Pages

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

UPEA JUHLA -RUOKAKIRJA AUTTAA, KUN HALUAT JÄRJESTÄÄ TÄYDELLISET JUHLAT




Sain jo jonkin aikaa sitten pienen punaisen keittiön valloittavan Peggyn uusimman ruokakirjan luettavakseni.

Kyseinen kirja on JUHLA –ruokakirja, jonka kirjoittaja on vannoutunut juhlien järjestäjä. Juhlia järjestetään kuitenkin hymyssä suin, ilman stressiä ja välillä hiukan hupsutellen.



 "Juhlat tuovat arjen keskelle ihania hetkiä ja rakkaita       muistoja"


Kirja sisältää yli 100 herkullista ja helpohkoa reseptiä, niin makeita kuin suolaisia tarjottavia, pienistä tarjottavista juhlapöydän pääaterioihin. 

Teoksen juhlat kulkevat kalenterivuoden mukaan alkaen Uuden vuoden –juhlista ja päätyen modernin joulun monipuolisiin tarjottaviin, unohtamatta pieniä ruokalahjoja ystäville.



Kirja on jo ulkonäöltään niin vaikuttava, että se suorastaan houkuttelee tarttumaan itseensä. Kaunis kansi ja upeasti kuvatut tarjottavat hivelevät lukijan silmää.

 "Elämän niin suuret kuin pienetkin hetket sopivat juhlan     aiheeksi tuoden kuin taikahippuja kiireisen elämän keskelle"


Paitsi reseptejä, niin kirjasta löytyy myös vinkkejä kattauksiin sekä juhlissa tarjottaviin juomiin.



Kirjasta löytyy apua myös monesti juhlien järjestäjää askarruttavat tarjoiluiden määrät sekä iso kasa muita hyviä vinkkejä suunnitteluun ja somistamiseen.

" Ympärilläni soivat joululaulut, lapsien silmät tuikkivat   ilosta. Joulu on ollut minulle jo lapsuudesta saakka vuoden   tärkein juhla. Rakastan joulun tunnelmaa, sen tuoksuja   sekä yhdessäoloa läheisten kanssa. Jouluisin haluan   hemmotella rakkaita pienillä ruokalahjoilla"



Löysin kirjasta monen monta uutta tarjottavaa tulevia pikkujoulu juhlia ajatellen, kuten herkulliset rapupiiraat sekä niin kauniin ja herkullisen näköisen lohikranssin. Lämpimänä tarjottavana voisi esille laittaa täytettyä kalkkunarullaa ja niiden seuraksi hunajaisia ruusukaaleja sekä paahdettuja perunoita. Vesi herahti kielelle jo pelkistä kuvista, menisipä nämä kolme viikkoa pian, että päästäisiin ystävien kanssa nauttimaan pöydän antimista. Ja vaikka kyseessä on pikkujoulut, niin ehdottomasti haluan tarjota hattara-sampanjaa, toivottavasti vaan löydän tuota hattaraa näin joulun alla.






Peggy ei ole unohtunut lapsiakaan tästä upeasta juhlakirjasta, vaan heitä varten on loihdittu hauska menukokonaisuus.

Resepteissä on ajateltu myös sesongin raaka-aineita, jolloin niitä varmasti löytyy kauppojen hyllyiltä.

Sivuilta löytyy paljon houkuttelevia leipomuksia niin kakkuja, keksejä kuin leipiäkin.



Suosittelen tätä upeaa Juhla -ruokakirjaa sinulle, joka olet suunnittelemassa isoja tai pienempiä juhlia ja erityisesti sinulle, joka epäröit onnistumistasi. Tämän teoksen myötä myös sinä onnistut ja voit valloittaa juhlaväen oivana emäntänä tai miksi ei myös isäntänä. Kirja on varmasti toivottu ja oiva lahja pukinkonttiin.



Vaikka joudun vielä hetken odottamaan omia juhlia, niin päätinpä juhlistaa meidän kahden saunailtaa tällä Toad in hole eli rupisammakko kolossa makkara-pannukakulla. 



Tämä hauska pannari tulee Britaniasta ja löytyy kyseisestä kirjasta Saunajuhlien alta ja luulenpa, että se jää meillä saunailtojen parhaaksi huikopalaksi.





