Pages

torstai 15. maaliskuuta 2018

MARINOITUA MOZZARELLAA JA PAAHDETTUA CHILIÄ




No sen siitä saa! Ai minkä, kysyt nyt varmaankin siellä ruudun toisella puolella tai ainakin luulen niin.

No sen siitä saa, kun on pakko olevinaan seurata television kaikki ruokaohjelmat, niin väkisin osa niistä tulee ihan uniin asti. Eivät ne jätä rauhaan edes päivällä ja sitten tuleekin se hetki, jolloin ne ruudussa nähdyt herkku annokset on ihan pakko toteuttaa myös omassa keittiössä.


No näin kävi jälleen kerran, mutta ilohan oli vain meidän puolellamme.

Olikohan se viime sunnuntai, kun Jamie Oliver kokkaili kavereilleen pikkuisia suupaloja, antipastoja. Herra valmisti mm. chilitahnaa ja marinoi buffalo mozzarellaa, ai että se näytti herkulliselta.




Kolme päivää nuo mielikuvat piinasivat, sitten annoin periksi ja kaupasta oli tarpeet haettava.

Sorry, nyt et kuitenkaan saa mitään autenttista Jamie O:ta, koska en edes kerennyt googlettaa hänen reseptiään, vaan rupesin tekemään antipastolautasta omia mielikuvia muistellen.


Sen verran on kuitenkin pakko hehkuttaa… ”MÄ EN OO VARMAAN IKINÄ SYÖNYT NÄIN HYVÄÄ MOZZARELLAA!” Eikä siihen vaikuttanut vähiten tuo Lidl:n ihana kurpitsansiemen öljy, jos et sitä vielä omista, niin käy ihmeessä sitä ostamassa. Se maustaa pelkän pastankin todella herkulliseksi.

Ja toinen bonus on se, että tämän valmistaminen vie vain hetken.

 MARINOITUA MOZZARELLAA JA PAAHDETTUA CHILIÄ (4:lle)



Raaka-aineet:

  • 8-10 kpl tuoretta chilipalkoa punaisia/vihreitä
  • 5 rkl hyvää öljyä (itse käytin Lidl:n Delux pinjansiemen- ja kurpitsansiemen öljyä, joista tuo viimeinen on ihan super buenoo)
  • 1 rkl vaaleaa balsamicokastiketta
  • 2 kpl buffalomozzarella palloa
  • 1 luomu sitruuna
  • suolaa ja pippuria


Lisäksi voit hankkia oliiveja, varrellisia kapriksia, ilmakuivattua kinkkua, maukasta leipää ja salaattisekoituspussin.

OHJE:

Aseta uunin grillivastus 230-240 asteeseen.
Pese ja kuivaa chilipalot ja laita leivinpaperin päälle uunipellille.

Grillaa chilejä ensin 5 minuuttia, kunnes ne ovat mustuneet, käännä ja tee samoin toiselle puolelle.

Laita sen jälkeen paahtuneet (mustuneet) chilit kulhoon ja peitä tuorekelmulla. Anna jäähtyä noin 5 minuuttia, jonka jälkeen palanut kuori irtoaa helposti.

Kun olet poistanut kuoret, leikkaa chilipalko halki ja ota veitsellä vetäen siemenet ja kanta pois.

Leikkaa chilit suikaleiksi ja laita tarjoiluastiaan.

Ripottele päälle suolaa ja mittaa öljy sekä balsamicokastike. Sekoita ja anna tekeytyä hetken.

Revi tai leikkaa mozzarellapallot pienemmiksi suupaloiksi. Aseta tarjoilulautaselle.

Pese luomu sitruuna ja raasta sen kuori mozzarellapalojen päälle.

Ripottele päälle pippuria/pippurisekoitusta mielellään myllystä.

Lopuksi annostele päälle marinoituja chilisuikaleita.

Laita samalle tarjoilulautaselle haluamaasi salaattisekoitusta sekä ilmakuivattua kinkkua rullina.

Leikkaa siivuja leivästä, voitele ne reippaalla kädellä ja paahda hetki uunissa.

Laita tarjolle myös oliiveja ja varrellisia kapriksia.

Mä uskon, että tämä lautanen hurmaa niin sinut kuin muut syöjät. Lisäksi voisi nauttia vaikka lasillisen jotain viiniä ja hetki olisi täydellinen.





19 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No sanoppa muuta, yksinkertaisesti kyllä NAM!Kiitos muuten seurasta, oli kiva ilta :)

      Poista
  2. Sen siitä todellakin saa :D Voi miten herkulliset nämä kuvat ovat! Annos houkuttelee hyppäämään näytön sisään ja nuolaisemaan! Tämä on jotain taivaallista! Pakko kokeilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ihanainen <3, olen otettu. No nuo antipastolautaset eivät kyllä petä koskaan, ainakaan minua, joka olen entisessä elämässä asunut Espanjan ylängöillä :D. Aurinkoista viikonloppua sinulle Anni!

      Poista
  3. Ei kyllä turhaan sanota, että kauniisti aseteltu annos lisää ruokahalua. Näin kyllä kävi tässäkin tapauksessa. Siis nyt on kyllä kaunista ruokaa ollut teillä tarjolla.
    Ihanaa loppuviikkoa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Outi <3, olipa kauniisti sanottu sinulta. Aurinkoista viikonloppua myös sinulle Outi!

      Poista
  4. Ihana, kauniisti esillepantu annos! Kurpitsansiemenöljy on herkullista, eilen lisäsin siihen vähän Lidlin chilitahnaa ja pyöräytin pastan öljyseoksessa, tuli järjettömän hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli kauniista sanoistasi <3. Ja olen kanssasi niin samaa mieltä tuosta kurpitsansiemen öljystä, jo pelkkä tuoksu huumaa.

      Poista
  5. Ihan parasta, niin harmi, kun tuo mies ei pysty syömään paprikaa laisinkaan, kun on oma lemppari vihannes.

    ihanaa viikkistä Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Tiia, harmi kuulla tuosta paprika-allergiasta, mutta hei! Ilo uutinen, nuo ovat chilipalkoja :).
      Aurinkoista viikonloppua sinulle <3.

      Poista
  6. Ihanasti laitettu esille. Todella herkullisen näköinen setti <3 Namskis.

    -Heidi K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle Heidi <3 ja mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Katri :) ja antipastat ovat kyllä herkuttelijan ruokaa.

      Poista
  8. Todella herkullisen näköistä ja ihanan helppoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Minna <3 ja juu tässä ei kokinkaan tarvitse kärvistellä keittiössä kauaa.

      Poista
  9. Mua niin harmittaa, kun en ehdi koskaan katselemaan telkkarista hyviä kokkiohjelmia. Pitäisi pitää jokin maratoonipäivä ;D

    VastaaPoista
  10. Haha, mullakin tulee usein ideat uniin asti :)
    Aivan ihanalta näyttää ja kuulostaa. Tämä tosiaan toimisi hienosti viinilasillisen kanssa..

    VastaaPoista
  11. Oii miten herkullisen näköistä!! Taidetaanpa ajaa kaupan kautta kotiin 😋

    VastaaPoista