Pages

torstai 29. lokakuuta 2020

HAAMUJENGI KYLPYTYNNYRISSÄ, VHH/KETO PIIRASTAIKINA




 Ihminen on terve, kun se leikkii tai ainakin vanha sanonta menee niin. Voi miten hauskaa mulla ja miehellä oli eilen illalla, naurulta ei meinannut tulla loppua.


No kaikki ei aluksi mennyt niin kuin Strömsössä, sillä alkuperäinen tarkoitukseni oli tehdä niitä voitaikina haamunakkeja, joita sinäkin olet varmaan nähnyt näin halloweenin alla.


Tekemäni taikina ei toiminut niin hyvin, että sitä olisi voinut kierittää ja työstää nakkien ympärille. Tosiaan,  se oli ihan liian murenevaa enkä yhtään ihmettele, sillä kyseessähän on vhh/keto taikina. Mutta, koska taikina oli huisin hyvän makuinen ja sisälsi hyviä raaka-aineita (kalliitakin), en sitä raaskinut poiskaan heittää, vaan painelinkin sen 18 cm läpimitaltaan olevaan irtopohja kakkuvuokaan (taikina riittää myös 20 cm), niin kuin piirakaksi. Esipaiston sen ensin ja sitten vain täytteet, takaisin uuniin ja avot "HAAMUJENGI KYLPYTYNNYRISSÄ"  oli syntynyt!





Paistamisen jälkeen vielä sinapilla silmät päähän ja näillä halloween nakeilla näytti olevan altaassa hauskaa. Parasta kuitenkin, johon sitten lopulta repesin (melkein pissat housuissa), oli se, kun mieheni kysyi, että onko noi punaiset (tarkoitti tomaatteja) jo kypsyneitä aaveita tuolla kuumassa altaassa, hah hah haaaa.


No jos sinuakin lapsettaa, niin tässä tämä ohje ole hyvä :).





HAAMUJENGI KYLPYTYNNYRISSÄ, VHH/KETO taikinalla

Pohja:

  • 50g mantelijauhoja
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1,5 rkl psylliumia
  • 1 kananmunan valkuainen
  • 175g mozzarella juustoraastetta
  • 30g tuorejuustoa


OHJE:

1. Aseta uunin lämpötilaksi 180 astetta. Sekoita kuivat aineet keskenään.


2. Vaahdota valkuinen vaahdoksi vatkaimella ja lisää joukkoon 30g tuorejuustoa. Jatka vatkaamista ja lisää sitten jauhoseos ja lopuksi juustoraaste.


3. Ota taikina kulhosta ja työstä sitä vielä hetki käsin, katso, että kaikki ainekset ovat tasaisesti sekaisin.


4. Ota 18-20 cm kakkuvuoka ja painele taikina pohjalle ja reunoille  (reunan korkeus väh. 6 cm). Paista piirakkapohjaa ensin 10 minuuttia uunin alatasolla. Tee täyte tällä välin.


5. Itse sekoitin täytteen 2 kananmunasta, jotka vispasin rikki, lisäsin sekaan n. 2 dl juustoraastetta sekä pari rkl tuorejuustoa, ripauksen suolaa ja muutaman ruokalusikallisen persiljaa. Voit toki tehdä minkälaisen täytteen itse haluat.


6. Kaadoin täytteen esipaistetun piirakkapohjan päälle. Huom. pohja on paiston jälkeen melko turpea, joten voit haarukalla painaa reunoja litteämmäksi, näin täyte on helpompi kaataa päälle.


7. Leikkaa nakkeja, eripituisiksi ja asettele niitä täytteeseen sinne tänne ja käytä miniluumutomaatteja, jotta saat nakit pysymään paikoillaan. Jatka piiraan paistamista noin 15-20 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.


8. Kun piiras on hiukan jäähtynyt liimaa sinapilla nakeille silmät (silmät ostin confetista, mutta niitä löytyy myös hyvinvarustetuista ruokakaupoista, ainakin Dr. Oetkerin).


9. Ja sitten ei muuta kuin nautiskelemaan Halloween aamuna hassun hauskoista nakkihaamuista.


tiistai 27. lokakuuta 2020

TÄYTELÄINEN JUUSTO-SELLERIKEITTO, VALMISTA 20 MINUUTISSA, VHH




Herkulliset vihanneskeitot ovat mitä parhainta iltaruokaa (miksei myös lounaalle). Ne valmistuvat nopeasti ja helposti, ilman turhia kikkailuja.


