Pages

maanantai 9. joulukuuta 2019

IHAN PARHAAT COCTAILPALAT GLÖGIN KAVERIKSI




Näin joulun alla tulee keiteltyä glögiä melko usein ja aina ei sen kanssa tee mieli pipareita tai joulutorttuja, vaan välillä on kiva tarjota jotain pientä suolaista.

Nämä superhelpot, mutta herkulliset ja kivannäköiset torttutaikinalevyistä tehdyt cocktailpalat ovat juuri omiaan tarjoilulautaselle.


Parhaimpia ne ovat samana päivänä leivottuina.

Muottina voit käyttää oikeastaan mitä itse haluat, kunhan vaan huomioit, että oliiville saa painettua riittävän kolon sormella, johon se upotetaan ja että se myös pysyy paikoillaan paistettaessa. Itse käytin kahta erikokoista tähtimuottia sekä pientä kuusimuottia.


Käytin näissä suolapaloissa erivärisiä oliiveja, pekonisilppua, parmesan ja aurajuustoa sekä unikon- ja seesaminsiemeniä.
Toki voit tehdä vain yhtä sorttia, mutta kauniimman näköisen saat tarjoilulautasesta, kun valmistat erimuotoisia sekä erimakuisia suupaloja.


Leivoin nämä cocktailpalat yhdestä Lidlistä ostetusta torttutaikina levypaketista ja siitä tulee yksi iso pellillinen valmiita suupaloja.

Hukkataikinan voit käyttää ihan vain leikkaamalla suikaleita taikinasta ja kierittämällä ne. Voitele suikaleet kananmunan valkuaisella ja mausta ennen kierittämistä pippurilla, paprikajauheella tai vaikka suolalla/siemenillä.




JOULUISET COKTAILPALAT


  • 1 pkt torttutaikinalevyjä
  • kivettömiä vihreitä/mustia oliiveja
  • rapeaksi paistettua pekonia
  • parmesan/aurajuustoa
  • 1 kananmunan valkuainen voiteluun
  • unikon/seesaminsiemeniä
  • erilaisia piparimuotteja



OHJE:

1.Ota torttutaikinalevyt sulamaan paketin ohjeen mukaan.
Aseta uuni pakkauksessa ohjattuun lämpöön (225).
Laita leivinpaperia uunipellille.

2.Ota taikinalevyistä haluamasi muotoisia torttuja ja asettele ne leivinpaperin päälle. Yritä ottaa mahdollisimman tarkkaan, ettei ylimääräistä taikinaa jää turhan paljon.

3.Paina etusormella/pikkurillillä (riippuen torttupalojen koosta) kolo ja laita puolikkaat oliivit niihin. Jos oliivi on ontto, niin voit laittaan sen sisään aurajuustoa (ks. pieni tähtitorttu mustalla oliivilla).

4.Murusta käsin tai veitsellä rapeaksi paistettu pekoni ihan pieneksi muruksi ja raasta parmesan juustoa hienoksi raasteeksi.

5.Erottele kananmunan valkuainen keltuaisesta ja riko sen rakennetta hiukan haarukalla, lisää ihan pieni tilkka vettä. Voitele oliivitäytetyt suupalat sekä ne, jotka maustat pekonilla ja juustolla. Tämän jälkeen lisää juustoraaste ja pekonimuru halutuille tortuille ja lisää samalla unikon/seesaminsiemeniä tähtitortuille.

6.Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia (uunista riippuen), kunnes ne ovat kauniin värisiä.

IHANAA JOULUNALUSAIKAA SINULLE!

tiistai 3. joulukuuta 2019

KEVYESTI GRATINOIDUT TURSKAN SELKÄFILEET JUUSTOKASTIKKEESSA


*kaupallinen yhteistyö Switzerland Cheese Marketing Nordics


Minulla oli ilo päästä testaamaan sveitsiläistä Le Gruyère AOP –juustoa bloggareille järjestettävässä juustohaaste reseptikilpailussa, jonka järjestivät Anna.fi, kotiliesi, Switzerland Cheese Marketing Nordics ja Otavamedia.



