PEKONI-PARMESAN PERUNALETUT



Mun on tehnyt jo pitkän aikaa mieli paistaa perunalettuja. Ne ovat ihan ehdottomasti paras ja herkullisin  ruokamuisto lapsuudestani.



Äiti niitä harvemmin teki, mutta kun mumille (isänäiti) pääsi yökylään, niin sen jo tiesi, mitä tuleman piti. Voi sitä onnea, kun sai istua pöytään ja mumi paistoi perunalettuja sitä mukaan, kun lautanen tyhjeni. Voit vain arvata söinkö silloin jo ähkyksi  :D.



Mua onnisti  vähän aikaa sitten Instagramin puolella,  kun Opasuomi järjesti ”minunarkeni –kilpailun” ja voitin aivan ihanan padan ja  pienen blinipannun. Osuipa voitto muutenkin oikeaan kotiin, sillä multa puuttui juuri nuo keittiövälineet. BTW, tuolla instagramin puolella on aika ajoin kivoja kilpailuja, johon kuka vaan voi osallistua, ota ihmeessä osaa, koskaan ei voi tietää milloin tuuri osuu kohdalle.


Toki näitä lettuja voi paistaa millä tahansa pannulla ja nopeammin sekin hoituu, jos omistaa lettupannun, multa sellainen löytyy vain mökillä, avotulella käytettävä versio.



Perunalettuja (ainakin minun lapsuudessa) tarjotaan yleensä puolukkahillolla, mutta toki niitä voi tarjota hienomminkin eli blinien tapaan sipulilla,  smetanalla, lohella tai katkaravuilla. Letut voisivat olla aika kiva alkupala myös illanistujaisissa.

Vai mitä sanoisit, kun tarjoaisit perunalettuja ilmakuivatulla kinkulla, espanjalaisen vuohenjuuston tai manchegon ja oliivien kera. No vain oma mielikuvituksesi on rajana J.

Nämä valmistamani perunaletut ovat itsellään jo melko ruokaisia, sillä taikinasta löytyy paketillinen pekonia unohtamatta parmesan juustoa. Jos vielä tarjoat vihreää salaattia näiden kanssa, niin 2-3 kpl riittää ihan normi nälkään. Perunoita ei tarvitse keittää, sillä valmis Lidl:n muussijauhe ajaa sen asian.

PEKONI-PARMESAN PERUNALETUT


Raaka-aineet:

  • 2 pkt HK amerikanpekonia (toinen tarjoiluun)
  • 1 pussi  (125 g) Lidl muussijauhetta
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • ½ tl valkopippuria jauheena
  • 1 ½ dl parmesan juustoa raasteena
  • 3 rkl ruohosipulia
  • 3 munaa
  • 1 prk (200 g) creme fraichea
  • 1-1,5 dl maitoa 
  • paistamiseen voita/margariinia
  • lisäksi puolukkahilloa 





OHJE:

Paista ensin pekonit rapeaksi uunissa. Aseta uunin lämpötilaksi 200 astetta. Lado pekonisiivut leivinpaperin päälle uunipellille ja laita kylmään uuniin. Paista rapeaksi (n. 10 min). Anna jäähtyä ja murenna melko hienoksi.

Yhdistä kuiva-aineet eli muussijauhe, vehnäjauhot, leivinjauhe, suola sekä valkopippurijauhe.

Raasta parmesan juusto ja silppua ruohosipuli.

Lisää pekonimuru, juustoraaste ja silputtu ruohosipuli kuiva-aineiden sekaan.

Riko munien rakenne kulhossa ja sekoita joukkoon purkki creme fraichea sekä  maito.

Sekoita joukkoon loput aineet. Anna hetki tekeytyä.

Ota taikinasta käsin kunnon pallo nyrkkiin ja muotoile se noin sentin paksuiseksi pyöreäksi letuksi. Taikinasta tulee 10 lettua.
Lämmitä pannu ja lisää voita/margariinia. Paista lettuja keskilämmöllä (ei liian kuumalla) reilun minuutin ajan kummaltakin puolelta.

Parhaimmalta letut maistuvat hiukan lämpöisinä rapeaksi paistetun pekonin, puolukkahillon ja lasin maitoa kera.


             
                     Perunalettu puolukkahillolla, creme fraichella ja pekonilla, voi nam

16 kommenttia:

  1. Miten en ole koskaan tällaisia herkkuja maistanut. Meidän versiossa voisi olla savukalkkunaa...alkoi jo suu napsaa pelkästä ajatuksesta :)
    Aurinkoista viikkoa sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. No mutta Outi, nyt sulla on oiva tilaisuus korvata tuo vahinko ja paistaa perheelle perunalettuja :).
      Loistavaa viikkoa sinulle ihanainen <3.

      Ja anteeksi tuo mun sekoilu noiden email postien kanssa, tulin meidän yhteisellä vastaamaan, joten :D

      Poista
  2. Mä en oo kanssa koskaan syönyt perunalettuja! Mielenkiintoista, pitänee kokeilla :D Näyttää todella hyviltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää, että nämä ovat niin monelta olleet piilossa. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, sillä näistä voi tulla teidänkin perheen suosikki herkku.
      Ihanaa kevään jatkoa sinulle <3.

      Poista
  3. Mä en ole koskaan edes maistanut perunalettuja....Jaksaisikohan kokeilla :)?

    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Taru, nyt vaan se pannu esille ja paisto puuhiin :).
      Ihan parasta viikkoa sinulle ihanainen <3.

      Poista
  4. Minulle perunaletut eivät ole tuttuja. Mutta luulenpa, että niistä tämän postauksesi jälkeen tulee tuttuja. Kiva ohje. Ja letut näyttävät ja kuulostavat niin herkullisilta. Minäkin otan pannun esille :)
    Mukavaa loppuviikkoa, Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Tuula ja aika jännä juttu, kun niin monelle ihan uusi tuttavuus. Suosittelen ihan tosissani kokeilemaan, uskon että maistuisi myös sinulle.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Tuula <3.

      Poista
  5. Olen joskus tehnyt perunalettuja, nutta ilman pekonia. Tämä versio täytyykin muistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuuli, ja perunaletut ilman pekonia maistuu tosi hyvältä niinkin, nyt vain sattui pekonia löytymään jääkaapista eikö muuten ainakaan resepti kärsinyt :).
      Mukavaa viikonloppua sinulle Tuuli <3.

      Poista
  6. Oi miten herkulliselle kuulostava resepti. Noita pitää ehdottomasti testata hetimiten. Herkku on uutuus meille ja kaikki aiemmin kokematon kiinnostaa muutenkin. Kiitos paljon ja mukavaa viikonlopun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena ja suosittelen kyllä kokeilemaan, nämä perunaletut kuuluu ihan klassikkoruokiin. Mukavaa uutta viikkoa sinulle <3.

      Poista
  7. Ahhhhh ihanuutta. Tulin kuolaamaan näitä herkkuja uudestaan! <3 Näyttää taivaalliselta. Ihanaa sunnuntaita Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinuu ihanaa <3. Ja kiitos toivotuksista, sunnuntai oli ihanan leppoisa, ihan viikon paras päivä!

      Poista
  8. Oijoi kun nuo letut näyttävät/kuulostavat hyviltä! Pitää kyllä ehdottomasti joskus kokeilla, luulenpa että meidän jälkikasvuun nuokin letut uppoavat:) Aurinkoista kevättä♥

    VastaaPoista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo
Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä