Kevään hempeä pinkki sima ihastuttaa



Sima kuuluu vahvasti kevääseen. Meillä ensimmäiset simat juodaan yleensä jo pääsiäisenä ja sitä jatketaan läpi kesän.

Ja mikäs sen parempaa kuin raikas sima (kuin kotoinen limsa) keskellä kesää.

Simaa on tullut vuosien varrella maustettua monellakin eri tavalla. Viime vuonna tein sitä mm. aroniamehutiivisteestä, jota tuntui riittävän kotona ihan kiitettävästi.



Näin blondina rakastan yli kaiken liilaa sekä vaaleanpunaista ja onhan ne ihanan tyttömäisiä ja samalla hempeitä värejä. Mutta vaaleanpunaisen siman valmistamiseen on myös toinen syy.



Talvitakkiani on tänä vuonna koristanut useampikin roosanauha ja niitä katsoessani halusin vielä muistuttaa sinua tästä tärkeästä asiasta.

Vaikka varsinaista Roosa nauha -päivää juhlitaan lokakuussa, on vuoden jokainen päivä hyvä päivä tehdä lahjoitus Syöpäsäätiön edistämän rintasyöpätutkimuksen, rintasyövän ehkäisyn, hoidon ja sairastuneen tukemisen hyväksi.

Ihan liian moni nainen sairastuu syöpään (yli 5000) tänäkin vuonna ja vaikka tämän päivän hyvien hoitojen vuoksi moni parantuu, niin liian moni menehtyy tämän vakavan sairauden uuvuttamana.



Siksi henkilökohtaisesti kehoitan sinua tutkimaan säännöllisesti rintasi ja käymään niissä ilmaisissa joukkotutkimuksissa. Mitä aikaisemmin syöpä löydetään, sitä parempi on yleensä ennuste. Jos innostuit lahjoittamaan, niin tässä suoralinkki sivustolle.

Mutta hei! Nyt itse siihen siman tekoon!

Tämä vaaleanpunaisena hehkuva sima on valmistettu verigreipistä ja maistuu ihan sille itselleen eli greipille. Suurena greipin ystävänä, suosittelen tätä  alkoholittomana greippijuomana sinulle, joka pidät esimerkiksi lonkeron mausta (niin paljon se muistuttaa myös sitä).

Ohjeessa käytän 600 g sokeria tuolle viidelle litralle, mutta jos pidät makeammasta juomasta, niin lisää sokeria 100-150 g enemmän ohjeeseen (ainakin lapsia varten kannattaa sokerin määrää lisätä).



Ihan näin pinkkiä ei juomasta tule ilman lisä väriä, joten värin voimistamiseksi käytin Confettin pinkkiä pastaväriä (atsoväritön ja geelimäinen väriä). Sitä löydät ihan markettien leivontatarvike hyllyiltä tai suoraan netistä tilaamalla. Juolahtipa mieleeni myös ruususiirappi, jota kuitenkaan ei kotoa löytynyt. Uskon että myös sillä pystyisi värjäämään tämän siman vaaleanpunaiseksi. Eli kesällä pakko testata, kun sitä ruususiirappia voi taas keitellä.

PINKKI VERIGREIPPI SIMA


Raaka-aineet:

  • 3 verigreippiä (myös tavallinen käy)
  • 600 g sokeria (makeampi sima 700-750g)
  • 5 l vettä
  • 6 g (nokare) hiivaa
  •  ½ -1 tl pinkkiä pastaväriä
  • kuivattuja karpaloita ja sokeria pullotukseen


OHJE:

Mittaa kattilaan 3 litraa vettä ja kuumenna kiehuvaksi.

Kaada sokeri puhtaaseen elintarvikkeille sopivaan sankoon.

Pese hyvin verigreipit. Kuori greippien värillinen osa ohuelti talteen ja leikkaa valkoinen osa pois. Viipaloi greipit ja lisää kummatkin sankoon.

Kaada kiehuva vesi päälle ja anna hetken tekeytyä (väh. 5 minuuttia). Lisää sitten 2 litraa kylmää vettä.
Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja lisää lopuksi nokare hiivaa.

Peitä astia harsolla ja anna käydä vähintään yön yli.

Kaada esikäynyt sima siivilän läpi toiseen astiaan.

Ota noin 3 dl simaa kannuun ja sekoita siihen n. ½ tl pinkkiä pastaväriä (myös punainen väri käy, mutta käytä sitä vähemmän) ja liuota se vispilää apuna käyttäen nesteeseen, kaada takaisin sankoon ja tarkista väri.

Lisää puhtaisiin pulloihin 1-2 tl sokeria sekä kuivattuja karpaloita.

Pullota sima ja laita kylmään tekeytymään muutamaksi päiväksi.