Itselleni tämä juusto on melko harvinainen herkku ja olenkin vain kerran aikaisemmin käyttänyt kyseistä juustoa muutama vuosi sitten, kun innostuin tekemään juustoisia röstiperunoita, btw niitä kannattaa ehdottomasti kokeilla ja varsinkin tällä juustolla.

Tosin fondueta olen syönyt kerran vuodessa, joten uskonpa, että myös niissä on maistunut tämä vähintään 6 kk kypsytetty hieno arominen juusto.



Juusto on saanut nimensä Sveitsin Freiburgin kantonissa sijaitsevasta La Gruyere – nimiseltä alueelta. Tätä kyseistä juustoa on valmistettu samalla perinteisellä menetelmällä jo vuodesta 1115 lähtien ja se on saanut (AOP) alkuperänimitys laatumerkinnän vuonna 2001.

Varsin paljon tarvitaan pastöroimatonta lehmänmaitoa, peräti 400l, yhden 35 kiloisen juustokiekon tekoon, eikä sen valmistamiseen saa käyttää mitään lisäaineita, iso plussa siitä!


Tämän ostamani juustopalan maku oli ihan omanlaisensa, tuoksu melko hentoinen ja maku aavistuksen pähkinäinen sekä kevyt ei lainkaan tunkkainen eikä myöskään liian suolainen. Ja vaikka juusto oli melko tiivistä, niin kuitenkin siivu kielen päällä suli hyvin. Maistelimme juustoa myös tuoreiden viikunoiden ja suippopaprikoiden kera ja ai että, makunautinto oli taattu. Minusta taisi tulla tämän juuston fani.



Vaikka juusto on kovaa, niin erittäin hyvin se tosiaan sopii sellaisiin ruokiin, missä se saa sulaa ja juuri tämän vuoksi sain idean kokeilla Le Gruyèrestä tehtyä juustokastiketta turskan selkäfileiden kera.



Olisin erittäin iloinen, jos sinäkin osallistuisit äänestykseen tästä linkistä https://anna.fi/kilpailut/koukuttavat-herkut-juustosta-aanesta-suosikkisi-ja-voita-lahjakortti


KEVYESTI GRATINOIDUT TURSKAN SELKÄFILEET JUUSTOKASTIKKEELLA 4-6:lle


Raaka-aineet:

  • 500g turskan selkäfileetä
  • 1 pkt prosciutto kinkkua
  • 10 cm pala purjoa
  • 1 sipuli
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 1 dl valkoviiniä
  • 4 dl kuohukermaa
  • 2 dl le gruyère AOP juustoa raasteena sekä 1 dl gratinointiin
  • 1 sitruunan raastettu kuori ja ½ sitruunan mehu
  • 2 rkl kaprismarjoja
  • 70 g tuoretta pinaattia
  • 1 dl persiljasilppua
  • suolaa ja pippuria
  • voita
  • ruusukaaleja



OHJE

1. Puhdista ja keitä ruusukaalit, jätä ”al denteksi”.

2. Leikkaa turskan selkäfileet annospaloiksi, mausta suolalla sekä pippurilla ja kääri ne prosciutto kinkun sisään.

3. Viipaloi purjo ja silppua sipuli sekä persilja. Raasta juustoa 2+1 desiä.

4. Laita voita pannulle ja paista kalan paloja noin 1,5 minuuttia per puoli, jonka jälkeen siirrä ne uunivuokaan. Lisää vuokaan myös ruusukaalit.

5. Puhdista pannu,jos tarpeen, muuten lisää voita pannulle ja paista kevyesti purjoviipaleita sekä sipulisilppua, älä ruskista. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää 1 rkl vehnäjauhoja pannulle. Anna jauhojen turvota samalla koko ajan sekoittaen.

6. Lisää seuraavaksi 1 dl valkoviiniä ja anna kiehahtaa. Kaada seuraavaksi 4 dl kuohukermaa pikku hiljaa pannulle, kun kastike alkaa poreilla, lisää 2 dl juustoraastetta.

7. Anna kastikkeen kiehahtaa ja mausta sitä samalla suolalla ja valkopippurilla. Raasta joukkoon sitruunan kuorta ja purista joukkoon ½ sitruunan mehu. Lisää kastikkeen joukkoon 2 rkl kaprismarjoja, pinaattia ja persiljasilppu. Sekoita ja kaada kastike kalojen ja ruusukaalien päälle.

8. Ripottele pinnalle vielä 1 dl le gruyère juustoraastetta ja paista 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Lisukkeeksi voit tarjota vihreää salaattia ja keitettyjä perunoita.


*kaupallinen yhteistyö Switzerland Cheese Marketing Nordics

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

UPEA JUHLA -RUOKAKIRJA AUTTAA, KUN HALUAT JÄRJESTÄÄ TÄYDELLISET JUHLAT




Sain jo jonkin aikaa sitten pienen punaisen keittiön valloittavan Peggyn uusimman ruokakirjan luettavakseni.

Kyseinen kirja on JUHLA –ruokakirja, jonka kirjoittaja on vannoutunut juhlien järjestäjä. Juhlia järjestetään kuitenkin hymyssä suin, ilman stressiä ja välillä hiukan hupsutellen.



 "Juhlat tuovat arjen keskelle ihania hetkiä ja rakkaita       muistoja"


Kirja sisältää yli 100 herkullista ja helpohkoa reseptiä, niin makeita kuin suolaisia tarjottavia, pienistä tarjottavista juhlapöydän pääaterioihin. 

Teoksen juhlat kulkevat kalenterivuoden mukaan alkaen Uuden vuoden –juhlista ja päätyen modernin joulun monipuolisiin tarjottaviin, unohtamatta pieniä ruokalahjoja ystäville.



Kirja on jo ulkonäöltään niin vaikuttava, että se suorastaan houkuttelee tarttumaan itseensä. Kaunis kansi ja upeasti kuvatut tarjottavat hivelevät lukijan silmää.

 "Elämän niin suuret kuin pienetkin hetket sopivat juhlan     aiheeksi tuoden kuin taikahippuja kiireisen elämän keskelle"


Paitsi reseptejä, niin kirjasta löytyy myös vinkkejä kattauksiin sekä juhlissa tarjottaviin juomiin.



Kirjasta löytyy apua myös monesti juhlien järjestäjää askarruttavat tarjoiluiden määrät sekä iso kasa muita hyviä vinkkejä suunnitteluun ja somistamiseen.

" Ympärilläni soivat joululaulut, lapsien silmät tuikkivat   ilosta. Joulu on ollut minulle jo lapsuudesta saakka vuoden   tärkein juhla. Rakastan joulun tunnelmaa, sen tuoksuja   sekä yhdessäoloa läheisten kanssa. Jouluisin haluan   hemmotella rakkaita pienillä ruokalahjoilla"



Löysin kirjasta monen monta uutta tarjottavaa tulevia pikkujoulu juhlia ajatellen, kuten herkulliset rapupiiraat sekä niin kauniin ja herkullisen näköisen lohikranssin. Lämpimänä tarjottavana voisi esille laittaa täytettyä kalkkunarullaa ja niiden seuraksi hunajaisia ruusukaaleja sekä paahdettuja perunoita. Vesi herahti kielelle jo pelkistä kuvista, menisipä nämä kolme viikkoa pian, että päästäisiin ystävien kanssa nauttimaan pöydän antimista. Ja vaikka kyseessä on pikkujoulut, niin ehdottomasti haluan tarjota hattara-sampanjaa, toivottavasti vaan löydän tuota hattaraa näin joulun alla.






Peggy ei ole unohtunut lapsiakaan tästä upeasta juhlakirjasta, vaan heitä varten on loihdittu hauska menukokonaisuus.

Resepteissä on ajateltu myös sesongin raaka-aineita, jolloin niitä varmasti löytyy kauppojen hyllyiltä.

Sivuilta löytyy paljon houkuttelevia leipomuksia niin kakkuja, keksejä kuin leipiäkin.



