuri tuon jälkimmäisen kimppuun kävimme kaksi viikkoa sitten. Aikataulu oli ehkä liian tiukkaan määrätty, sillä niin pöntöt, hanat, pesu-altaat sekä kaakelit puhumattakaan kalusteista, ovat suurelta osin tilaustuotteita ja niiden saaminen remontin alkuun vie tuon pari viikkoa. No meille noiden altaiden sekä hanojen saaminen tuotti kyllä suurta tuskaa, sillä olimme jo sopineet järjestävämme ystäville itsenäisyyspäiväetkot ja kyllähän wc:n  piti olla siihen mennessä valmis!


  
                     wc ennen remonttia, pönttöä myöden vaalean sininen


Koska tuo keväinen remontti sujui lopulta niinkin hyvin, niin uskaltauduin itse suunnittelemaan myös wc-remontin.

Alkujaanhan meillä oli allaskaappi yhdellä hyllyllä ja yksi pystykaappi tilassa, mutta nyt halusin muuttaa tuota ulkonäköä avarammaksi. Hiukan kyllä jännitti, miltä tuo yläkaappi näyttäisi valmiina, niitähän ei perinteisesti piirretä wc-tiloihin, mutta se hukkuu sinne ja koko wc-tila suureni visuaalisesti, kuitenkaan emme menettäneet paljoakaan säilytystilaa. 



Allastason alta löytyy laatikostot ja viereltä huikan matalampi kaappi. Kalusteet teetimme samassa firmassa, josta tilasimme keittiönkin, KKT-Kaluste Oy:stä.







Peileistä olen erittäin iloinen, sillä toista samanlaista tuskin löytyy, noita puolikuun muotoisia peilejä en valmiina löytänyt, joten 90 cm ja 70 cm teetettiin paikallisella lasifirmalla.

Ledivalot vaihdettiin aikasemmin olleet kruunun tilalle. Toisella sivulla roikkuvat sisustusvalot riittävät valaisemaan wc:n, silloin kun ei meikata tarvitse. Peilin yläpuolelle pitää vielä etsi joku huomaamaton ledivalaisin.




Hana ja bidee olivatkin työläitä löytää kohtuuhintaisena malja-altaalle tai no rehellisesti sanottuna, löytyyhän niitä, mutta hinnat alkavat silloin yli 500 eurosta aina pitkälle toista tuhatta maksaviin malleihin. Onneksi tuo kotimainen granon malli miellytti silmää ja hinta kukkaroa. 





Wc laattoihin olin ihastunut jo kesällä, mielestäni aaltokuvio  seinälaatoissa sekä kivet lattialla sopivat hyvin tilan tunnelmaan. Kaapiston taakse asennettiin musta SPA välitilalevy, joka toimii myös pesuhuoneissa.












Kokonaiskustannus oli noin 3000,- euroa, kun itse asennettiin ja tehtiin kaikki työt. Mutta kyllä nyt silmä lepää ja ollaan erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Sinisen wc:n oli aika vaihtua moderninpaan vaaleaan.






Aiemman remontin kuvat löydät täältä

perjantai 20. marraskuuta 2020

ITSETEHDYT VHH TORTILLA CHIPSIT JA TÄYTELÄINEN SALSA




Se olisi taas perjantai, viikonpäivistä paras ehdottomasti. Tänään vieläkin upeampi, sillä saan tyttäreni ja hänen jälkikasvunsa vieraaksi. Onhan se niin paljon kivempi nähdä kasvokkain ja samalla leikkiä pikku prinsessojen kanssa, kuin esimerkiksi whats upissa jutteleminen.



Tietysti pitää olla hyvää tarjottavaa ja ehkäpä syödään jotain kiinalaista, onhan se heidän mieleensä.




Kun tytöt ovat jo nukkumassa avataan varmaan viinipullo ja maistellaan jotain pientä purtavaa tai no tällä kertaa itsetehtyjä vähähiilihydraattisia tortilla chipsejä ja niin maukasta salsaa.







Tortillat valmistuvat melko helposti, mutta paistamisen jälkeen pitää malttaa odottaa hetki, että ne kerkiävät jäähtyä ennen leikkaamista.







Salsa on tehty aurinkokuivatuista tomaateista ja ehkäpä juuri sen vuoksi niin täyteläisen makuinen.






VÄHÄHIILIHYDRAATTISET TORTILLA CHIPSIT


Raaka-aineet:

  • 3 rkl philadelpihia tuorejuustoa (maustamaton)
  • 200 g juustoraastetta
  • 6 rkl mantelijauhoja
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1/2 tl valkosipulijauhetta
  • 1/2 tl chilijauhetta



OHJE:

1. Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta.