TOAD IN HOLE 4:LLE


Taikina:

3 munaa
2 dl maitoa
1 dl kylmää vettä
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

Täyte:

4 makkaraa (oman maun mukaan)
8 pekoniviipaletta
1 rkl rypsiöljyä
1 sipuli
1 rkl tuoretta timjamia
tarjoiluun makeaa sinappia

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja viipaloi sipuli. Kääri pekonit makkaroiden ympärille.

2. Kaada öljyä uunivuokaan. Asettele sipulit, timjami, ja makkarat vuoan pohjalle. Nosta vuoka uuniin noin 10 minuutiksi, kunnes pekoni makkaroiden päällä on saanut väriä.

3. Valmista sillä välin taikina. Riko kananmunat ja sekoita ne maidon kanssa. Lisää jauhot ja suola sekoittaen. Ota kuuma vuoka uunista ja kaada taikina nopeasti vuokaan. Nosta vuoka uuniin noin 20-30 minuutiksi uunista riippuen.

4. Vältä uunin aukaisemista kesken paiston, jottei pannukakku lässähdä. Ota vuoka uunista, kun se on kauniin kullanruskea ja kohonnut. Tarjoile lämpimänä sinapin kera.



 Herkullisia ja unohtumattomia juhlia kaikille ja kaunis kiitos   sinulle ihana Peggy, että sain tämän kirjan avuksi omien   juhlien suunnitteluun


*kirja saatu lahjaksi





torstai 21. marraskuuta 2019

Kamera hömmöily ja Aurinkoinen kookoskeitto



Juttuhan on nyt niin, että meinasin jättää postaamatta tämän mieltä ja kehoa lämmittävän keiton kokonaan, sillä mä olin hukannut mun kameran.

Niin juuri ja arvaa vaan, kuinka kauhea paniikki iski, sillä just näihin samoihin aikoihin viime vuonna mä rikoin reissussa mun edellisen kameran (tai siis mua tönäistiin turistiruuhkassa).


Järjestelmäkamerat eivät todellakaan ole halpoja, joten onneksi viime vuonna sain ostettua käytetyn, mutta hyväkuntoisen kameran blogikamulta ja nyt se pentele oli kadonnut.

Muistin kyllä tuoneeni maanantai-iltana kameran töistä kotiin, mutta tiistaina, kun tätä keittoa keittelin, en löytänyt sitä mistään. No ajattelin sen piilottelevan kuitenkin töissä, mutta turhaan sitä sieltä seuraava päivänä etsin, ei töissä, ei kotona!

Hädissäni kävin kurkaamassa autonkin, mutta enhän mä sitä sieltäkään löytänyt.


Pahimmat skenaariot jo pyörivät mielessä ja uhosin soittavani poliisin löytötavaratoimistoon. Mies kuitenkin lähti vielä illan suussa taskulampun kanssa tarkistamaan autoa ja siellähän se kökötti kuskin penkin alla, ihan hiljaa, ilkikurisuuttaan varmaan.

Mut voi sitä huojennusta, kun karkulainen löytyi <3. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.... ainakin toistaiseksi.

No tämän tuoreella kurkumalla, kukkakaalilla, broilerin jauhelihalla ja kookosmaidolla keitetyn keiton, jouduin kuvaamaan kännykällä. 


Eihän niistä koskaan tule yhtä hyviä, vaikka kännyköiden kamerat ovat huomattavasti parantuneet.

Hyviä kuvia on muutenkin vaikea saada tähän aikaan vuodesta. Ainakaan meillä ei ole kunnollisia valoja sisällä kuvaamiseen.

Kuvista tulee keltaisia, pimeitä ja täynnä varjoja. Siinä ei auta kuvankäsittelyt eikä mitkään.

Tämä keitto on kuitenkin niin hyvää (vaikka kännyllä kuvaisi) ja sopii mainiosti myös ketolaisille (VHH), joten tässä sitä reseptiä sinulle. 

Ja koska kurkuma värjäsi keiton upean keltaiseksi, sai se nimekseen aurinkoinen kookoskeitto.