Suosittelen tätä upeaa Juhla -ruokakirjaa sinulle, joka olet suunnittelemassa isoja tai pienempiä juhlia ja erityisesti sinulle, joka epäröit onnistumistasi. Tämän teoksen myötä myös sinä onnistut ja voit valloittaa juhlaväen oivana emäntänä tai miksi ei myös isäntänä. Kirja on varmasti toivottu ja oiva lahja pukinkonttiin.



Vaikka joudun vielä hetken odottamaan omia juhlia, niin päätinpä juhlistaa meidän kahden saunailtaa tällä Toad in hole eli rupisammakko kolossa makkara-pannukakulla. 



Tämä hauska pannari tulee Britaniasta ja löytyy kyseisestä kirjasta Saunajuhlien alta ja luulenpa, että se jää meillä saunailtojen parhaaksi huikopalaksi.





TOAD IN HOLE 4:LLE


Taikina:

3 munaa
2 dl maitoa
1 dl kylmää vettä
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

Täyte:

4 makkaraa (oman maun mukaan)
8 pekoniviipaletta
1 rkl rypsiöljyä
1 sipuli
1 rkl tuoretta timjamia
tarjoiluun makeaa sinappia

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja viipaloi sipuli. Kääri pekonit makkaroiden ympärille.

2. Kaada öljyä uunivuokaan. Asettele sipulit, timjami, ja makkarat vuoan pohjalle. Nosta vuoka uuniin noin 10 minuutiksi, kunnes pekoni makkaroiden päällä on saanut väriä.

3. Valmista sillä välin taikina. Riko kananmunat ja sekoita ne maidon kanssa. Lisää jauhot ja suola sekoittaen. Ota kuuma vuoka uunista ja kaada taikina nopeasti vuokaan. Nosta vuoka uuniin noin 20-30 minuutiksi uunista riippuen.

4. Vältä uunin aukaisemista kesken paiston, jottei pannukakku lässähdä. Ota vuoka uunista, kun se on kauniin kullanruskea ja kohonnut. Tarjoile lämpimänä sinapin kera.



 Herkullisia ja unohtumattomia juhlia kaikille ja kaunis kiitos   sinulle ihana Peggy, että sain tämän kirjan avuksi omien   juhlien suunnitteluun


*kirja saatu lahjaksi





torstai 21. marraskuuta 2019

Kamera hömmöily ja Aurinkoinen kookoskeitto



Juttuhan on nyt niin, että meinasin jättää postaamatta tämän mieltä ja kehoa lämmittävän keiton kokonaan, sillä mä olin hukannut mun kameran.

Niin juuri ja arvaa vaan, kuinka kauhea paniikki iski, sillä just näihin samoihin aikoihin viime vuonna mä rikoin reissussa mun edellisen kameran (tai siis mua tönäistiin turistiruuhkassa).


Järjestelmäkamerat eivät todellakaan ole halpoja, joten onneksi viime vuonna sain ostettua käytetyn, mutta hyväkuntoisen kameran blogikamulta ja nyt se pentele oli kadonnut.

Muistin kyllä tuoneeni maanantai-iltana kameran töistä kotiin, mutta tiistaina, kun tätä keittoa keittelin, en löytänyt sitä mistään. No ajattelin sen piilottelevan kuitenkin töissä, mutta turhaan sitä sieltä seuraava päivänä etsin, ei töissä, ei kotona!

Hädissäni kävin kurkaamassa autonkin, mutta enhän mä sitä sieltäkään löytänyt.


Pahimmat skenaariot jo pyörivät mielessä ja uhosin soittavani poliisin löytötavaratoimistoon. Mies kuitenkin lähti vielä illan suussa taskulampun kanssa tarkistamaan autoa ja siellähän se kökötti kuskin penkin alla, ihan hiljaa, ilkikurisuuttaan varmaan.

Mut voi sitä huojennusta, kun karkulainen löytyi <3. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.... ainakin toistaiseksi.

