Tämän kevään raikkain hedelmä-kanasalaatti



Voi mahtavuutta, eletään huhtikuun puoli väliä ja kevät on ollut hiukan myöhässä, mutta nyt meitä hellitään oikein olan takaa. Meteorologit lupasivat peräti 20 asteeseen nousevaa päivä lämpötilaa!


Niinpä suunnitelmissa on lähteä ulos kävelemään ja puuhastelemaan pihamaalla. Tiedä vaikka innostuisi haravoimaan.



Sen jälkeen maistuu varmasti tämä  kevään raikkain ja herkullisin hedelmäinen kanasalaatti.


Hedelminä käytin tummia pieniä ja kivettömiä viinirypäleitä sekä hunajamelonia. Lisäksi rapeata jääsalaattia, kotimaista kurkkua ja mozzarellapalloja. Lisäsimpä vielä päälle hiukan parmesan juustolastuja, mutta sen voi hyvin jättää pois.


Syödessä huomasin kaipaavani vielä jotain rouskuvaa ja vaikka kuvissa niitä et näekään, niin lisääppä vielä joko siemeniä tai pähkinöitä salaattiin. Se antaa juuri sen viimeistellyn makuelämyksen.


Kastikkeeksi sopii mainiosti yksinkertainen jogurttikastike, joka tehdään joko turkkilaisesta tai kreikkalaisesta jogurtista.

 HERKULLINEN JA RAIKAS HEDELMÄ-KANASALAATTI


Raaka-aineet:

  • 400 g broilerin fileepihviä
  • 3 rkl öljyä paistamiseen
  • 3 tl curry madras maustesekoitusta (ainakin Santa Marialta löytyy)
  • 2 tl mango currya (esim. Santa Maria)
  • ½ tl suolaa
  • 2 kpl jääsalaattia tai muut rapeaa salaattia
  • 1 pieni hunajameloni
  • 1 pieni kurkku
  • 200 g pieniä kivettömiä viinirypäleitä
  • 1-2 pakettia mozzarellapalloja sekä halutessasi parmesan juustoa lastuina
  • esim. kurpitsansiemeniä tai pistaasipähkinää


JOGURTTIKASTIKE

  • 1 ½ dl turkkilaista jogurttia
  • 10 oksaa ruohosipulia
  • ½ sitruunan mehu
  • ¼ tl sokeria
  • ¼ tl suolaa


OHJE:

Leikkaa broilerin fileepihvit annospaloiksi.

Mittaa öljy pannulle ja paista broilerin paloja muutama minuutti.
Pienennä lämpöä ja lisää mausteet (curry madras, mango curry ja suola) pannulle. Anna broilerin palojen  paistua vielä noin 5 minuuttia, kunnes kana on kypsää.

Tee seuraavaksi jogurttikastike .

Mittaa jogurtti astiaan, purista sekaan ½ sitruunan mehu. Lisää sokeri ja suola ja leikkaa ruohosipulin varret silpuksi. Sekoita, maista ja laita kylmään tekeytymään.

Huuhtele ja revi salaatti tarjoiluastiaan.

Leikkaa meloni puoliksi ja poista siemenet. Koverra lusikalla reiluja paloja ja lisää salaatinlehtien päälle astiaan.

Huuhtele kurkku, tee haarukalla pituussuunnassa viiltoja kurkun pintaan. Leikkaa kurkku siivuiksi ja lisää salaatin sekaan.

Pese rypäleet kuumalla vedellä hyvin ja lisää salaattiin.

Sekoita salaattipohja ja lisää lopuksi mozzarellapallot sekä paistetut ja jäähtyneet broilerin fileepalat. Rapeutta lisäämään vielä pähkinöitä tai vaikka kurpitsansiemeniä ja koko komeus on valmis.

IHANAA AURINKOISTA VIIKONLOPPUA!

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanan maukas ja raikas salaatti. Kiitos Sirkku ja aurinkoa sunnuntaihin <3.

      Poista
  2. Nyt on salaatti minun makuuni. Aivan ihanan näköistä ja varmasti kivan raikkaan makuistakin.
    Mukavaa viikonloppua Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Outi <3, tämä salaatti kyllä maistui kaikille. Aurinkoa sunnuntaihin!

      Poista
  3. Ihanan näköistä ja kuulloista. <3 Mäkin söin eilen kanasalaattia jossa oli viinirypäleitä eli samiksia oltiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Taru ihanainen, olipa sattuma, että syötiin samanlaista ruokaa :). Aurinkoa elämääsi Taru!

      Poista
  4. Tätä kokkaan meille keventäjille viikonloppuna <3 Kiitos Sari. Hunajamelonit ovat niin hyviä juuri nyt. Oikein napsuu jo suussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Anni :).... vai vielä keventää olisi sun tarkoitus, oot niin mallin mitoissa <3.
      Hunajameloni ja viinirypäleet hyviä myös omasta mielestä ja kesää kohden niitä löytyy yhdestä jos toisesta ateriasta :D.

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo
Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä