Pages

perjantai 8. syyskuuta 2017

Syksyn paras kanapasta valmistuu pihlajanmarjojen kera



Huoh, kesä meni jo! Miten se vilahtaakin aina salakavalasti ja kiireellä. No onneksi luonto on vielä kaunis ja kohtahan saamme nauttia ruskasta.


Ei syksyssäkään mitään vikaa ole, ainakaan näin ruokabloggarin silmin. Metsästä saa parhaillaan sieniä ja puolukatkin ovat kohta kypsiä.


Koti pihlajassa marjat ovat parhaimmillaan poimittaviksi, niistä olen keitellyt hilloja ja marmeladeja talven juhlapöytiin.


Tällä kertaa pihlajanmarjat päätyivät pastakastikkeeseen ja voi,  miten herkullista tästä kanapastasta tulikaan. Voisin väittää, että syksyn parasta!

Mitään ihmeellisiä kommervenkkejä ei tarvitse marjojen suhteen tehdä, riittää kun huuhtelet ne hyvin ja pikaisesti ryöppäät (noin minuutin ajan) kiehuvassa vedessä.


Pihlajanmarjat antavat ihanan hapokkaan lisän kastikkeeseen ja väitän, että paremman kuin maustaisit soossin sitruunalla tai limellä ja sitä paitsi tästä ruuasta saat paljon C-vitamiineja.


KANAPASTAA  PIHLAJANMARJOILLA  4:lle


Raaka-aineet:

  • 1 rkl voita
  • 2 rkl öljyä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 sipuli
  • 400-450g broilerin fileesuikaleita
  • 1 tl suolaa
  • pippuria myllystä
  • 100-120g pakastepinaattia
  • 1 dl ryöpättyjä pihlajanmarjoja
  • 2 rkl (vaahtera) siirappia
  • 3 dl kuohu/vispikermaa
  • 1,5 dl parmesan/pecorino juustoraastetta
  • valitsemaasi pastaa 


OHJE:

Irrota pihlajanmarjat tertusta, huuhtele ja keitä minuutin ajan kiehuvassa vedessä.

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet.

Laita voi ja öljy pannulle ja kuullota siinä hetki sipuleita. Lisää joukkoon broilerin fileesuikaleet ja paista ne melko kypsiksi.

Mausta teelusikallisella suolaa ja ripottele päälle myllystä pippuria.

Sekoita joukkoon pakastepinaatti ja pihlajan marjat  sekä kaksi ruokalusikallista siirappia.

Kaada lopuksi kuohukerma ja anna hautua noin 5 minuuttia.

Kun pasta (esim. spagetti tai nauhapasta) on valmis,  kaada se kastikkeen sekaan ja sekoita hyvin, raasta  parmesan tai pecorino juustoa päälle.


HERKULLISTA SYKSYISTÄ MAKUNAUTINTOA SINULLE!


Mielelläni kuulisin miten sinä hyödynnät pihlajanmarjoja, jätäthän siis kommenttisi :).


12 kommenttia:

  1. En ehkä kestä näitä kuvia ja tuota reseptiä, eilen oikein vatsassa kurahteli kun näin kuvan ekan kerran ja tuo parmesanikin vie järjen! Siis ehkä ihanimmat kuvat ja resepti ikinä pastasta, hyvä sinä, oot huippu. Muiskuja viikonloppuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, mähän ihan punastun tästä sun kommentista Tiia, kiitos paljon kauniista sanoistasi <3. Suosittelen kyllä kokkailemaan tätä pastaa, vei munkin "järjen" ja kielen mennessään :D. Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  2. Ihana resepti. Yhdyn kyllä täysin Tiiaan, sama täällä :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanainen <3, olen otettu! Jännän äärellä olin kun tätä valmistin, mutta tämä ruoka räjäytti tajunnan :). Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Sä olet Sari nerokas! En olisi ikänä keksinyt moista yhdistelmää! Kokeiluun siis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3, vaikka tuosta neroudesta en nyt oikein tiedä :D, enemmänkin uhkarohkea kokeilija, joka välillä onnistuu kypällä! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

      Poista
  4. Pihlajanmarjat ja pasta on kyllä nerokas paritus. Ei olisi tullut pieneen mieleenkään. Pitääpä kokeilla myös. Ihanan värikästä ja maukasta syksyä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki-iltana ei jaksa keittiössä puuhailla kovinkaan kauaa, pasta (varsinkin tuorepasta) valmistuu nopeasti ja syksyisellä twistillä nuo pihlajanmarjat kanan pariksi olivat kyllä niin jees :). Värikästä ja maukasta syksyä myös sinulle ihana <3.

      Poista
  5. Onpa kauniin värikästä pastaa, pihlajanmarjat piristivät sitä. Itse lähinnä askartelen pihlajanmarjoista ja tietenkin ihan kotia vaan kaunistamassa. Millaistakohan mehua näistä saisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Outi ja kiitos, pasta oli kyllä kaunista ja herkullista, juuri syksyn väreihin sopiva ruoka. Mehua en ole pihlajanmarjoista tehnyt, hilloa, marmeladia ja likööriä, mutta googlettamalla voisi löytyäkin.

      Poista
  6. Onpa jännä idea! Itse yleensä teen vain pihlajanmarja(-calvados)hyytelöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä hilloa, marmelaadia ja likööriä on tullut myös meillä ennen tehtyä, mutta tämä maistuu tosi hyvältä myös näin, ihan pelkiltään :).

      Poista