No tämän tuoreella kurkumalla, kukkakaalilla, broilerin jauhelihalla ja kookosmaidolla keitetyn keiton, jouduin kuvaamaan kännykällä. 


Eihän niistä koskaan tule yhtä hyviä, vaikka kännyköiden kamerat ovat huomattavasti parantuneet.

Hyviä kuvia on muutenkin vaikea saada tähän aikaan vuodesta. Ainakaan meillä ei ole kunnollisia valoja sisällä kuvaamiseen.

Kuvista tulee keltaisia, pimeitä ja täynnä varjoja. Siinä ei auta kuvankäsittelyt eikä mitkään.

Tämä keitto on kuitenkin niin hyvää (vaikka kännyllä kuvaisi) ja sopii mainiosti myös ketolaisille (VHH), joten tässä sitä reseptiä sinulle. 

Ja koska kurkuma värjäsi keiton upean keltaiseksi, sai se nimekseen aurinkoinen kookoskeitto.


AURINKOINEN KOOKOSKEITTO


Raaka-aineet:

  • 400g broilerin jauhelihaa
  • 1 iso kukkakaali (n. 700g)
  • 1 tuore kurkuma
  • 1-1 1/2 tuoretta chiliä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 sipuli
  • suolaa
  • 1 tlk kookosmaitoa
  • 5 dl vettä
  • 1 kanafondi
  • persiljaa
  • voita/öljyä

OHJE:

Suosittelen käyttämään kertakäyttöhanskoja, tuore kurkuma on todella kova värjäämään.

1. Kuori kurkuma (ehkä sen voi jättää kuorimattakin, mut itse kyllä kuorin sen) ja raasta pieneksi. Silppua chilit, valkosipulinkynnet ja sipuli.

2. Lisää voita/öljyä pannulle ja anna kurkuma-chili-valkosipulisilpun lämmetä hetki pannulla.

3. Lisää sitten broilerin jauheliha ja pilkottu sipuli. Paista kypsäksi ja mausta suolalla ja persiljasilpulla, jätä sivuun odottamaan.

4. Pilko kukkakaali pienemmäksi ja laita kattilaan. Mittaa joukkoon 5 dl vettä ja kanafondi. Keitä noin 5 minuuttia.

5. Kun kukkakaali on kypsää, (jätä mieluummin hiukan raaaksi kuin liian kypsäksi) soseuta se tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella yhdessä kookosmaidon kanssa.

6.Kaada kukkakaali-kookossose takaisin kattilaan, lämmitä ja lisää jauhelihapaiston keittoon.

Keittoateria on valmis nautittavaksi.

tiistai 19. marraskuuta 2019

Ensimmäinen itsetehty joulukranssi ja joulumarkkinat



Et uskokaan kuinka täpinöissäni olin viime sunnuntaina ja EI... tällä kertaa kyse ei ollut lainkaan ruuasta.

Nimittäin pääsin mukaan kokeilemaan luovuuttani ja kädentaitoja, sillä sain kutsun osallistua Järvenpään Kukkatalon joulumarkkinoiden kranssitapahtumaan.


Meitä Keski-Uudenmaan alias Kublon bloggareita pyydettiin valmistamaan oman näköinen joulukranssi ja tämä tulisi sitten yleisön nähtäväksi joulumarkkinoilla 23.11.2019 klo 10-15.


Yleisö saa äänestää kransseja ja samalla heillä on mahdollisuus voittaa lahjakortti Kukkataloon.


Järvenpää Kukkatalo on muuten paljon enemmän kuin pelkkä kukkia myyvä kauppa. Heidän palveluihinsa kuuluu myös puutarhamyymälän lisäksi hautauspalvelut sekä kukkakoulu.


Pelkkä kukkataloon sisälle astuminen on kuin avaisi oven johonkin fantasiamaailmaan, niin runsaasti siellä on esillä leikko- ja ruukkukukkia, viherkasveja, puhumattakaan upeista sisustustarvikkeista ja esineistä. Ja nyt varsinkin joulun alla, talo pursuaa kaikkea ihanaa. Omat käyntini siellä venyvät aina moneksi toviksi, kun pitää päästä hypistelemään ja fiilistelemään. Joten menehän sinäkin pian tutustumaan ja ihastumaan kyseiseen paikkaan.