2. Mittaa kuppiin mantelijauho ja mausteet ja sekoita.


3. Laita taikinakulhoon 3 rkl tuorejuustoa ja 200 g juustoraastetta, sekoita hyvin keskenään ja lisää jauhoseos sekoittaen joukkoon.


4. Laita taikina leivinpaperin päälle ja aseta päälle toinen leivinpaperi, kauli taikina ohueksi, pellin (60 cm) kokoiseksi levyksi. Ota päällimmäin paperi pois, siirrä uunipellille ja paista uunissa noin 10-15 minuuttia kunnes taikina näyttää ja tuntuu rapealta (varo polttamasta).


5. Nosta paistettu taikinalevy varovasti pois uunipelliltä ja anna jäähtyä rauhassa. Leikkaa noin 5-6 cm suikale levystä ja sitten siitä kolmioita. Jatka kunnes koko levy on leikattu tortillojen muotoon. Tarjoile salsan kera.

BTW.  pyyhin hiukan paistettua tortillalevyä alapuolelta  talouspaperilla (ylimääräistä rasvaa) ennen leikkaamista kolmioiksi



TÄYTELÄINEN SALSA

Raaka-aineet:

  • 10 kpl aurinkokuivattua tomaattia
  • 1 sipuli
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1/2-1 tl chiliä tai cayennepippuria
  • 1/4 tl juustokuminaa
  • 1/2 limen mehu
  • 1-2 rkl tuoretta korianteria


OHJE:


1. Mittaa tehosekoittimeen kaikki aineet ja soseuta salsan raaka-aineet soseeksi.


2. Laita jääkaappiin odottamaan


maanantai 16. marraskuuta 2020

VÄHÄHIILIHYDRAATTISET BATAATTI-KYSSÄKAALI-RÖSTIT JA HERKULLINEN PEKONIMOUSSE




Heissan taas täältä kotikeittiöstä, jossa tällä kertaa paistettiin sunnuntain ateriaksi bataatti-kyssäkaaliröstejä.


Rösteistä tulikin ihan huisin hyviä vähähiilihydtaattisia lettuja, jotka saivat kaverikseen pekonimoussea sekä grillattuja herkkusieniviipaleita.



Röstit paistoin kuitenkin uunissa, sillä niin bataatissa kuin kyssäkaalissakaan ei ole tarpeeksi tärkkelystä, että ne pysyisivät kasassa paistinpannulla, ei vaikka taikinassa käytin kananmunia sekä juustoraastetta, mutta erittäin hyviä niistä tuli näinkin.



Massasta paistat 8 röstiä, mutta jo 2 kpl riittää täyttämään vatsan. Mikään kevyt ruoka ei tämä ole,  sillä pekonimoussesta löytyy kaloreita, mutta hei kyllä kerran viikossa saa herkutellakin ja eihän tuota paljon yhdelle röstille laiteta, myös grillatut herkkusienet sopivat erittäin hyvin. Raikkautta saat karpaloista ja puolukoista.



Päälle voit toki valita itse mitä haluat esim. kylmäsavulohta, ilmakuivattua kinkkua, vuolukanaa, suppilovahveroita jne. 


Aloita valmistamalla ensin pekonimousse kylmään.





BATAATTI-KYSSÄKAALIRÖSTIT JA PEKONIMOUSSE

Raaka-aineet:

  • 1 bataatti 250g
  • pieni kyssäkaali 200g
  • 1 sipuli
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 1 tl suolaa, pippuria myllystä
  • 3 kananmunaa
  • 2 dl juustoraastetta

lisäksi voita ja 200g herkkusieniä, karpaloita/puolukoita sekä vihreää salaattisekoitusta


OHJE:

1. Kuori ja raasta karkeaksi raasteeksi bataatti sekä kyssäkaali. Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipulinkynnet ja sekoita sitten ainekset kulhossa. 

2. Lisää suola ja hiukan pippuria, sekoita. Lisää seuraavaksi juustoraaste ja riko kananmunat kulhoon, sekoita.

3. Aseta uunin lämpötilaksi 220 astetta.

4. Jaa lusikalla 8 nokaretta kahden leivinpaperin (4 /paperi) päälle, levitä massaa lusikalla ohueksi letuksi ja paista uunissa noin 15-20 minuuttia. Anna hetki jäähtyä ennen kuin irroitat paperilta.

5. Puhdista ja viipaloi tällä välin herkkusienet. Paista ne pannulla kauniin ruskeiksi voin kera. Laita sivuun odottamaan tarjoilua.



PEKONIMOUSSE


Raaka-aineet:

  • 1 pkt pekonia
  • 1 dl vispi/kuohukermaa
  • 100g creme fraichea/smetanaa
  • halutessa 40g aurajuustoa pienenä muruna

1. Levitä pekonisiivut leivinpaperin päälle uunipellille. Aseta uuni 200 asteeseen, voit laittaa ne heti jo kylmään uuniin. Paista rapeiksi. Anna jäähtyä ja murskaa mixerillä pieneksi.

2. Vispaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon creme fraiche sekä muruksi ajettu pekoni ja aurajuusto. Laita joko jääkaappiin tai hetkeksi pakastimeen. Ennen tarjoilua maista suola, ole kuitenkin varovainen lisätessäsi, sillä pekonista ja aurajuustosta pitäisi tulla riittävä suola.

3. Ruokalusikallinen moussea riittää kahdelle röstille.


keskiviikko 4. marraskuuta 2020

MAUKAS PIKKUHERKKU, KUKKAKAALI-NAPIT , VHH, KETO




 Eilen illalla teki mieli jotain hyvää suolaista iltateen kera ja koska leipää en oikein voi syödä (vatsakivut), niin sehän oli keksittävä jotain erittäin helppoa, mutta kuitenkin maistuvaa.



Niin syntyivät nämä vähähiilihydraattiset ja samalla  ketogeeniseen ruokavalioon sopivat KUKKAKAALI-NAPIT.



Reseptissä on käytetty vain kolmea raaka-ainetta eikä ollenkaan jauhoja tai kohotusaineita.



Nämä kukkakaali-napit sopivat loistavasti myös napostelupöytään ja säilyvät hyvin parikin päivää.





KUKKAKAALI-NAPIT 12 kpl

Raaka-aineet:

  • 4 kananmunan valkuaista
  • 250g raastettua kukkakaalia
  • 2 dl juustoraastetta
  • ripaus suolaa  (persilja ei välttämätön)


OHJE:

1. Aseta uunin lämpötilaksi 180 astetta.


2. Raasta kukkakaali, jos käytät persiljaa, silppua se.


3. Erottele kulhoon valkuaiset ja vaahdota ne kovaksi vaahdoksi (vaahto on sopivaa, kun käännät kulhon ylösalaisin eikä se valu sieltä).


4. Sekoita valkuaisvaahdon joukkoon varovasti käännellen sekä kukkakaaliraaste, juustoraaste ja persiljasilppu ripauta pieni suola ja annoste lusikalla muffinivuokaan.


5. Paista n. 20 minuuttia, anna hiukan jäähtyä ja aseta tarjolle.


torstai 29. lokakuuta 2020

HAAMUJENGI KYLPYTYNNYRISSÄ, VHH/KETO PIIRASTAIKINA




 Ihminen on terve, kun se leikkii tai ainakin vanha sanonta menee niin. Voi miten hauskaa mulla ja miehellä oli eilen illalla, naurulta ei meinannut tulla loppua.


No kaikki ei aluksi mennyt niin kuin Strömsössä, sillä alkuperäinen tarkoitukseni oli tehdä niitä voitaikina haamunakkeja, joita sinäkin olet varmaan nähnyt näin halloweenin alla.


Tekemäni taikina ei toiminut niin hyvin, että sitä olisi voinut kierittää ja työstää nakkien ympärille. Tosiaan,  se oli ihan liian murenevaa enkä yhtään ihmettele, sillä kyseessähän on vhh/keto taikina. Mutta, koska taikina oli huisin hyvän makuinen ja sisälsi hyviä raaka-aineita (kalliitakin), en sitä raaskinut poiskaan heittää, vaan painelinkin sen 18 cm läpimitaltaan olevaan irtopohja kakkuvuokaan (taikina riittää myös 20 cm), niin kuin piirakaksi. Esipaiston sen ensin ja sitten vain täytteet, takaisin uuniin ja avot "HAAMUJENGI KYLPYTYNNYRISSÄ"  oli syntynyt!





Paistamisen jälkeen vielä sinapilla silmät päähän ja näillä halloween nakeilla näytti olevan altaassa hauskaa. Parasta kuitenkin, johon sitten lopulta repesin (melkein pissat housuissa), oli se, kun mieheni kysyi, että onko noi punaiset (tarkoitti tomaatteja) jo kypsyneitä aaveita tuolla kuumassa altaassa, hah hah haaaa.


No jos sinuakin lapsettaa, niin tässä tämä ohje ole hyvä :).





HAAMUJENGI KYLPYTYNNYRISSÄ, VHH/KETO taikinalla

Pohja:

  • 50g mantelijauhoja
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1,5 rkl psylliumia
  • 1 kananmunan valkuainen
  • 175g mozzarella juustoraastetta
  • 30g tuorejuustoa


OHJE:

1. Aseta uunin lämpötilaksi 180 astetta. Sekoita kuivat aineet keskenään.


2. Vaahdota valkuinen vaahdoksi vatkaimella ja lisää joukkoon 30g tuorejuustoa. Jatka vatkaamista ja lisää sitten jauhoseos ja lopuksi juustoraaste.