Yksi tällaisista on oma suosikkini, juusto-sellerikeitto, joka on valmistettu varsiselleristä yhdessä kylmäsavuporo koskenlaskijan kera.




Jännä juttu, aikaisemmin en ole pitänyt tuoreen varsisellerin mausta, keitoissa se on kyllä mennyt, mutta nykyään lisään sitä salatteihin ja smootheihin, oikein kaipaan sen makua.




Varsiselleri tai toisilta nimiltään lehti/ruotiselleri on myös edullinen raaka-aine, jota on kutsuttu myös superfoodiksi, sen sisältämän apigeniini-bioflavonoidin ansiosta.


Keitto tästä mielipiteitä jakavasta vihanneksesta valmistuu helposti, noin 20 minuutin sisällä eikä raaka-aineitakaan tarvita paljoa. Keitto sopii hyvin vähähiilihydraattiseen ruokavalioon.




Pieni varoituksen sana kuitenkin, jos et ole tottunut syömään varsiselleriä tai olet tottunut syömään kovia rasvoja, vaaleita viljoja sekä muita prosessoituja ruokia, niin selleri voi  tuoda vatsareaktion, joka johtuu sellerin voimakkaasta puhdistusreaktiosta.





TÄYTELÄINEN JUUSTO-SELLERIKEITTO 4-6:lle


Raaka-aineet:

  • 1-2 sipuli silppuna
  • 2-3 valkosipulinkynttä silppuna
  • 500g varsiselleriä 
  • 2-3 rkl voita
  • 1 l vettä
  • 2 kanafondia
  • 1 koskenlaskija kylmäsavuporo juusto
  • nipppu persiljaa
  • (päälle paahdettuja pinjasiemeniä, poro/hirvimakkaraa)

OHJE:

1. Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet sekä huuhtele varsisellerinvarret ja leikkaa ne siivuiksi.


2. Laita kattilaan 2-3 rkl voita ja paista ensin hetki sipulisilppua, lisää sitten valkosipulinkynnet sekä siivutetut varsisellerin varret, freesaa vielä hetki.


3. Kaada kattilaan litra vettä ja lisää kaksi kanafondia. Anna keiton kiehua noin 15 minuuttia, kunnes vihannekset ovat kypsyneet pehmeiksi.


 4. Soseuta keitto tehosekoittimella tai sauvasekoittimella yhdessä paloitellun koskenlaskija juuston sekä persiljanipun kera.


5. Lämmitä keittoa tarvittaessa. Jos haluat paahda pinjansiemeniä/pähkinöitä ja poron/hirven makkaraa kuutioina keiton päällä tarjottavaksi.





tiistai 20. lokakuuta 2020

AROMIKKAAT TÄYTETYT MUNAKOISORULLAT JA HELPPO JOGURTTIKASTIKE

 



Viime perjantain kauppareissulta käteeni tarttui ihanan pullukoita munakoisoja. Ostos oli erittäin onnistunut, sillä harvoin olen saanut niin kiinteitä ja kauniita munakoisoja kaupasta. Ehkä nyt onkin paras aika niiden ostoon.




Munakoisoista saa soseita, pizzoja, vuokaruokia yms, mutta tällä kertaa niistä valmistui herkulliset täytetyt rullat.



 


Näiden munakoisorullien täytteenä käytin vähärasvaista jauhelihaa (10%), sipulia ja tietty valkosipulia. Kaiken kruunasi kuitenkin täyteläinen mauste eli ras el hanout, joka on alunperin pohjois Afrikkalainen mauste ja sen on sanottu olevan mausteseoksien kuningas.



Tämä mauste on ihanan täyteläinen ja aromikas, olematta kuitenkaan liian voimakas. Olen ostanut mausteseoksen valmiina, mutta googlettamalla voit itse sekoittaa oman seoksen.


Mielestäni munakoiso ja ras el hanout ovat kuin luotuja toisilleen.




Nämä munakoisorullat ovat melkoisen täyttäviä, joten yhdestä munakoisosta riittää hyvin kahdelle. Täytteen ohje on kuitenkin kahdelle munakoisolle tai sitten voit käyttää lopun täytteen esim. paprikoille (itse tein seuraavalle päivälle töihin lounaaksi) tai kesäkurpitsoille.