KUn 3-4 päivän jälkeen otat siman käyttöön, niin kaada pullo ylösalaisin niin väri sekoittuu taas kauniin pinkiksi :).


         
  Pinkillä simalla voit juhlistaa päivää, kun kaadat sen        juhlavaan lasiin <3.



HYVÄÄ KEVÄTTÄ JA VAALEANPUNAISIA AJATUKSIA SINULLE <3 

24 kommenttia:

  1. Ihana väri simassa Sari 🌺Ja tärkeästä asiasta muistutat:siskollani tädilläni ja molempien puolien serkuilla ollut rintasyöpä(josta toipuivat.,❤)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael <3 ja sima on kyllä hemaisevan väristä ja maistuu tällaisen greippifanin mielestä ihan täydelliselle. Tuo rintasyöpä, niin kuin mikä tahansa syöpä, on kyllä pahin vihollisemme. Jokainen lahjoitus auttaa tutkimuksia eteenpäin. Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle Jael <3.

      Poista
  2. Ihana idea ja tärkeä aihe. Minä lahjoitan joka vuosi rintasyöpätutkimukselle aina tietyn summan, silloin roosa nauha kampanjan yhteydessä. Mutta totta, vuoden jokainen päivä on hyvä päivä tehdä lahjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan kaima ja ihana olet kun tuet näin tärkeää asiaa. Toivottavasti tulee vielä päivä, kun olemme saaneet syövän kuriin <3.

      Poista
  3. Maistuva varaslähtö Wapulle😉👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu totta, tämä maistuu kyllä niin hyvältä, että pitää laittaa uudet heti perään tulemaan :).

      Poista
  4. Niin kaunis väri🌸 Makukin onvarmasti ihanan raikas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Tuuli 💞 Tästä simasta tuli kyllä ihan himskatin hyvää 👍🏻

      Poista
  5. Onpa kaunista juomaa. Rintasyövästä ja sen hoidosta ei voi koskaan puhua liikaa. Kovin on läheinen asia meidänkin perheessä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, sima on kyllä söpösen näköistä ja hyvää. Todella tärkeä asia on puhua ja muistuttaa tuosta rintasyövästä. Mä niin toivon, että vielä joskus löydettäisiin kaikkiin syöpiin ennaltaehkäisevä hoitomuoto.

      Poista
  6. Tykkään simasta ja tykkään greipistä eli tämä olisi kyllä mulle passeli juoma. Joka vuosi vapun aikaan simalla herkutellessa tulee puheeksi, että voishan tätä tehdä muulloinkin... Mutta eipä tuu tehtyä. Jospa tänä vuonna yllätänkin perheen ja teenkin hyvissä ajoin vaikka pinkkiä simaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Tuija ja juu simaa voi juoda milloin haluaa, sehän on melkein kuin kotoinen limonaadi. Olispa kiva kuulla mitä mieltä olit tästä simasta :).

      Poista
  7. Ihailen Sari sun esillelattoasi aina. Sulla on hyvä silmä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Maiju <3, kirjoitit tosi nätisti, tuntuu hyvältä <3.

      Poista
  8. Ja todellakin on hyvä puhua aiheesta, joka koskettaa monia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain, liian moni ei edes osallistu niihin ilmaisiin tutkimuksiin, siitä olen surullinen.

      Poista
  9. Ihanan väristä simaa ja niin tärkeää asiaa kirjoituksessasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Satu <3, pinkki on kyllä niin meidän tyttöjen juttu :). Ja totta, tuosta rintojen tutkimisesta ei voi muistuttaa liikaa.

      Poista
  10. Voi, onpa suloinen väri simalla! Tätä on ihan pakko kokeilla!
    Kiva herkkublogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Mamma, täällä toinen mamma (6 kk tyttärentyttären). Kiitos paljon sinulle kauniista sanoistasi, oli pakko käydä kurkkaamassa myös sinun blogia. Ihana kädentaitaja olet ja kivoja vinkkejä askarteluun ja myös ruoanlaittoon.
      Aurinkoista kevättä <3.

      Poista
  11. Täälläkin alkaa kohta simanlaitto puuhat. Tuo sinun on niin kauniin väristä ja varmasti herkullista! Rakastan veriogreippiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kimmo <3, verigreippi/greippi on kyllä niin omiaan varsinkin juomissa.
      Kohtahan se vappukin on, mukavia simaisia hetkiä :).

      Poista

Seuraa myös intagramissa

mukana

Mukana

mukana

mukana
Keski-Uudenmaan blogit Kublo

resepti arkisto

Sisällön tarjoaa Blogger.

Hae reseptejä

Hae tästä blogista

tykkää myös Facebookissa

liity blogini lukijaksi tästä