3. Ota taikina kulhosta ja työstä sitä vielä hetki käsin, katso, että kaikki ainekset ovat tasaisesti sekaisin.


4. Ota 18-20 cm kakkuvuoka ja painele taikina pohjalle ja reunoille  (reunan korkeus väh. 6 cm). Paista piirakkapohjaa ensin 10 minuuttia uunin alatasolla. Tee täyte tällä välin.


5. Itse sekoitin täytteen 2 kananmunasta, jotka vispasin rikki, lisäsin sekaan n. 2 dl juustoraastetta sekä pari rkl tuorejuustoa, ripauksen suolaa ja muutaman ruokalusikallisen persiljaa. Voit toki tehdä minkälaisen täytteen itse haluat.


6. Kaadoin täytteen esipaistetun piirakkapohjan päälle. Huom. pohja on paiston jälkeen melko turpea, joten voit haarukalla painaa reunoja litteämmäksi, näin täyte on helpompi kaataa päälle.


7. Leikkaa nakkeja, eripituisiksi ja asettele niitä täytteeseen sinne tänne ja käytä miniluumutomaatteja, jotta saat nakit pysymään paikoillaan. Jatka piiraan paistamista noin 15-20 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.


8. Kun piiras on hiukan jäähtynyt liimaa sinapilla nakeille silmät (silmät ostin confetista, mutta niitä löytyy myös hyvinvarustetuista ruokakaupoista, ainakin Dr. Oetkerin).


9. Ja sitten ei muuta kuin nautiskelemaan Halloween aamuna hassun hauskoista nakkihaamuista.


tiistai 27. lokakuuta 2020

TÄYTELÄINEN JUUSTO-SELLERIKEITTO, VALMISTA 20 MINUUTISSA, VHH




Herkulliset vihanneskeitot ovat mitä parhainta iltaruokaa (miksei myös lounaalle). Ne valmistuvat nopeasti ja helposti, ilman turhia kikkailuja.


Yksi tällaisista on oma suosikkini, juusto-sellerikeitto, joka on valmistettu varsiselleristä yhdessä kylmäsavuporo koskenlaskijan kera.




Jännä juttu, aikaisemmin en ole pitänyt tuoreen varsisellerin mausta, keitoissa se on kyllä mennyt, mutta nykyään lisään sitä salatteihin ja smootheihin, oikein kaipaan sen makua.




Varsiselleri tai toisilta nimiltään lehti/ruotiselleri on myös edullinen raaka-aine, jota on kutsuttu myös superfoodiksi, sen sisältämän apigeniini-bioflavonoidin ansiosta.


Keitto tästä mielipiteitä jakavasta vihanneksesta valmistuu helposti, noin 20 minuutin sisällä eikä raaka-aineitakaan tarvita paljoa. Keitto sopii hyvin vähähiilihydraattiseen ruokavalioon.




Pieni varoituksen sana kuitenkin, jos et ole tottunut syömään varsiselleriä tai olet tottunut syömään kovia rasvoja, vaaleita viljoja sekä muita prosessoituja ruokia, niin selleri voi  tuoda vatsareaktion, joka johtuu sellerin voimakkaasta puhdistusreaktiosta.





TÄYTELÄINEN JUUSTO-SELLERIKEITTO 4-6:lle


Raaka-aineet:

  • 1-2 sipuli silppuna
  • 2-3 valkosipulinkynttä silppuna
  • 500g varsiselleriä 
  • 2-3 rkl voita
  • 1 l vettä
  • 2 kanafondia
  • 1 koskenlaskija kylmäsavuporo juusto
  • nipppu persiljaa
  • (päälle paahdettuja pinjasiemeniä, poro/hirvimakkaraa)

OHJE:

1. Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet sekä huuhtele varsisellerinvarret ja leikkaa ne siivuiksi.


2. Laita kattilaan 2-3 rkl voita ja paista ensin hetki sipulisilppua, lisää sitten valkosipulinkynnet sekä siivutetut varsisellerin varret, freesaa vielä hetki.


3. Kaada kattilaan litra vettä ja lisää kaksi kanafondia. Anna keiton kiehua noin 15 minuuttia, kunnes vihannekset ovat kypsyneet pehmeiksi.


 4. Soseuta keitto tehosekoittimella tai sauvasekoittimella yhdessä paloitellun koskenlaskija juuston sekä persiljanipun kera.


5. Lämmitä keittoa tarvittaessa. Jos haluat paahda pinjansiemeniä/pähkinöitä ja poron/hirven makkaraa kuutioina keiton päällä tarjottavaksi.