Kastikkeeksi sopii parhaiten jogurttikastike, oma mielitiettyni on Arlan lempi turkkilainen 10% jogurtti, se on niin hurmaavan kermainen ja silkkimäinen.




AROMIKKAAT MUNAKOISORULLAT

Raaka-aineet:

  • 2 munakoisoa, suolaa
  • 400g jauhelihaa 10%
  • 1-2 sipulia silputtuna
  • 4 valkosipulinkynttä silputtuna
  • 2 tl ras el hanout-maustesekoitusta
  • 1/4 tl cayennepippuria
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 rkl Arla lempi turkkilainen jogurttia
  • 2 kananmunaa
  • 100-150g juustoraastetta (mozzarella)
  • n. 8 miniluumutomaattia viipaleina


KASTIKE:

1 dl Arla lempi turkkilainen jogurtti

1,5 rkl sitruunamehua, persiljaa


OHJE:

1. Huuhtele munakoisot ja viipaloi ne pitkittäin n. 0,5 cm paksuisiksi viipaleiksi. Levitä leivinpaperinpäälle ja ripottele suolaa päälle. Anna niiden "itkeä" noin 10 minuuttia.


2. Valmista tällä välin täyte. Riippuen pannusta, lisää tarvittaessa 2 rkl öljyä pannulle ja ruskista jauheliha. Lisää sekaan myös silputut sipuli ja valkosipulinkynnet ja lopuksi myös mausteet (ras el hanout, suola sekä cayennepippuri). Kaada paistos kulhoon.


3. Riko kaksi kuppiin kaksi munaa sekä 2 rkl turkkilaista jogurttia, sekoita hyvin ja kaada seos hiukan jäähtyneen täytteen sekaan. Lisää joukkoon myös juustoraaste sekä viipaloidut miniluumutomaatit.


4. Pyyhi pois neste munakoisojen pinnalla ja sivele sudilla päällipinnalle hiukan oliiviöljyä. Paista viipaleita kuumalla pannulla ensin öljytty puoli alaspäin noin minuutti, käännä ja paista vielä toinen puoli, ota sivuun ja jatka paistamista, kunnes kaikki on paistettu.


5. Levitä paistetut munakoisoviipaleet leivinpaperin päälle ja jaa täyte paksumpaan päähän, rullaa viipaleet. Voit käyttää esim. coctailtikkuja, jotta rullat pysyvät kiinni. Lopuksi voit ripotella juustoraastetta rullien pintaan.

6. Paista täytettyjä munakoisorullia 200 asteessa noin 12-15 minuuttia, kunnes juusto niiden päällä näyttää kauniin ruskealta ja rapealta.

7. Valmista kastike sekoittamalla Arla lempi turkkilaista jogurttia sekä 1,5 rkl sitruunamehua ja halutessa 1-2 rkl persiljasilppua.


TARJOILE MUNAKOISORULLAT ESIM. RUCOLAN JA PINJANSIEMEN KERA.

maanantai 5. lokakuuta 2020

PIKANTTI BIGOS JA KIEHTOVA TARINA HANHENSULAN RAVINTOLASTA, VHH




Bigos on puolalainen kansallisruoka, joka kuuluu mielestäni kaaliruokien parhaimmistoon. 


Ehdottomasti kokeilun arvoinen haudutettu kaaliruoka, jonka täydellinen aromi ja hurmaava tuoksu juhlisti sunnuntain päivällistämme.


Bigos sopii hyvin vähähiilihydraattiseen ruokavalioon.


Tarina alkaa:


BIGOS JA SAMPANJAA PAKKASESSA


Muistan metsäjuhlat lumen keskellä. Autokolonnan, joka lähti Varsovasta aamulla, kun maisema vielä oli siniharmaa ja kylmä. Etuoikeutettua väkeä, luvalla sanoen, rikkaita ihmisiä, muut paitsi minä, jonka vain rakkaus oli heittänyt tähän outoon kohtaukseen.

Kysymyksessä oli oikku, talviretki Kazimierziin, 1500-luvulla rakennettuun pienois-Firenzeen. Kuningas Kazimierz oli aikoinaan rakastanut italialaista vaimoaan niin kiihkeästi, että oli tämän iloksi pystyttänyt renesanssi kaupungin kaarikäytävineen, kirkkoineen ja luostareineen keskelle puolalaista maaseutua.