AURINKOINEN KOOKOSKEITTO


Raaka-aineet:

  • 400g broilerin jauhelihaa
  • 1 iso kukkakaali (n. 700g)
  • 1 tuore kurkuma
  • 1-1 1/2 tuoretta chiliä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 sipuli
  • suolaa
  • 1 tlk kookosmaitoa
  • 5 dl vettä
  • 1 kanafondi
  • persiljaa
  • voita/öljyä

OHJE:

Suosittelen käyttämään kertakäyttöhanskoja, tuore kurkuma on todella kova värjäämään.

1. Kuori kurkuma (ehkä sen voi jättää kuorimattakin, mut itse kyllä kuorin sen) ja raasta pieneksi. Silppua chilit, valkosipulinkynnet ja sipuli.

2. Lisää voita/öljyä pannulle ja anna kurkuma-chili-valkosipulisilpun lämmetä hetki pannulla.

3. Lisää sitten broilerin jauheliha ja pilkottu sipuli. Paista kypsäksi ja mausta suolalla ja persiljasilpulla, jätä sivuun odottamaan.

4. Pilko kukkakaali pienemmäksi ja laita kattilaan. Mittaa joukkoon 5 dl vettä ja kanafondi. Keitä noin 5 minuuttia.

5. Kun kukkakaali on kypsää, (jätä mieluummin hiukan raaaksi kuin liian kypsäksi) soseuta se tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella yhdessä kookosmaidon kanssa.

6.Kaada kukkakaali-kookossose takaisin kattilaan, lämmitä ja lisää jauhelihapaiston keittoon.

Keittoateria on valmis nautittavaksi.

tiistai 19. marraskuuta 2019

Ensimmäinen itsetehty joulukranssi ja joulumarkkinat



Et uskokaan kuinka täpinöissäni olin viime sunnuntaina ja EI... tällä kertaa kyse ei ollut lainkaan ruuasta.

Nimittäin pääsin mukaan kokeilemaan luovuuttani ja kädentaitoja, sillä sain kutsun osallistua Järvenpään Kukkatalon joulumarkkinoiden kranssitapahtumaan.


Meitä Keski-Uudenmaan alias Kublon bloggareita pyydettiin valmistamaan oman näköinen joulukranssi ja tämä tulisi sitten yleisön nähtäväksi joulumarkkinoilla 23.11.2019 klo 10-15.


Yleisö saa äänestää kransseja ja samalla heillä on mahdollisuus voittaa lahjakortti Kukkataloon.


Järvenpää Kukkatalo on muuten paljon enemmän kuin pelkkä kukkia myyvä kauppa. Heidän palveluihinsa kuuluu myös puutarhamyymälän lisäksi hautauspalvelut sekä kukkakoulu.


Pelkkä kukkataloon sisälle astuminen on kuin avaisi oven johonkin fantasiamaailmaan, niin runsaasti siellä on esillä leikko- ja ruukkukukkia, viherkasveja, puhumattakaan upeista sisustustarvikkeista ja esineistä. Ja nyt varsinkin joulun alla, talo pursuaa kaikkea ihanaa. Omat käyntini siellä venyvät aina moneksi toviksi, kun pitää päästä hypistelemään ja fiilistelemään. Joten menehän sinäkin pian tutustumaan ja ihastumaan kyseiseen paikkaan.


Palataanpa sitten itse kranssin tekoon. Mietin edellisen viikon etukäteen mitä haluaisin tehdä, luonnollisesti joku varmasti odottaisi ruokabloggarilta vähintään punaisia omenoita kranssiin, mutta minäpä lähdin työstämään omaa kranssia mielikuvien perusteella.

Halusin kranssista löytyvän:

-      -   kuusen ja tonttulakin tupsuineen (muoto)
-      -   kynttilöiden liekit (keltainen calluna)
-      -   kilikelloja (unikon kodat)
-      -   rusetiksi sidottuja toiveita ja unelmia
-      -   lumen puiden oksilla (naava)
-      -   äidin tekemän luumukiisselin (ruskeat joulupallot)
-      -   viimeiseksi sen tärkeimmän eli rauhan ja onnen (jouluenkeli) 
    
Ja samalla kranssi sai nimeksi ”JOULUN TAIKAA”


Tämä kranssi on muuten ihan ensimmäinen, mitä olen koskaan valmistanut, joskus taisin yrittää havupalloa, mutta sillä kertaa tekeleestä tuli ufo, hah hah.

Saimme hakea materiaalit kranssiin kukkatalosta, ainoastaan nuo pohjatukena käytetyt syreeninoksat kävin leikkaamasta pihalta. Oksat leikkasin sopivan mittaisiksi ja sidoin sidontalankaa apuna käyttäen kuusen muotoiseksi.


Olin varannut 3 nippua pihtakuusen oksia, mutta reilu kaksi nippua olisi riittänyt, loput laitoin kanervaistutuksiin.

Aloitin kranssin teon leikkaamalla ensin sopivan pituisia oksia pihdasta (alimpaan riviin pisimmät) ja niputin aina 3 oksaa yhteen sidontalangalla.

Alimpaan riviin tuli 6 oksanippua.
Seuraavaan riviin hieman lyhyemmät ja taas 6 kpl 3 oksan nippua. Sitten taas lyhyempiä ja nyt riitti 5 kpl 3 oksan nippua. Tällä tavalla etenin ylöspäin, vähitellen lyhyempiä ja vähemmällä oksanipulla.

Seuraavaksi leikkasin keltaisesta callunasta oksia (eripituisia) ja niitäkin niputin 2-3 nippuihin ja sidoin niitä oman mielen mukaan.


Sitten tein tonttulakin hiippoineen ja tupsuineen. Leikkasin pihtakuusesta oksia (ohut vartista on helppo taivuttaa) ja laitoin niitä 2-3 päällekkäin ja kieritin sidontalankaa niiden ympäri, pituuden voi jokainen päättää itse. Tupsuksi unikonkodat ja hiukan naavaa ja pieni rusetti.

Viimeistelin joulukranssin vielä rusetein sidotuilla unikonkodilla ja joulupalloilla.

Tervetuloa äänestämään ja katsomaan tätä joulukranssia ihan paikan päälle!



Ja huom! Älä unohda joulumuoria tai musiikkiesityksiä.


Tässä joulumarkkinoiden ohjelma kokonaisuudessaan:

Joulumarkkinat
la 23.11. klo 10-15
Luvassa:

o huikeita myyjiä, käsitöitä ja herkkuja

o kranssiäänestys by KUBLO @keskiuudenmaanblogit

o upea kuvausseinä - Ota näyttävä jouluselfie!

o Kukkatalon omat jouluiset workshopit (ei ilmoittautumista)

- kangaskassin kuviopainanta kasvimateriaalilla 10€

- sammalamaryllis 10 €

o joulumuori paikalla klo 12-15

o Keski-Uudenmaan musiikkiopiston esityksiä klo 12-14

o kahvila

o tarjouksia

Tervetuloa!

Kiitos Järvenpään Kukkatalo, että sain olla mukana tässä todella kivassa yhteistyössä .

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

KATASTROFI TAI JOKU MUU POIKKEUSTILA, OLETKO VALMISTAUTUNUT?




Oletko sinä miettinyt koskaan teidän perheen kotivaraisuutta?



Minua hävettää kyllä myöntää, että enpä ole moista tärkeää asiaan liiemmin miettinyt. Enkä tiedä miksi, sillä varsin tärkeästä asiasta tässä on kuitenkin kyse.



Kotivaralla tarkoitetaan niitä ruoka– ja muita arjen pyörittämisessä välttämättömiä tarvikkeita, joita ollaan hankittu kotiin vähän enemmän. Niin, että katastrofin,  tilapäisen häiriön (esim. veden/sähkönjakelun keskeytyminen) tai jonkun muun poikkeustilan vuoksi selviämme kotona tällaisen yli. Vesi varmasti ruuan lisäksi kuuluu niistä tärkeimpiin.



Minua pyydettiin mukaan bloggaajien yhteiseen tempaukseen kertomaan henkilökohtaisesta kotivarasta. Idean äiteinä löytyvät Satu ja Johanna blogien Tsajut ja Jovela takaa. Meitä bloggaajia lähti tähän tempaukseen iso joukko ja tuolta lopusta löydät linkit mitä ajatuksia tämä kotivara on muissa herättänyt.