Palataanpa sitten itse kranssin tekoon. Mietin edellisen viikon etukäteen mitä haluaisin tehdä, luonnollisesti joku varmasti odottaisi ruokabloggarilta vähintään punaisia omenoita kranssiin, mutta minäpä lähdin työstämään omaa kranssia mielikuvien perusteella.

Halusin kranssista löytyvän:

-      -   kuusen ja tonttulakin tupsuineen (muoto)
-      -   kynttilöiden liekit (keltainen calluna)
-      -   kilikelloja (unikon kodat)
-      -   rusetiksi sidottuja toiveita ja unelmia
-      -   lumen puiden oksilla (naava)
-      -   äidin tekemän luumukiisselin (ruskeat joulupallot)
-      -   viimeiseksi sen tärkeimmän eli rauhan ja onnen (jouluenkeli) 
    
Ja samalla kranssi sai nimeksi ”JOULUN TAIKAA”


Tämä kranssi on muuten ihan ensimmäinen, mitä olen koskaan valmistanut, joskus taisin yrittää havupalloa, mutta sillä kertaa tekeleestä tuli ufo, hah hah.

Saimme hakea materiaalit kranssiin kukkatalosta, ainoastaan nuo pohjatukena käytetyt syreeninoksat kävin leikkaamasta pihalta. Oksat leikkasin sopivan mittaisiksi ja sidoin sidontalankaa apuna käyttäen kuusen muotoiseksi.


Olin varannut 3 nippua pihtakuusen oksia, mutta reilu kaksi nippua olisi riittänyt, loput laitoin kanervaistutuksiin.

Aloitin kranssin teon leikkaamalla ensin sopivan pituisia oksia pihdasta (alimpaan riviin pisimmät) ja niputin aina 3 oksaa yhteen sidontalangalla.

Alimpaan riviin tuli 6 oksanippua.
Seuraavaan riviin hieman lyhyemmät ja taas 6 kpl 3 oksan nippua. Sitten taas lyhyempiä ja nyt riitti 5 kpl 3 oksan nippua. Tällä tavalla etenin ylöspäin, vähitellen lyhyempiä ja vähemmällä oksanipulla.

Seuraavaksi leikkasin keltaisesta callunasta oksia (eripituisia) ja niitäkin niputin 2-3 nippuihin ja sidoin niitä oman mielen mukaan.


Sitten tein tonttulakin hiippoineen ja tupsuineen. Leikkasin pihtakuusesta oksia (ohut vartista on helppo taivuttaa) ja laitoin niitä 2-3 päällekkäin ja kieritin sidontalankaa niiden ympäri, pituuden voi jokainen päättää itse. Tupsuksi unikonkodat ja hiukan naavaa ja pieni rusetti.

Viimeistelin joulukranssin vielä rusetein sidotuilla unikonkodilla ja joulupalloilla.

Tervetuloa äänestämään ja katsomaan tätä joulukranssia ihan paikan päälle!



Ja huom! Älä unohda joulumuoria tai musiikkiesityksiä.


Tässä joulumarkkinoiden ohjelma kokonaisuudessaan:

Joulumarkkinat
la 23.11. klo 10-15
Luvassa:

o huikeita myyjiä, käsitöitä ja herkkuja

o kranssiäänestys by KUBLO @keskiuudenmaanblogit

o upea kuvausseinä - Ota näyttävä jouluselfie!

o Kukkatalon omat jouluiset workshopit (ei ilmoittautumista)

- kangaskassin kuviopainanta kasvimateriaalilla 10€

- sammalamaryllis 10 €

o joulumuori paikalla klo 12-15

o Keski-Uudenmaan musiikkiopiston esityksiä klo 12-14

o kahvila

o tarjouksia

Tervetuloa!

Kiitos Järvenpään Kukkatalo, että sain olla mukana tässä todella kivassa yhteistyössä .