Sinne seurue nyt oli matkalla: viisi autollista väkeä. Naisilla oli kauniisti kirjotut Zakopane-turkit ja herroilla smokit sekä kiiltonahkakengät, tärkätty laskospaita ja ripsisolmuke.

Tämä kaikki tapahtui sosialistisessa Puolassa ennen solidaarisuutta ja sotatilaa.

Kello kaksi ensimmäinen auto kaartoi metsätielle. Leiria ruvettin pystyttämään ja ensimmäiset sampanjapullot poksahtelivat pakkastaivaalle. Kaikki oli kuin näytelmästä tai historiallisesta elokuvasta.




Näin kirjoittaa toimittaja ja kirjailija Anu Seppälä ja otteet on otettu "HANHENSULAN RAVINTOLA" -keittokirjasta. Tämän kirjan on toimittanut Liisa Steffa ja se ei todellakaan ole tavanomainen reseptikirja,  sillä ohjeet on kirjoitettu runoilijoiden, satu-,  tieto-, sekä kaunokirjailijoiden kertomusten mukaan. Keittokirja on täysin kirjallinen, eikä  se sisällä ainuttakaan kuvaa, vaan tarjoaa kiehtovia tunnelmia ja tarinoita lukijalleen.

Olen saanut tämän keittokirjan joskun 80-luvulla siirtyessäni TJS-Opintokeskuksesta muihin tehtäviin. Olin unohtanut sen kokonaan, mutta ilokseni se osui nyt hyppysiin kaappia penkoessa.


Ja tarina jatkuu:


Autoista kannettiin teline ja patakoukku, retkipöytiä, tuoleja ja suuri musta pata. Se oli täynnä valmista bigosia. 

Söimme bigosia vanhoilta Korniloff-lautasilta, joiden koboltin siniset kukat hehkuivat pakkasauringossa. Jälkiruuaksi joimme teetä ja maistelimme suklaakakkua, joka oli maustettu unikonsiemenillä. Kauanko viivyimme, ehkä tunnin, puolitoista. Aurinko painui alemmaksi ja nuotion hiillos hehkui vielä lämpöä, kun Andrzej suuteli kättäni.

Kun nuotio oli sammunut, kavaljeerit purkivat leirin, peittelivät daamit autojen takapenkeillä lämpimiin huopiin. Taakse jäi hiipuva hiillos lumen sylissä.




Ihastuin tämän tarinan tunnelmaan sekä kertomuksen höyryävään pataruokaa (jos myös sinä ihastuit, niin hanki kirja käsiisi ja lue koko tarina sekä muut Hanhensulan ravintolan kertomukset).

Ja sitten itse reseptiin, Bigosiin, niinkuin itse sen valmistin (ihan aidon löydät varmaan googlettamalla).





PIKANTTI BIGOS 4-6:lle


Raaka-aineet:

  • 500g possun lihaa 
  • 150g chorizomakkaraa
  • 5 sipulia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 2 laakerinlehteä
  • 2 isoa omenaa
  • 2 isoa tomattia
  • 1 kaali
  • 1 l vahvaa kanalientä
  • suolaa, pippuria, rakuunaa

OHJE:

1. Pilko possunliha sekä chorizo kuutioiksi. Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Lohko omenat ja tomaatit.


2. Laita kuumalle wokpannulle tai isolle paistinpannulle ensin chorizokuutiot ja ruskista niitä hetki. Lisää joukkoon possunliha ja jatka ruskistamista.


3. Lisää seuraavaksi sipulit ja valkosipulinkynnet. Ripottele päälle hiukan suolaa, pippuria ja rakuunaa, lisää tarvittaessa öljyä/voita.


4. Suikaloi kaali ja lisää se pienissä erissä paistokseen, jätä kuitenkin 1/3 osa kaalia sivuun.


5. Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta. Kaada paistos isoon uunivuokaan ja lado päälle omenan sekä tomaatin lohkot. Ja lopuksi sivuun jätetyt kaalisuikaleet. Lisää pataan laakerinlehdet ja kanaliemi niin, että ruoka melkein peittyy. Laita kansi päälle tai käytä foliota.


6. Paista vuokaa noin 20 minuuttia ja käännä sitten uuni 160- asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 2,5 tuntia. Tarkista välillä ja lisää kanalientä tarvittaessa.


7. Tarjoa bigosia puolukoiden/karpaloiden ja herkkukurkun kera.