Pages

perjantai 22. huhtikuuta 2016

JANSSONINKIUSAUKSEN UUDET VAATTEET, kiva tarjottava myös illanistujaisiin




Tässä vanha klassikko vähän uudemmissa ”vaatteissa”.  Ihana ruoka juuri silloin, kun mieli halajaa suolaista ja maukasta. 


Muistan tämän herkun erityisesti opiskeluajoilta. Hyvinkään Rantasipin yökerhossa bailattiin joka perjantai ja lauantai (joskus jopa keskiviikkoisin). Voi niitä opiskeluaikoja. Viikonloput tehtiin ensin päivät töitä ja yöt juhlittiin. No rankka juhliminen vaati myös hyvät eväät. Puolen yön jälkeen tilattiin annokset Janssoninkiusausta pöytään. Muistan kuinka hyvää se oli, mutta myös suolaista (ehkäpä tarkoituksella).


Nyt ei kunto riittäisi enää tuohon eikä oikein ole halujakaan, aikansa kutakin. Ruoka muisto on kuitenkin piirtynyt takaraivoon ja rakkaudella se siellä pysyykin.


Janssonin kiusaus on siis oiva ruoka myös illanistujaisiin. Sen voit valmistaa etukäteen pieniin annoskippoihin ja lämmittää tarjolle juuri sopivana hetkenä.


JANSSONINKIUSAUKSEN UUDET VAATTEET (6:lle)


Raaka-aineet:

  • 1 kg perunoita
  • 2 keltasipulia
  • 6-8  kevätsipulia
  • 1 luomu sitruunan kuori raastettuna
  • 2 prk janssonin fileitä
  • 1 ½ tl suolaa
  • 1 ½ tl mustapippuria rouheena
  • 3 dl kuohukermaa

Koristeeksi:

  • 6 kokonaista isoa kaprismarjaa
  • jätä 3 janssonin filettä sivuun koristelua varten
  • sitruunan siivuja






OHJE:


Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta.

Kuori ja leikkaa perunat suikaleiksi. Laita kulhoon.

Silppua keltasipulit ja kuullota niitä hetki pannulla. Lisää kulhoon.

Pilko kevätsipulit sekä janssonin fileet (jätä 3 filettä sivuun myöhempää käyttöä varten).

Lisää ne sekä purkkien liemet kulhoon.

Lisää sitruunan raastettu kuori sekä kuivamausteet.

Sekoita hyvin ja jaa annoskippoihin.

Paista vuokia ensin 20 minuuttia 200 asteessa.

Alenna uunin lämpötilaa 170 ja jatka paistamista vielä 20 minuuttia.

Puolita sivuun jätetyt janssonin fileet pitkittäin.

Ota vuoat pois uunista, lisää jokaiseen kippoon ½ file  ympyränä. Paista vuokia vielä n 5-10 minuuttia.

Lisää ennen tarjoilua kaprismarjat ja sitruunan siivut.


Jos valmistat ruoan etukäteen ja lämmität uudelleen,  peitä annoskipot foliolla etteivät ne kuiva liikaa.


2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä, pitääkin tehdä näin vapun alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Raija ja juu tämä sopii myös hyvin Vapun tarjottaviin 😊

      Poista