No kurkistetaanpa sitten keittiöön. Meidän talouteen kuuluu vain me kaksi, mieheni ja minä.



Niin kuin tiedät, kahden aikuisen talous ei vaadi mittavia ruokasuunnitelmia saati kauppareissuja. Suurin osa tehtävistä aterioista määräytyy vasta kauppareissulla, riippuen tarjouksista ja tarjonnasta. Joten tämä jo kertonee sinulle, että kaupassa käydään vähintään kolme/neljä kertaa viikossa, tehden pieniä ostoksia kerrallaan.



Ateriat valmistan joko neljälle tai kuudelle hengelle kerrallaan. Niitä syödään ensin illalla ja seuraavana päivänä töissä lounaalla (kummallakaan ei ole mahdollisuutta poistua työpaikalta lounaalle). Toki välillä tulee ostettua enemmän, jolloin sitä kotivaraa löytynee jääkaapista hiukan enemmän kuin normaalisti.



Olin muuten melkoisen yllättynyt, kun suosituksissa puhutaan ainakin 72 tunnin varautumisesta. Se tarkoittaa sitä, että esim. pelkkää vettä pitäisi olla varastoituna 6 litraa/henkilö ja siihen ei vielä ole laskettu henkilökohtaiseen hygieniaan tarvittavaa vesimäärää.

Joopa joo, no meiltä löytyy jääkaapista litran pullo valmista sooda streamer happovettä ja samanlainen pullo ihan tavallista hanavettä. Tosi harvoin on ollut vedenjakelussa yllätyksiä, ehkä yhden tai kaksi kertaa koko sen 30- vuoden aikana, mitä olemme tällä paikalla asuneet. Toki katkoja oli enemmän ja vähemmän viime kesänä, lähes viikottain, johtuen vesilaitoksen tekemästä viemäriverkoston parannuksesta, mutta niistä oli tiedotettu hyvissä ajoin etukäteen ja 10 litran vesikanisteri oli silloin käytössä. 



No ihan noin huonosti ei sitten niiden ruokatavaroiden osalta kuitenkaan meillä ole. Jauhoja, mausteita, siemeniä, pähkinöitä, kuivahedelmiä, riisiä ja pastaa sekä näkkäriä, tonnikalaa ja hedelmäsäilykkeitä löytyy aina kaapeista. Hengissä pysyisimme myös kananmunilla, sillä niitä löytyy aina iso kennollinen.



Pakastin täytetään syksyisin marjoilla ja sienillä sekä ystävältä ostamalla kokonaisella peuralla, joten nyt kun kirjaan näitä ruokatarvikkeita yhteen, niin hei, ollaanhan me periaatteessa huolehdittu omasta korivarasta, ainakin syksystä -myöhäis kevääseen. Riista säilyy hyvin pakkasessa, kun se on käsitelty teurastamolla asianmukaisesti ja vakuumipakattu. Tuommoinen määrä lihaa pakastimessa (12-14kg) riittää moneksi, moneksi kuukaudeksi eikä sitä syödä joka päivä ei edes joka viikko, joten lihassa pysytään :D. Ja ateriat voisi kokkailla vaikka ulkogrillissä, jos sähköä ei olisi saatavilla.



Esimerkiksi Marttojen sivuilta löydät tarkemmat ohjeet tarvittavien ruokatarvikkeiden määristä.



Suositeltuja perunoita tai muita juureksia ei jääkaapista tällä hetkellä löydy, vaan jääkaapin vihanneslokeroita täyttää tomaatit, kurkut, avokadot sekä parsat ja kukkakaalit, unohtamatta salaatteja. Syy tähän on minun tämän hetkinen ruokavalio eli ketogeeninen dieetti. Ja koska, en niitä nytkään syö, niin enpä niitä sinne turhaa viitsi varastoida. Jokainen voi siis miettiä itse omaa ruokatarvikkeiden kotivaraa valikoiden ja tarpeen mukaan.



Ihan pelkät ruokatarvikkeet eivät kuitenkaan riitä, vaan hyvä olisi pitää varastossa niin kynttilöitä ja tulitikkuja kuin taskulamppu ja paristoilla toimiva radiokin (huom. paristoja). Tällaiselle kynttilähullulle tuo ei ole vaikeaa, sillä kaapeista löytyy kynttilöitä varmasti myös naapureiden tarpeeseen. Radion paristojen koko pitää kyllä muistaa tarkistaa, meillä on yleensä vain 2 tai 3 A:n paristoja kaapissa.



Kotimme on sähkölämmitteinen eikä meillä ole takkaa, joten kovin pitkään ei kyllä talvella viihdyttäisi siellä ilman sähköä. Hrrr, se olisi lähdettävä evakkoon viimeistään vuorokauden jälkeen. Joten se auton bensatankkikin olisi hyvä pitää edes puolillaan.

Tosin mies tuossa vieressä huomautti, että onhan meillä aggregaatti, joten siitä saisi virtaa ilmalämpöpumpulle ja näin kotikin pysyisi lämpimänä, jes!



Tärkeää on myös hankkia sinulle määrätyt reseptilääkkeet ajoissa, ennen kuin purkki on kokonaan tyhjä! Ihan pikku vinkki vaan miehelleni, heh heh. 



Muistatko sen hysterian, kun joditabletit meinasivat loppua apteekeista, silloin Milleniumin vaihtumisen aikoihin ja toinen Japanin tuhoisan ydinvoimalaonnettomuuden aikaan. No tuon vuoden 2011 jälkeen ei meille ole uusia joditabletteja hankittu, vaikka se suositus onkin. En ole koko asiaa edes muistanut ja nuo joditabletit säilyvät vain 5 vuotta, pitäisköhän siivota lääkekaappi? Voisihan niitä ostaa, jos vain muistaa seuraavalla apteekkireissulla.



Suositushan tämä kotivara vaan on, eikä mikään määräys, mutta oikeasti, kun sitä alkaa oikein pohtia, niin se on kuitenkin erittäin hyvä neuvo ja ohjeistus. Kukapa sitä jossain paniikissa enää edes ajattelee järjellä tai loogisesti, silloin parasta onkin, että perusasiat ovat kunnossa. Joten täytyypä korjata noita muutamia puutteita myös omalta kohdalta.



Jos perheessäsi on lapsia tai kotieläimiä muista myös heidän speciaalit tarpeensa. 

Hyviä ohjeita löydät myös täältä ja jos sähköt ovat kauan poikki, niin mitä silloin pitää ottaa huomioon.

Myös nämä bloggarit kirjoittivat kotivara aiheesta:


Tsajut https://tsajut.fi/kotivara-perheen-arkea-helpottamassa/
Jovela eli omavarainen.fi https://www.omavarainen.fi/l/kotivara/
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/11/puutarhurin-kotivara.html
Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/11/kotivara-arjen-turvana.html
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/11/kotivara-ja-puutarha.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2019/11/maalla-parjaa.html
Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/2019/11/elaman-pitaa-sujua.html
Trio Miumau ja herra Nilsson https://triomiumau.blogspot.com/2019/11/hashtag-72-tuntia.html
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/11/selviaisitko-72h-ilman-ulkopuolista-apua.html
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/11/kotivara.html
Sorakukka http://www.sorakukka.fi/?p=934
Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=933
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/11/kotivara-omatoimista-varautumista.html
Helecleaner https://helecleaner.com/kotivara-kodinhoidossa/
Ihme ituhippi http://ihmeituhippi.com/kotivara
Vauhtihirmun elämää https://blogit.terve.fi/vauhtihirmu…/allergiaperhe-kotivara/
Ihana maatuska https://www.ihanamaatuska.fi/…/lapsiperheen-kotivara…
It's so mysigt https://www.somysigt.com/…/171…/kotivara-poikkeustilanteessa
Korkeala https://www.korkeala.fi/?p=2956
Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/…/kesarannan…
Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/…/kotivarasta-ja-sen…
Kalastaja kuivalla maalla https://morgenstjerna.blogspot.com/…/11/ruokakotivara.html
Vanha rouva Tuomela https://vanharouvatuomela.blogspot.com/…/kotivara-keha…